Outriders

Aiemmin kirjoitettuihin alkutunnelmiin pääsee paneutumaan täällä.

Puolalainen People Can Fly muistetaan ehkä parhaiten peleistä Bulletstorm (2011) ja Gears of War: Judgment (2013). Vahvasti ampumisen ja kavereiden kanssa pelaamisen kanssa ollaan tekemisissä nytkin, kun pelinä on Outriders. Teos on kokoelma muista suosituista peleistä lainattuja ominaisuuksia (ennen kaikkea Borderlands, The Division ja Destiny), mutta onneksi se ydin eli pelattavuus on vankalla pohjalla.

Ihmiskunta on sotkenut asiansa maapallolla, ja enemmän tai vähemmän valikoitu joukko suuntaa avaruuteen suurilla aluksillaan. Vain yksi selviää perille asti, joka on maapallon kaltainen planeetta Enoch. Nopeasti saapumisen jälkeen kohdataan mystinen Ilmiö (Anomaly), joka tappaa suurimman osan kohteistaan. Pelaaja tietenkin lukeutuu siihen hyvin pieneen vähemmistöön, joka jää henkiin muuttuen lopullisesti Altered-ihmiseksi. Toinen välittömästi Enochille saapumisen jälkeen alkava asia on väkivaltainen riiteleminen. Pelaaja vaivutetaan syväjäähän, ja hän herää 30 vuotta myöhemmin. Maailma on ollut koko tuon ajan repivän sodan runtelema, ja on aika ryhtyä selvittämään, missä mennään.

Ennakkomainonnan mukaan Outridersin tarinaan on panostettu. Siitä huolimatta lopputulos muistuttaa enemmänkin aloittelevan käsikirjoittajan ensimmäistä vedosta. Dialogi ei oikein suju, kaikki henkilöhahmot ovat jostain syystä vihaisia toisilleen ja hyvin harva kohdattu paikka tai henkilöhahmo onnistuu olemaan mielenkiintoinen. Luodussa maailmassa on ehdottomasti ainesta, mutta se tarina on kerrottu huonosti. Aivan liian paljon asioita ilmoitetaan ohimennen dialogissa, piilotetaan maastosta löytyviin tekstitiedostoihin tai jätetään jossain pelialueen nurkassa visuaalisesti pelaajan itsensä huomattavaksi. Kaiken muun hyvän lisäksi tarinankerronta tökkii teknisistä syistä. Pelialueet ovat pieniä, ja aina alueelta toiselle siirryttäessä tai välivideota katsellessa sekä ennen että jälkeen katsellaan mustaa ruutua jonkin aikaa. Näin ollen ei vahingossakaan pääse muodostumaan mielikuvaa oikeasta vieraasta maailmasta, jossa ihmiskunnan jäänteet nyt elelevät. Erityisen ikäviä nämä mustat latausruudut ovat silloin, kun niitä katsellaan monivaiheisten pomotaistojen aikana. Joskus 3-4 eri kertaa saman taiston aikana.

People Can Fly on ollut erittäin tarkka siitä, ettei Outriders ole niin sanottu live service -nimike. Kuitenkin se sisältää kaikki lajityypin perinteiset askelmerkit mikromaksuja ja kausipasseja lukuun ottamatta. Jatkuva verkkoyhteys on ehdoton vaatimus, eikä pelaamaan pääse edes yksin ilman yhteyttä palvelimille. Kuten jo mainitsin, peli on jaettu lukuisiin pienempiin putkimaisiin alueisiin, mikä mahdollistaa erittäin helposti ladattavan lisämateriaalin lisäämisen joskus tulevaisuudessa. Yhtä ja samaa tehtävää pystyy pelaamaan moneen kertaan, mikä taas mahdollistaa niin sanotun grindaamisen. Moinen saattaa tulla kysymykseen, sillä Outriders on "looter shooter", kuten live service -pelit ovat tavanneet olla. Keskeinen osa pelaamisen viehätystä tulee siitä, kun kaadetut vastustajat pudottavat maahan uusia aseita ja varusteita. Ja jollakin pienellä todennäköisyydellä se tavara on oikein hyvää ja harvinaista. Oman hahmon luominen on toistaiseksi hyvin rajoittunutta, ja edes oman pelihahmon pituutta ja ruumiinrakennetta ei voi säätää mieleisekseen. Minun on helppo ajatella tulevaisuuden tuovan mukanaan päivityksiä, jolla pelihahmostaan voi tehdä monipuolisemmin haluamansa näköisen. Live service -vaikutelma sinetöidään siten, että varsinaisen tarinan jälkeen on luvassa niin sanottua endgame-sisältöä Expeditions-tehtävien muodossa.

