Suomi
Gamereactor
arviot
Little Nightmares 2

Little Nightmares 2

Monoa toisen eteen pakokauhuisassa seikkailussa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Tarsier Studiosin Little Nightmares -kauhuseikkailu tarjosi ilmestyessään vuonna 2017 kompaktin ja tiivistunnelmaisen pelielämyksen. The Maw -alukselta käynnistynyt seikkailu seurasi sadetakkityttö Sixin taivalta karmaisevan näyttävien miljöiden läpi, ja onpa Sixin seikkailu loikannut sittemmin myös Switch-konsolille. Kakkososa ilmestyy kertarysäyksellä koko konsolirintamalle tietokonepelaajia unohtamatta, ja malmöläinen Tarsier Studios on jalostanut Little Nighmares -kaavaa kiinnostavalla ja pääosin kiitettävälläkin tavalla.

Kakkososan ehkäpä silmiinpistävin uudistus liittyy päähahmoihin, joiden määrä on tuplaantunut viimekertaisesta. Hieman Sackboy-hahmoa muistuttavan paperipussipäisen Monon seuraan liittyy nuori tyttö, ja toisilleen sihisevä ja suhiseva duo lähtee ottamaan mittaa tutulla kaksiulotteisella kaavalla rullaavasta seikkailusta. Monon tyttökaveri kiinnittää huomion mainiolla tekoälyllään; aisapari osaa esimerkiksi käyttää oma-aloitteisesti Monon raahaamia avaimia ja pystyy itsenäisesti viimeistelemään pulmia, jotka pelaaja on Monona juuri ratkonut. Seikkailu etenee näin luontevalla ja ripeällä otteella pitäen mukavan hienovaraisesti kummankin hahmon valokeilassa. Valtavia vihollisia väisteltäessä ja varoessa kaksikko ottaa toisiaan kädestä hiiviskelyn ajaksi, ja näissä hetkissä perinteinen Little Nightmares -kauhu saa pintaansa mukavan hienovaraisia ja jopa intiimejäkin sävyjä. Kaksikon suhdetta rakennetaan varsin kiinnostavien pienten ja piinaavien hetkien muodossa, eikä toinen päähahmo jää ollenkaan ylimääräisen oloiseksi tai pelkästään tietyissä peliosioissa esille pääseväksi tuttavuudeksi.

Little Nightmares 2Little Nightmares 2Little Nightmares 2
Tämä on mainos:

Kaveri kauhupelissä ei kuulosta paperilla kauhean kauhistuttavalta, saati jännitettä rakentavalta idealta, mutta mainio ja monipuolinen kenttäsuunnittelu kyllä survoo palaa pelaajan kurkkuun säännöllisin väliajoin. The Maw'n synkät ja ahtaat käytävät ovat jääneet taakse, ja kakkososan alussa oleva utuinen metsä hiljaisine mökkirakennuksineen on upea tunnelmallinen miljöö, jonka karhunrautojen kaltaisten ansojen väistely on tasoloikka- ja pulmaosuuksineen tenhoavaa pelattavaa. Valo- ja äänitehosteet ovat kerta kaikkiaan upeaa seurattavaa, vaikka ajoittainen pintagrafiikoiden paljaus ja kulmikkuus kertovatkin siitä, että seikkailu on muotoiltu päättyneen konsolisukupolven laitteille. Tarsier on luvannut teknisesti sujuvampia Playstation 5- ja Xbox Series -versioita uutuuskonsolien omistajille myöhemmin tänä vuonna, ja parannukset keskittyvät nimenomaan visuaaliseen ylöspanoon. Teknisesti PS4-versio ei ole lainkaan hullumpi tapaus tasaisine ruudunpäivityksineen ja napakoine latausaikoineen.

Valitettavasti ensimmäistä Little Nightmares -seikkailua vaivannut jäykkä ohjattavuus nostaa päätään. Monon hyppysuunnan arvioiminen on edelleen hivenen haastavaa, ja esimerkiksi esineiden heittelyssä tuntuu olevan edelleenkin enemmän tuuria kuin taitoa. Toisaalta edellä mainittu Monon aisapari on tässäkin tasapainottamassa meininkiä; esimerkiksi pelin alussa käynnistyvä toiminnallinen pakomatka pelittää varsin luontevasti tytön johdattaessa Monoa jahtaajan suunnasta lentäviltä luodeilta suojaan. Pelaaja voi keskittyä näyttävään toimintaan pakenemisen aikana, jonka jälkeen pelaajan ohjaama Mono puolestaan ottaa ohjat hiiviskelyosuuden alkaessa. Luonteva ja kiinnostava rytmitys kannattelee toista Little Nightmaresia hienolla tavalla, ja mittava kakkososa on huomattavasti ensimmäistä peliä pidempi.

Little Nightmares 2Little Nightmares 2Little Nightmares 2

Kaikki pelaajat eivät kuitenkaan välttämättä innostu ensinnäkään toisesta pelihahmosta puhumattakaan toiminnan lisääntymisestä. Mukaan on livahtanut hieman epäoleelliselta tuntuvia, jopa unchartedmaisia hetkiä, joissa tyttö sieppaa kiinni kuilun reunalta putoavasta Monosta dramaattisen musiikin pauhatessa taustalla. On hienoa, että tekijät ovat kokeilleet innokkaasti uusia ideoita, joiden myötä seikkailu tuntuu parhaimmillaan huomattavasti aiempaa sävykkäämmältä ja monipuolisemmalta. Muista pelityypeistä jäljitellyt hetket törröttävät heikoimmillaan muusta kokonaisuudesta irrallisina kuin karhunrauta heinikossa.

Tämä on mainos:

Nämä satunnaiset kauneusvirheet eivät onneksi asetu kokonaisuudesta nauttimisen tielle, vaan tekijät ovat laajentaneet Little Nightmares -kaavaa varsin tymäköillä, mutta tenhoavilla keinoilla, jotka tuovat tuttuun kauhuseikkailemiseen ihan uudella tavalla lihaa luiden ympärille. Pelimekaniikalliset uudistukset tarjoavat uusia keinoja nauttia pelisarjan häiriintyneestä maailmasta, josta Tarsierilla tuntuu edelleen piisaavan ammennettavaa. Little Nightmares 2 potkaisee kauhupelivuoden 2021 käyntiin kertakaikkisen komealla ja omaleimaisella tavalla.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Kiinnostavat ja näyttävät peliympäristöt, kahden pelihahmon välinen dynamiikka ja napakka pulmanratkaisu, pakokauhuisat toimintaosiot, monipuolisen seikkailun luonteva rytmitys
-
Toiminnallisemmat osiot toisen pelihahmon kanssa syövät kauhufiilistä jonkin verran, ohjauksen jäykkyys ja epätarkkuus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Videoarviossa Little Nightmares 2

Videoarviossa Little Nightmares 2

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Little Nightmares 2 julkaistiin 11. helmikuuta, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä. Aina ei kuitenkaan huvita lukea. Siksi Gamereactorin videoarvio. Katso...



Ladataan seuraavaa sisältöä