Pumpkin Jack

Headup Gamesin Pumpkin Jack -tasoloikkaluomus ilmestyi tietokoneille, Android-kännyköille ja Switchille viime lokakuussa sopivasti Halloween-hekuman alkuun, ja Playstation- ja Xbox-pelaajat pääsevät näin kevättalven korvalla kokeilemaan kurpitsaisen päähenkilön seikkailuja. Paha demoniherra on heittänyt eräässä fantasiamaailmassa ranttaliksi, mutta alakerran herran harmiksi manatut pikkudemonit eivät edistä maailmanvalloitussuunnitelmia kyllin vikkelään tahtiin. Niinpä hyvän työnjohtajan tavoin sarvipää nostattaa aikoinaan kauhua kylväneen Pumpkin Jackin haudasta hoitamaan homman kotiin. Heikoilla ihmisillä on kuitenkin parikin ässää hihassaan, ja niistä ärsyttävin eli veemäinen velho aikoo pistää Jackille hanttiin kaikin voimin.

Terry Pratchettin teosten vinoja fantasiakomedioita mukaileva alku ei kuitenkaan verso erityisen kiinnostavaksi tarinaksi, vaikka muutama hykerryttävä käänne ravisteleekin muuten tarinallisesti niin yksiniitistä matkaa. Jackia opastava pahispöllö ja hahmon perässä liitelevä pelkurikorppi haastelevat päähahmon kanssa sanaleikkimäisen mukanokkelasti - esimerkiksi kaivosympäristöjen vaunuajeluista väännetään vitsiä loputtomasti vaikkapa niin, että nyt sitä ollaan menossa menolipulla helvettiin. Pelin visuaalinen ilme on myös hieman erikoinen kokonaisuus, sillä halloweenmaisten tehosteiden ja päähenkilön olemuksen ohella kentissä törröttää jostain syystä vähän orvonoloisia lumiukkoja, joiden mätkimisestä saa vähän enemmän terveyttä palauttavia energiapisteitä. Ympäristöihin sijoitettujen gramofonien äärellä kurpitsapää voi vähän revitellä omituisesti tanssimalla, enkä aina aivan ymmärtänyt, miten nämä yksityiskohdat liittyvät peliin tai sen tarinaan. Trophy-jahdille syttyvät pelaajat toki saavat asianmukaisia pokaalipalkintoja salaisuuksien selvittämisestä, mutta kokonaisuuden kannalta ylimääräisessä tekemisessä ei ole oikeastaan mitään järkeä.

Pumpkin Jackin kuusi tarinaa kuljettavat päähahmoa kaivosympäristöjen ja suonsilmäkkeiden halki varsin lineaarisissa kentissä, joissa piisaa kohtuullisesti kerättävää ja hakattavaa hieman Medievil-seikkailun hengessä. Korpinkalloilla pelaaja voi ostaa Jackille uusia kirjaimellisia kärpäsiä kuhisevia "skinejä", joita epäilyttävä hupparihörhö myyskelee - nämä niin sanotut nahka-asut eivät kuitenkaan tarjoa Jackille mitään uusia kykyjä tai ominaisuuksia, vaikka tämä miten sonnustautuisi samuraiksi tai sheriffiksi. Myös pelin aseet ovat aika samanlaisia lähitaistelukamppeita. Varusteiden ostaminen ja saaminen matkan varrella on lähtökohtaisesti kiinnostava ajatus, mutta koska releitä ei voi esimerkiksi kehittää tai viritellä paremmiksi, ajatus jää vähän puolitiehen.

Medievil-vaikutteinen taisteleminen ei ole erityisen kiinnostavaa tai omaperäistä - lukittautumismahdollisuuden puuttuminen tekee kaoottisista mittelöistä entistä sekavampia, mutta onneksi korppiliittolainen vähän piristää menoa. Siipiveikon voi usuttaa L1-painikkeella vihollisen niskaan, ja joitain vihuja voi tykitellä tajuttomiksi reilun turvavälin päästä. Tuhon tielle lähteneen raakkujan palaaminen Jackin luokse tosin kestää luvattoman pitkään, eikä ominaisuudesta ole kauheasti hyötyä nopeiden matsien keskellä. Korpilla voi tyrkätä Jackin ulottumattomissa olevat laskusillat alas, ja tätä ominaisuutta käytetään hyödyksi raiteilla kulkevissa osioissa, joissa kaivosvaunussa tai hevosen selässä viilettävän Jackin tulee ammuskella korpilla reittiään auki. Nämä kohtaukset piristävät itseään toistavaa peruspelaamista, johon on kuitenkin uinut sekaan sinänsä lupaavia mutta liian vähän hyödynnettyjä ideoita.

Hyvänä esimerkkinä näistä liian pieneen osaan jäävistä ideoista nostat esille tulen leviämisen kaltaisen mekaniikan, jonka myötä lyhtyjä ja kynttilöitä kaatava pelaaja voi sytyttää kokonaisia puisia tasoja tuleen Breath of the Wild -henkisellä tuhon mittakaavalla. Ominaisuutta ei kuitenkaan pelissä avata yhtään millään tavalla, ja jos pelaaja yrittää maanitella vihollisia tuhopolton keskelle, nämä eivät juuri hiilesty tai vahingoitu liekeistä millään muotoa. Maastopalon kourissa käristyvä miljöö on sitä vastoin todella komean näköistä katseltavaa, ja valotehosteet luovat peliin ylipäätään Halloween-tunnelmaa kohtuullisen kivasti. Pumpkin Jackin hahmomallit ja niiden kankeat animaatiot ovat aika kehnonnäköistä seurattavaa, ja esimerkiksi soisen kolmoskentän sumuefekti on aika luokattoman näköinen jättäen tasot ja hahmot törröttämään sumusta esiin vähän koomisen näköisesti. Muuten tasaisesti kulkeva ruudunpäivitys tuntuu ainakin PS4:llä nikottelevan vähän erikoisesti silloin, kun pelaaja tulee keränneeksi korpinkallon talteen, ja tämä sekunnin mittainen tauko pelaamisessa erottuu epäedullisesti edukseen muuten sujuvasti pyörivässä seikkailussa.

Pulmakohdat, joissa Jackin pitää liikkua ahtaissa paikoissa pelkästään niskasta irrotetulla päällään, ovat aika hauskaa vaihtelua tylsiin taistoihin ja innottomaan tasoloikintaan, vaikka "pään käyttämisen" varaan nojaavat kentät ovatkin pääosin vipujen kääntelyä sun muuta perinteistä aivopähkinöintiä. Omiksi suosikikseni nousivat kuitenkin kohdat, joissa pää-Jack potkiskelee pommia ahtaissa sokkeloissa edetäkseen räjäytettävän kohteen luokse. Nostettavien siltojen ja seinien varaan rakentuva eteneminen on varsin hauskaa ja päättyi tyydyttävän ytimekkääseen pamaukseen. Olisin kieltämättä jäänyt kaipaamaan samanlaisia innostavia osioita muualle peliin.

Pumpkin Jack on sujuvaa, mutta turhan yllätyksetöntä tasoloikintaa, joka olisi yhtäältä kaivannut pintaansa enemmän vaihtelua mutta taas toisaalta myös jonkinlaista keskittymistä niiden oikeasti kiinnostavien ja innostavien peli-ideoiden äärelle. Kyseessä on kieltämättä vähän ristiriitainen, mutta kohtuullisen mukaansatempaava, seikkailupeli.