Eastward

Shanghailaisstudio Pixpilin pitkään työstämää Eastward-rooliseikkailua on varrottu pelaajapiireissä jo pidemmän tovin. Syyskuussa Switchille ja PC-pelaajien ulottuville ilmestyvän Eastwardin upean pikselisen ulkoasun alla sykkii noin 30-tuntinen kiinnostava ja omalaatuinen junamatka, jonka maisemat ja tapahtumat kumartavat niin idän kuin lännen suunnittelu- ja tyyliratkaisuille.

Takkutukkainen John-kaivosmies elelee nuoren Sam-tytön kanssa Potcrock-saarella, jossa kaksikko pitää louhintakäytävät puhtaana sekä arvometalleista että inhottavista etanoista. Limanuljaskat hoidetaan keittiövälineellä pannuttamalla, mutta isompiin ja inhimillisempiin uhkiin väkivalta ei kuitenkaan tehoa. Potrockilaiset eivät suhtaudu kauhean innostuneesti aikoinaan yhteisön ulkopuolelta peräisin olevaan Samiin, joka haaveilee turhan runollisin sanankääntein ulkomaailman jälleennäkemisestä. John ja Sam kuitenkin tempautuvat seikkailuun tahtomattaan puksutellessaan junalla paikasta toiseen, ja suuren maailman näyttävät nähtävyydet ja synkät salaisuudet tulevat kyllä äkkiä tutuiksi.

Alussa mainitsemani ulkoasu on Eastwardin ehdottomasti kiinnostavin valttikortti, ja vaikka Pixpil onkin tarjoillut persoonallisesta pelistään silmäkarkkimaistiaisia trailereiden muodossa, kokonaisuus tekee edelleen vaikutuksen kaikessa yksityiskohtaisuudessaan ja omituisuudessaan. Johnin ja Samin matkallaan kohtaamissa kaupungeissa ja luolastoissa perinteisempi pikseligrafiikka saa ylleen rähjäisen ja vähän kuluneen filtterin, jonka itsetietoinen retrohenkisyys tuo mieleen alkuvuodesta ilmestyneen Narita Boy -kasarifiilistelyn.

Eastwardin maailma on kaikessa kuluneisuudessaan ja nuhjuisuudessaan kiinnostava nähtävyys, jonka vanhoissa ja arvokkaissa rakennuksissa on persoonallista graffitia ja viimeisiään räpsyviä neonkylttejä. Moinen uuden ja vanhan kohtaaminen tuo hauskasti mieleen Michael Ariasin ohjaaman Tekkoninkreet-animeleffan, jonka levoton tyylikkyys ja ennakkoluulottomat suunnitteluratkaisut voisivat sopia myös Eastwardiin ja päinvastoin. Joel Corelitzin säveltämä kasarisävyjä tavoitteleva soundtrack pääsee yksinoikeudella tunkemaan korvamatoja pelaajan korviin, sillä Eastward ei sisällä ollenkaan ääninäyteltyä dialogia.

Tämä ei ole kuitenkaan mikään ongelma, sillä hahmojen puhekuplissa kulkevaa vuoropuhelua seuraa erittäin mielellään yllättävien käänteiden ja hauskojen sivuhahmojen touhujen myötä. Aiemmin mainitut yllätyksellisyys ja ennakkoluulottomuus ovat läsnä myös tarinassa, jonka varsin yllättäviä käänteitä NPC-sivustakatsojat ovat kommentoimassa. Hitaasti teemojaan käynnistelevä tarina kuitenkin usuttaa Johnin ja Samin toimintaan jo pelin ensimetreiltä alkaen, ja pääkaksikon omat taustatarinat ja salaisuudet jäävät odottamaan aukenemistaan yllättävänkin pitkäksi aikaa. 30 tunnin mittainen Eastward osaa kyllä sukeltaa syviin ja mielenkiintoisiin vesiin, mutta vauhdikas kokonaisuus tuntuu välillä pitävän melkoista hoppua etenemisessään. Pelimekaniikat jäävät ajoittain vähän puolivillaisesti selitetyiksi, ja juonenkuljetuskin hyötyisi ajoittaisista hengähdystauoista.

Esimerkiksi joissain dialogikohtauksissa olisin välillä kaivannut jopa pientä rauhoittumista, sillä yläilmoista touhua seuraavalla kameramiehellä on tapana zoomailla turhankin innokkaasti kuhunkin puhujaan niin, että kuvakerronta yksityiskohtaisissa ympäristöissä muuttuu turhan monimutkaiseksi. Kuvaajan kompurointeihin ei voi vaikuttaa pelin asetuksissa, mutta puhekuplatekstien lisäksi Eastwardissa voi onneksi kytkeä päälle selkeät tekstitykset, jotka erottuvat värikkään yksityiskohtaisesta grafiikasta valkoisessa pölkkytyylissään.

Luolastoissa liikkuminen on hivenen yllätyksetöntä pannutusta, kun John ja Sam kohtaavat vihollisia Johnin pannu ja Samin energia-aallot edellä. Pommeilla räjäytellään valeseiniä ja muita esteitä, mutta yksinkertaiset pulmat pistävät pelaajan kyllä tonkimaan lineaariset luolastot tarkasti läpi. Toisaalta Eastwardin upea ulkoasu tekee säväyksen myös synkissä luolastoissa, joiden rähjäisyys ja ajoittain sisälle livahtavat auringonsäteet näyttävät muun pelin tavoin todella komeilta. Kokonaisuus toimii teknisesti varsin rivakasti ja sulavasti, mutta pelin Switch-versiossa oleva bugi, joka ilmenee vuoropohjaista Earth Born -minipeliä hakattaessa, onnistui kertaalleen sulkemaan minut valikoissaan umpikujaan niin, että jouduin käynnistämään koko Eastwardin uudestaan. Korjaussarja Earth Borniin on luvassa ensimmäisen julkaisunjälkeisen päivityspaketin yhteydessä, joten olettaisin sivuhommienkin rullaavan sujuvasti sitten julkaisun jälkimainingeissa.

Eastward junailee itsensä helposti Tales of Arisen ja Life Is Strange: True Colorsin rinnalle pelisyksyn avaajien laadukkaampaan päähän. Astetta erikoisempaa ja eksoottisempaa roolipelaamista kaipaavien pelaajien sopii liittyä Johnin ja Samin matkalle.