Mukana ei ole lainkaan pelaajia toisiaan vastaan asettavaa PvP-pelaamista, ja kaikkiaan kolme kaverusta voi lähteä seikkailemaan PvE-tyyliin. Valittavia hahmoluokkia on neljä, ja ne kannattaa sorvata sellaiseksi, että ne tukevat muiden kavereiden hahmoluokkien valintoja. Devastator on paljon osumaa kestävä fyysinen tankki, Pyromancer on keskipitkän etäisyyden tulikykyjä käyttävä rynnäkkökivääritaistelija, Trickster heiluu vauhdikkaasti pahisten iholla haulikon kanssa, ja Technomancer parantaa muita pelaajia kylväen kentälle esimerkiksi liikuteltavaa tykkiä eli "turretia". Pelaaminen muuttuu sitä hauskemmaksi, mitä pidemmälle etenee. Tämä johtuu siitä, että avautuvista kyvyistä, ja toisaalta haltuun saaduista aseista ja varusteista, pystyy valitsemaan ne mieleisimmät. Lisäksi vaikeustaso on jaettu kätevästi 15 erilaiseen World Tieriin. Jos siis seinä nousee pystyyn, voi kavereiden avuksi kutsumisen ohella myös laskea World Tieriä hieman alemmaksi.

Aseita ja varusteita toki päivitetään, ja erikoisen tästä mekaniikasta tekee pelin suhtautuminen esineen ominaisuuksia muokkaaviin modeihin. Kun löytää kaatuneelta pahikselta esineen, jossa on oikein herkullinen modi, on paras ratkaisu hajottaa kyseinen esine nopeasti osiin. Näin ollen modin saa itselleen pysyvästi käyttöön, ja sen voi sen jälkeen laittaa mihin tahansa haluamaansa aseeseen tai varusteeseen. En ainakaan ihan heti muista, koska olisin moiseen pelimekaniikkaan törmännyt. Esineitä voi myös päivittää harvinaisuusluokituksen suhteen paremmaksi, jos sen ominaisuudet muuten ovat kohdillaan. Toisin sanoen valkoisen (Normal) esineen voi päivittää vihreäksi (Uncommon), edelleen siniseksi (Rare) ja vielä kerran violetiksi (Epic). Kun sitten aikanaan jalkoihin putoaa keltainen (Legendary) esine, ei siitä kannata luopua lainkaan, vaan ainoastaan päivittää paremmaksi ajan kanssa. Tällaista värikoodattua "loottia" on nähty menneisyydessä juurikin live service -nimikkeissä.

Outriders kärsii lukuisista käytettävyyteen liittyvistä lapsentaudeista. Toisin sanoen ongelmista, jotka on jo aikoja sitten muissa peleissä ratkaistu. Esimerkiksi pelikaveria on joskus hankala nähdä maastossa. Tarvittaisiin jokin erillinen nappi kaverin paikan paljastamiseksi, tai sitten seuralaisen ääriviivat piirtyisivät esteidenkin läpi omassa ruudussa. Tehtävästä tai alueesta toiselle siirryttäessä jokaisen osanottajan täytyy hyväksyä kyseinen siirtymä erikseen. Eikä tämä tapahdu vain yhdellä napilla. Ensin on painettava ristiohjainta kuitatakseen, että aikoo kuitata. Sen jälkeen vasta pääsee antamaan oman hyväksyntänsä siirtymän suorittamiseksi. Sitä paitsi alueelta toiselle pikasiirtyminen on tehty liian hankalaksi. Alueen sisällä nimittäin siirrytään paikasta toiseen maahan laitettavan lipun luona, kun taas alueelta toiselle siirrytään puhumalla Jacub-nimiselle hepulle. Itse taisteluissa suojan taakse pääsee, mutta joskus taas ei. Mitään logiikkaa tässä ei tunnu olevan, joten tiukoissa tulitaisteluissa kokee joskus ikävän yllätyksen, kun lautapinon taakse ei pääsekään suojaan. Pisteenä iin päällä valikoiden käyttäminen on turhan monimutkaista. Vielä yli 20 pelitunnin jälkeen painelen säännöllisesti vääriä nappeja valikoissa, ja samanlaiset "eiku!" -huudot kaikuvat myös pelikavereillani.

Julkaisun yhteydessä ne isoimmat ongelmat ovat koskeneet palvelinten kaatumista, jolloin pelaamaan ei ole päässyt lainkaan. Suurimman ongelman on tuntunut aiheuttavan ristiin pelaaminen PC:n ja konsoleiden kesken, ja ristiin pelaaminen onkin ollut pois kytkettynä arvioprosessin aikana. Yhteysongelmat toki korjataan ajan kanssa. Silti moinen luo pahasti puolivalmiina julkaistun pelin vaikutelman, joihin pelaajat ovat aivan liiaksi viime aikoina tottuneet. Hakematta tulevat mieleen varsinkin Cyberpunk 2077 ja Assassin's Creed Valhalla.

Yhteysongelmia lukuun ottamatta Outriders suoriutuu teknisesti ihan hyvin. Ulkoasu on täynnä yksityiskohtia, ja värikkäitä maisemia katselee mielellään. Harmillisesti sen katselemisen ohella ei juuri muuta voi tehdäkään, siitä pitävät huolen putkimaiset kentät ja näkymättömät seinät. Värejä käytetään rohkeasti, ja liikeanimaatiot ovat sujuvia. Erilaisia ihmisiä kohdataan runsaasti, ovat he sitten ystävällisiä tai vihamielisiä. Myös paikallinen luonto asettuu pelaajia vastaan. Toisin sanoen vihollisten osalta Outriders tarjoaa riittävästi vaihtelua. Xbox Series X:llä ruudunpäivitys tuntuu pysyttelevän vakaasti 60 fps tuntumassa. Xbox One X:llä pelaavat saavatkin sitten jo varautua ruudunpäivityksen notkahduksiin.

Äänimaailma on sekin pääosin onnistunut. Aseiden äänissä on riittävästi munaa, ja taistojen kaaos välittyy äänten puolesta hyvin. Ääninäyttelijät hoitavat työnsä hyvin, vaikka heidän työstössään oleva käsikirjoitus onkin kehnohkoa. Musiikki on sen sijaan välillä oikein hyvää, ja taas toisessa hetkessä se puskee päälle liian hallitsevana. Jostain syystä valikoiden musiikki tuo mieleen Christopher Nolanin Batman-elokuvat.

Outriders on heti julkaisussaan saatavilla myös Xbox Game Passissa, eikä Xbox Game Pass Ultimaten tilaajilla ole mitään syytä olla kokeilematta Outridersia hyvässä seurassa. Yksinkin pelaaminen onnistuu, mutta on selvästi tylsempää ja yksitoikkoisempaa verrattuna hyvän seuran kanssa koettuihin hetkiin.

Outridersin ei pitäisi olla live service -nimike, mutta kyllä minä sen silti sellaiseksi laskisin. Tulevaisuudessa yhteysongelmat korjataan kyllä, ja toivottavasti ainakin osa pienistä lapsentaudeista saadaan kitkettyä pois. Ja saa nähdä, tuoko tulevaisuus tullessaan lisää pelattavaa laajennuksien muodossa. Julkaisussaan People Can Fly -studion Outriders on yksin pelattuna 8-, mutta hyvässä seurassa koettuna 8/10.