Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Matrix Resurrections

The Matrix Resurrections

Uusi tarina alkaa vahvasti, mutta vesittyy selvästi loppua kohden.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Alkuperäinen The Matrix vuodelta 1999 oli merkittävä suunnannäyttäjä niin teknologisesti kuin senkin puolesta, millä tavalla elokuva voi herättää katsojassa erilaisia ajatuksia. Jatko-osat The Matrix Reloaded (2003) ja The Matrix Revolutions (2003) saattoivat loppuun aloitetun tarinan, mutta eivät kuitenkaan kohonneet mahtavuudessa sen alkuperäisen tasolle. Eikä kyllä kohoa myöskään tämä rapia 20 vuotta myöhemmin tehty uusi leffa The Matrix Resurrections. Alku on vahva, mutta vetovoima laimistuu pahasti loppua kohden.

The Matrix Resurrections on selvästi kolmeen eri osaan jaettu kokonaisuus. Ensin ihmetellään uutta sukupolvea, ja Keanu Reevesin Neo pyrkii saamaan taas kiinni homman nimestä. Keskiosassa se iso tarina aukeaa, ja viimeisessä kolmanneksessa keskiöön nousee Carrie-Anne Mossin Trinity. Agentti Smith häärii myös taustalla piipahtaen ruudulla silloin tällöin, mutta hän jää pahasti muun kokonaisuuden jalkoihin. Harmillisesti rooliin ei ole saatu sitä alkuperäistä agentti Smithiä Hugo Weaving, vaan työn hoitaa selvästi nuorempi Jonathan Groff. Agentti Smithin ohella mukana on muitakin henkilöhahmoja, jotka jäävät liian pieneen osaan. Osa heistä suorastaan katoaa taustalle pian esittelynsä jälkeen koskaan enää mukaan ilmaantumatta. Kyse on varmasti ollut tarinan tiivistämisestä, sillä ideana on kertoa nimenomaan Neon ja Trinityn eräänlainen comeback. Viittauksia menneisiin tapahtumiin on lisäksi niin paljon, että aiemman trilogian tunteminen on käytännössä pakollista.

The Matrix ResurrectionsThe Matrix Resurrections
Tämä on mainos:

Tarina on kieltämättä ihan hyvä, ja siihen on uhrattu aidosti ajatusta. Mutta jokin silti tökkii. Uusi elokuva tuntuu ylimääräiseltä osalta kokonaisuuteen, joka ei jatkoa kaivannut. Tekijät ovat tunnistaneet tämän itsekin, sillä useampaan kertaa dialogissa viitataan itsetietoisesti nimenomaan jatko-osaan sellaiselle tarinalle, joka ei jatkoa olisi tarvinnut.

Teknologisesti The Matrix Resurrections on odotetusti huippuluokkaa, eikä kukaan tietysti mitään muuta odottanutkaan. Ja kun The Matrixin maailmasta on kyse, katsoja on helposti valmis uskomaan aivan kaiken, mitä ruudulla ikinä tapahtuukaan. Teknologian ohella jatko-osa huomioi myös nykyajan modernit ja progressiiviset tuulahdukset, mutta onneksi painopiste pidetään jatkuvasti nimenomaan tarinassa. Vain aivan lopussa moderneja trendejä alleviivataan hieman liikaa, mutta tämä tarkoittaa ehkä arviolta vajaan 10 minuutin mittaista jaksoa kahden ja puolen tunnin elokuvassa.

The Matrix Resurrections on kaikin puolin hyvin tehty elokuva, jolla on ihan aidosti vielä tarinakin kerrottavanaan. Ja kuitenkin se tarina on ylimääräinen, jonka leffa itsekin tunnistaa. Ihan hyvää viihdettä on silti luvassa, ja varmaan jatkoakin sitten joskus.

The Matrix ResurrectionsThe Matrix ResurrectionsThe Matrix Resurrections
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä