Life is Strange: True Colors

Ranskalaisen Dontnodin kehittämä Life Is Strange -pelisarja on tarjoillut pelaajille kiinnostavia ja yliluonnollisilla elementeillä höystettyjä episodimuotoisia indieseikkailuja, joissa riittää vauhdikkaan toiminnan lisäksi kuumottavia valintoja, komeita auringonlaskuja ja akustisen kitaran näppäilyjen varaan rakentuvia soundtrackeja. Sama meno jatkuu tutun laadukkaalla poljennolla myös True Colors -uutukaisessa, joka heittää keitokseen mukaan uusia ideoita ja temaattisia sivupolkuja.

Life Is Strange -vetovastuu on siirtynyt Dontnodilta kokonaan Deck Nine -pelifirmalle, joka on onneksi aikoinaan ansainnut LiS-kannuksensa mainion Before The Storm -sivuseikkailun (2017) myötä. True Colorsin myötä ysikannen väki pääsee näyttämään hienolla tavalla kykynsä lopputuloksella, joka ei juuri jää jälkeen erinomaisesta Life Is Strange 2 -pelistä (2018-2019).

True Colors alkaa keväällä 2019, kun tarinan sankarittarena nähtävä Alex Cheng pääsee aloittelemaan itsenäistä aikuisuuttaan lastensuojelussa vietetyn nuoruuden jälkeen. Alex muuttaa coloradolaisen Haven Springsin pikkukaupunkiin punkkaamaan Gabe-veljensä luokse paikallisen juottolan yläkertaan. Itsekin lastensuojelutaustainen velipoika on onnistunut saamaan hieman erikoisesta asumisjärjestelystään huolimatta elämän peruspalikat kuntoon varsin menestyksekkäästi, kun alakerran baarissa riittää juomanlaskijan hommia, ja parisuhdekin pelittää paikallisen taiteilijayrittäjän kanssa.

Alexilla taas piisaa ongelmia oman supervoimaisen tunne-elämänsä kanssa, sillä mitäpä olisi Life is Strange ilman yliluonnollisia käänteitä? Muiden ihmisten tunnetiloja vahvasti kokevana ja muutenkin erityisherkkänä Alex on jo valmiiksi hermorauniona saapuessaan Haven Springsiin eikä aikaakaan, kun käsittelemättä jääneet salaisuudet Gaben kanssa ja uudet vaarat saavat Alexin kiinni kammottavin seurauksin.

True Colorsin juoni ja teemat ammentavat kiinnostavasti aiemmin mainitsemastani toisesta Life is Strangesta, jossa seurattiin Diazin veljesten pakomatkaa supervoimineen ja vaarallisine aikuisineen. True Colors ei säästä pelaajaa nytkään väkivaltaisen synkiltä käänteiltä tai suoranaiselta kauhukuvastoltakaan, kun Alexin tarina käväisee todella syvissä vesissä. Life Is Strange 2:n myötä pelisarja tuntui keränneen psykologista uskottavuutta ja särmikkyyttä, ja on hienoa, että tenhoava tarinankerronta ei ole jäänyt vain yhteen laatupeliin. True Colors seisoo myös kiinnostavasti omilla jaloillaan, sillä Alexin meiningeillä ei ole juurikaan tekemistä Diazien seikkailujen tai ykkösosassa (2015) ja Before The Stormissa nähtyjen Maxin ja Chloen edesottamusten kanssa.

Life Is Strange -seikkailut ovat aina osanneet käsitellä supervoimaisia sankareitaan kiinnostavassa vastavalossa - erikoiskyvyt eivät tee päähenkilöistään koskaan voittamattomia tai suosittuja, vaan voimat ja niiden hyödyntämisen seuraukset synnyttävät jos jonkinlaisia ikäviä lopputulemia ja haasteita käyttäjälleen. Omissa traumoissaan ja ongelmissaan rypevä Alex tempautuu voimansa takia helposti vastapuolen tunnemaailmaan, ja True Colorsin näyttävimpien ja kauhistuttavimpien kohtausten aikana peli sukeltaa kiinnostavasti paniikkikohtausten ja särkyvän mielenterveyden syvyyksiin. Äkkiarvaamattomissa kohtauksissa, joissa Alex joutuu toisen ihmisen tunteiden valtaan, on tehostepuolen ja uskottavan ääninäyttelyn myötä kiinnostavaa uhkaavuutta ja inhimillisyyttä. Pelko ja väkivalta voivat myös yhdistää Alexia yllättäviin hahmoihin, ja tarinasta kiehahtaakin ajoittain todella häiriintynyt - mutta vaikuttava - soppa. Pääkokkina eli Alexina kuultava Erika Mori hoitaa homman kotiin näsäviisaan epävarmana entisenä lastensuojelun asiakkaana.

True Colorsin vaikuttava tekniikkapuolikin pistää tehosteiden ja ihmishahmojen animoinnin myötä parastaan, sillä Alexin elekieli ja maneerit ovat todella uskottavan oloisia. True Colorsin PS4-versio tosin kärsii ainakin ennen julkaisuaan ajoittain nykivistä välianimaatioista ja varsin pitkistä latausajoista, ja kauniisti valaistut ympäristöt ovat suunnittelultaan ja runsaslukuisilta yksityiskohdiltaan pohjimmiltaan varsin koruttomia ilmestyksiä. True Colors on selvästi suunniteltu ennen kaikkea väistyvän konsolisukupolven tehojen pohjalta toimivaksi kokonaisuudeksi, joka kuitenkin olisi hyötynyt hiomisesta ja lisätehoista peliympäristöjen tutkimisen suhteen niin, että miljööt kestäisivät yksityiskohtaisempaakin tarkastelua.

