Suomi
Gamereactor
arviot
Nioh 2

Nioh 2: The First Samurai DLC

Lyhyt tarinallinen rykäisy saattaa Nioh 2:n tarinan päätökseen

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Team Ninjan armoton samuraipeli Nioh 2 jatkaa kahden aiemman laajennuksen The Tengu's Disciple ja Darkness in the Capital viitoittamalla tiellä. Nytkin ollaan niin sanotussa Heian-ajassa (794-1185), mutta tällä kertaa vieläkin kauempana menneisyydessä kuin koskaan aikaisemmin pelisarjan aikana. Laajennus alkaa vuodesta 797, ja historiallisena hahmona esitellään Sakanoue no Tamuramaro (758-811), joka tunnetaan Japanin historian ensimmäisenä shogunina. Noin käytännössä The First Samurai kertoo kahden sisaruksen tarinan, johon liittyvät keskeisesti yokai-oliot.

Hyvin pitkälti voisin kopioida tähän edellisen laajennuksen arvioni tekstin, sillä niin samanlainen kahteen aiempaan verrattuna tämä kolmas laajennus on. Toisaalta juuri sitä pelaava kansa on odottanutkin, joten samanlaisuutta ei voi laskea huonoksi asiaksi. Mukana on kaksi varsin pitkää päätehtävää, ja sen lisäksi kymmenkunta pienempää sivutehtävää. Varsinkin ensimmäinen päätehtävä ansaitsee kiitoksen kenttäsuunnittelunsa osalta. Tehtävä on sekä pelillisesti että graafisesti monipuolisin ja vaihtelevin Nioh-kenttä koskaan. Kuka tahansa tehtävän sitten suunnittelikin, toivottavasti hänelle on jatkossakin töitä Team Ninjan palveluksessa. Se jälkimmäinen päätehtävä on varsin sokkeloinen, ja muutenkin paljon perinteisempää Nioh-pelaamista. Sivutehtävät ovat vaihtelevan mittaisia lyhyempiä rykäisyjä, ja siihen ovat pelaajat toki jo tottuneet. Tutuilla poluilla jatketaan siinäkin, että ensimmäinen laajennus esitteli uuden aseen splitstaff, ja se toinen laajennus sitten uuden aseen fists. Kolmas laajennus ei enää uutta asetta mukaan lisää, ja saman teki aikoinaan myös alkuperäinen Nioh omissa laajennuksissaan.

Nioh 2Nioh 2
Tämä on mainos:

Sapiskaa on annettava viimeisen laajennuksen vaikeustason heittelystä. Jopa saman kentän sisällä tulee vastaan odottamattomia tilanteita, jossa aivan tavalliselta vaikuttava kohtaaminen muuttuu täysin yllättäen vaativaksi kamppailuksi. Aina tilanteista lopulta selvitään, mutta joskus aivan viimeisillä voimilla. Tasapainotus on siis pielessä, koska haaste ei nouse tasaisesti.

Jos ostaa kaikki kolme laajennusta, saa mukana vielä yhden vaikeustason. Kaikkiaan pelin voi nyt kiskaista läpi peräti viisi kertaa. Ne haastetasot ovat Dream of the Samurai, Dream of the Strong, Dream of the Demon (DLC 1), Dream of the Wise (DLC 2) ja se viimeinen Dream of the Nioh (DLC 3). Edellisessä arviossani Darkness in the Capital väitin, ettei laajennus tuonut mukanaan uutta vaikeustasoa. Tieto oli toki väärä.

Nioh 2

Nioh 2 on tarinansa ja pelattavuutensa osalta täysin koettavissa, vaikka ei laajennuksiin koskisi lainkaan. Kolme DLC-osaa nimensä mukaisesti laajentavat peliä niin tarinan kuin muunkin pelattavuuden osalta. Kuluneena vuonna olen käyttänyt Nioh 2:n parissa aikaani vajaa 200 tuntia, enkä pelannut kokonaan läpi muuta kuin kahdella ensimmäisellä vaikeustasolla. Jos siis oikein peliin addiktoituu, saattaa tekemistä hyvinkin riittää jopa 500 tunniksi.

Tämä on mainos:

Nioh 2 on todellinen hardcore-pelaajan peli, sillä se vaatii paljon niin aikaa kuin vaivaakin. Onko tuo kaikki sen arvoista, on toki jokaisen itse päätettävä.

Nioh 2 -arvio

Nioh 2: The Tengu's Disciple DLC -arvio

Nioh 2: Darkness in the Capital DLC -arvio

Nioh 2Nioh 2
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Kokonaan itsenäinen tarina, lisää sitä samaa...
-
...lisää sitä samaa, tarinasta on hankala saada selkoa, vaikeustason heittely
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä