The Medium

Bloober Teamin The Medium kiinnitti huomiota jo ennakkoon persoonallisella kikallaan pyörittää samanaikaisesti kahta maailmaa pelaajalle koettavaksi. Kauhuelementeistä ammentavan pelin idea vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten otetaan selvää, onko kyseessä pelkkä visuaalinen temppu vai jotain oleellista juonen kannalta.

Marianne on lapsesta asti pystynyt matkaamaan materiaalisen maailman ja henkimaailman välillä. Nuori nainen on hyödyntänyt kiroukseksi leimattua ominaisuuttaan kasvatti-isänsä hautauspalvelussa sielujen lopulliseen matkaan saattamiseen. Isänsä kuoleman myötä Marianne saa mystisen yhteydenoton, joka vie hänet hylättyyn lomakohteeseen. Mariannen selvitellessä paikan järkyttävää historiaa, alkaa hän huomata yhteyksiä unohdetun paikan ja pimentoon jääneen synkän lapsuutensa välillä.

Vaikkei The Mediumin tarina kovin omaperäinen olekaan, on se kasattu hyvin. Kerronta rullaa rauhallisesti ja moitteetta sisältäen tapahtumia ja tekemistä riittävästi pitämään pelaajan kiinnostuneena. Hatunnoston tekijät saavat myös väkinäisten hyppysäikäytysten poisjättämisestä, ja päätöksestä panostaa yleisesti tunnelman luontiin pelin ilmeellä ja musiikilla. Tosin loppua kohden kahlataan jo hieman liian syvissä vesissä omiin mieltymyksiini, kun tarinaan sekoitetaan muun muassa lasten hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä.

Pelaaja ohjaa hahmoa kolmiulotteisessa ympäristössä vapaasti. Hahmoon lukitun kameran sijaan The Medium koetaan Alone on The Dark ja Resident Evil -pelien tyylisesti niin sanotun kiinteän kameran muodossa. Tyyli on sopiva luomaan jännitystä, kun jokaisen kulman taakse ei suoraan näe. Tosin välillä pelissä pyöritetään kahta maailmaa samanaikaisesti jaetulta ruudulta, ja näkymä voi olla hieman hämmentävä varsinkin kamerakulmien erotessa toisistaan maailmojen kesken.

Hahmon ohjaaminen on lievästi jäykkää, mutta koska kyseessä on tarinavetoinen peli, tästä ei ole ongelmaksi asti. Toiminnotkin rajoittuvat lähinnä tavaroiden keruuseen ja yhdistelyyn muutamaa nappia hyödyntäen pieniä pulmia selvitellessä. Pelin pulmat pysyvät varsin selkeinä ja ovat hyvin kiinnitettynä osaksi koettavaa maailmaa. Jaettu ruututoiminta auttaa pelaajaa näkemään mahdollisia vinkkejä toisesta maailmasta, joita toisessa ei näy. Pelaaja voi myös astua välillä pelkästään henkimaailmaan tekemään ratkaisuja, jotta tie eteenpäin aukenee. Idea on kyllä hauska, mutta hieman jää sellainen olo, ettei tempusta saada kaikkea irti. Ainoastaan välillä käytössä oleva ruudunjako tuntuu hieman turhalta visuaaliselta kikalta saada jotain omaperäistä aikaiseksi. Henkimaailman kun olisi voinut toteuttaa niin monella muullakin eri tavalla tarinasta tinkimättä.

The Medium on grafiikaltaan varsin nätti. Materiaalisessa maailmassa riittää yksityiskohtia luomaan eläväinen maailma. Tämän takia onkin harmi, että iso osa pelistä koetaan varsin pimeässä, jolloin hienosti kyhätyistä alueista ei pääse nauttimaan kaikessa kauneudessaan. Valoefektejä, partikkeleja ja varjoja kuitenkin käytetään paljon, mikä saa aikaan todella tyylitellyn lopputuloksen. Henkimaailmassakin on näkyvissä ammattilaisten kädenjäljet, mutta lähinnä Danten Infernoa muistuttava tyylittely ei oikein geneerisyydellään lämmitä. Synkän tarinan lisäksi henkimaailman ällöttävät ratkaisut, kuten ihmisnahan käyttö sisustuksena ja limaiset lonkerot, eivät jätä kovin kivaa tunnelmaa, vaikka kuinka hienosti ne olisikin tehty. Xbox Series X pyörittää visuaalista karkkia ilman ongelmia, joskin välillä osa tekstuureista latautuu pahasti myöhässä tilanteeseen. Sentään latausruutuja ei tarvitse kauheasti tuijotella.

Äänimaailma The Mediumissa on varsin hillitty. Ympäristöstä lähtee ajoittain ääntä, mutta niihin ei juuri huomiota kiinnitä. Hirviöiden murahtelussa on asennetta ja muukin yliluonnollinen on saatu onnistuneesti kuulostamaan uskottavalta ja epämiellyttävältä. Ääninäyttely on myös tasokasta kautta linjan, ja tiettyjen hahmojen karjumiset ja kuiskuttelut onnistuvat nostamaan pelottavaa tunnelmaa erityisesti luurit päässä pelatessa. Musiikki on yleisesti tällaisissa peleissä kova tunnelman luoja, mutta itse hieman petyin The Mediumin vähäeleiseen pianon pimputteluun ja tyypillisiin jousisoittimiin.

The Medium ei kauheasti poikkea tyylillisesti muista kauhudekkarointipeleistä. Tämä ei kuitenkaan tee pelistä huonoa. Itse asiassa The Mediumin tekninen toteutus on vahvaa, ja ennen kaikkea tarina pitää hyvin otteessaan. Huomiota herättänyt kahden maailman piirtäminen samanaikaisesti ruudulle on tarpeeksi omaperäinen idea herättämään kiinnostusta peliä kohtaan. Valitettavasti sitä ei ole hyödynnetty pelissä tarpeeksi vahvasti, että se tekisi kikasta mitenkään erityisen mieleenpainuvan elämyksen. Itselläni eniten pelissä kuitenkin tökkivät varsin synkät juonenkäänteet ja henkimaailman ällöttävä tyylittely. Kauhufiilistelijöiden ja tarinavetoisten tutkimuspelien ystävien kuitenkin luulisi saavan The Mediumista irti kiehtovan pelillisen kokemuksen.