True Colors etenee luku kerrallaan tuttuun tapaan niin, että seikkailu kuljettaa Alexia erilaisissa peliympäristöissä, joissa suoritettavien tutkimisten ohella Alex pääsee juttelemaan jos jonkinlaisten hahmojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Perinteinen Life is Strange -pelaaminen, jossa päähenkilö tutkii miljöiden tavarapaljoutta ja valikoi eri keskusteluvaihtoehtojen välillä turpasaunojen aikana, on saanut rinnalleen kolmannen mekaanisen ulottuvuuden. Eri väreissä hehkuvat ihmiset ja tavarat sisältävät jonkinlaisen voimakkaan tunne-elämyksen tai tunnemuiston, johon Alex voi sukeltaa etsivätilamaisessa herkkävireisyyshetkessä, joka saadaan päälle L2-painiketta pohjassa pitämällä. Värikkään esineen kohdalla rastipainikkeen näpäyttäminen paljastaa keskustelukumppanin mielessä päällimmäisenä olevan ajatuksen tai sitten väläyttää esineisiin vangitun muiston, johon on liittynyt voimakas tunnetila.

Näiden ajatustenluvun ja muistojen seulonnan kautta True Colorsin kiinnostava pelimaailma hahmoineen aukenee luontevalla tavalla, ja hitaasti paljastuvat pikkukaupungin salaisuudet saavat pelaajan nuuskimaan maisemat läpi uudemman kerran L2-nappi pohjassa. Ympäristöihin ja hahmoihin kätkeytyvien salaisuuksien ohella True Colorsin muut ominaisuudet, kuten Alexin älypuhelin ja muistivihot, pursuavat hahmon taustoihin liittyviä tarinoita ja juonenpätkiä esimerkiksi chat-sovellusten keskusteluhistorioiden muodossa. Life is Strange -kaavaan kuuluva kiinnostavien tarinoiden hurja määrä ei jätä kylmäksi tälläkään kertaa, vaan syvyyttä ja monitasoisuutta piisaa pelin taustoista kiinnostuneelle pelaajalle.

Tarkkaavaisimmat lukijat varmasti panivat merkille, että kirjoitin aiemmin True Colorsin jaksojen sijaan luvuista - uusin Life Is Strange -annos ei nimittäin ilmesty edellisosien tapaan episodi kerrallaan, vaan Alexin tarina on pelattavissa kokonaisuudessaan heti, jos siltä tuntuu. Näin kaikki Life is Stranget aikoinaan episodi kerrallaan nauttineena koen tämän ratkaisun olevan hieman hämmentävä ja jotenkin luonnoton pelin käyttöliittymän ja rytmityksen kannalta. Tarinan jakaminen lukuihin ja kerralla koko pelisatsin julkaiseminen eivät toki itsessään ole hullumpia ideoita, kun pelaaja pääsee iskemään näppinsä näin laadukkaaseen tarinankerrontaan ja kokemaan koko jutun omassa tahdissaan. Jo pelattuihin lukuihin on mahdollista palata tutkimaan tiettyjä peliympäristöjä ja keräämättä jääneitä salaisuuksia, mutta True Colorsin lukuihin voi siirtyä vasta, kun on pelannut edellisen loppuun, eli pelaaja ei voi loikata suoraan finaaliin.

True Colorsin luvut ovat Life is Strange -sapluunan mukaisesti 3-4 tunnin varsin tuhteja peliannoksia, joissa riittää kiinnostavia dialogeja, rauhallisempaa tutkimista ja toimintaa sopivassa suhteessa kussakin. Valitettavasti True Colors ei oikein osaa rytmittää tai antaa lukujen kliimaksivaiheille aikaa tai huomiota, vaan heti luvun loputtua peli tuuppaa kiusallisesti ruudulle yhteenvetoa siitä, mitä valintoja pelaaja on luvun aikana tehnyt. Tämä vesittää parin tapahtumarikkaamman luvun mainiot loppukäänteet kokonaan, kun peli on työntämässä striimauspalvelumaisella innokkuudella seuraavaa lukua tulille. On tietysti ymmärrettävää, että konsolisukupolvien vaihtuessa Deck Nine ja Square Enix eivät halua sitoa pelaajaa puoleksitoista vuodeksi seuraamaan yhtä pelitarinaa. On silti ristiriitaista, että True Colorsin koko "kausi" ei mahdu lupauksista huolimatta tähän viiden luvun laitokseen, vaan syyskuun lopussa on luvassa Steph Gingrich -sivuhahmolle omistettua Wavelenghts-oheisseikkailua.

On kiinnostavaa nähdä, palaako se seuraava, ennen kaikkea uuden konsolisukupolven laitteille räätälöity Life is Strange -seikkailu sitten aikanaan episodimuotoiseen julkaisutahtiin, mutta näin kertarysäyksenä ilmestyvä True Colors ei ole yhtään hullumpi väriläiskä syksyn pelitulvassa. Life is Strange on selvästi hyvissä käsissä Deck Ninen duunareiden huomassa, vaikka True Colors ei varsinaisesti tuttua ja toimivaa kaavaa muutakaan.