Suomi
Gamereactor
arviot
Tunic

Tunic

Nyt meni odotukset ketuiksi

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
TunicTunicTunic

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Tunicin yltiösympaattinen ilme herätti huomioni pelin mainosvideossa. Yhden miehen armeija, Andrew Souldicen, indiepeli hohkasi positiivista tunnelmaa ja reipasta seikkailua olemaan jopa merkittävä tapaus tämän vuoden pelitarjonnassa. Aina odotukset eivät kuitenkaan kohtaa todellisuuden kanssa.

Tunicissa pelaaja ohjaa suloista kettuhahmoa isometrisestä kuvakulmasta kolmiulotteisessa palikkamaailmassa. Ympäriinsä samoilu avaa maailman vaaroja ja ketun mahdollisuuksia reagoida niihin. Pelaajan tehtävä on päästä eteenpäin laajassa maailmassa taistellen eteen tulevia vihollisia vastaan ja ratkaisten pieniä pulmia. Vaikeustaso on pelin pehmeän ilmeen puolesta odotettua vaikeampi, mutta tilanteesta oikeasti ärsyttävän tekee nopeasti se, että jo kertaalleen muksitut viholliset ilmestyvät aina vain uudestaan pelaajan kiusaksi hahmon kuollessa ja jopa alueelta toiselle siirtyessä. Pahimmillaan tallennuspisteet saattavat olla pitkänkin matkan päässä toisistaan lisäten rasittavaa kertausta. Pulmat vuorostaan ovat varsin selkeitä tavaran etsimiseen ja vihollisten kukistamiseen liittyviä tehtäviä.

Tämä on mainos:

Suloisuuden ohella peli pyrkii voittamaan pelaajan puolelleen pitämällä yllä vellovaa mystiikkaa. Lähtökohtia tai tilannetta ei selvitellä laisinkaan lukuun ottamatta tuntematonta kirjoitusta, jota isketään ruutuun siellä täällä. Ilahduttavasti suomenkielinen tekstitys ei vaikuta asiaan, sillä vain muutamat perussanat paikannimineen on käännetty, ja loput tekstistä on epämääräisiä symboleja. Hetken tämä mystiikka herätti mielenkiintoa, mutta edetessä tilanne ei tunnu kehittyvän, jolloin koko kikka tuntuu lähinnä lokalisaatiobugilta menettäen hohtonsa. Vaikka olisi kiva tietää, miksi pelissä tehdään mitä tehdään, ei se kuitenkaan ole välttämätöntä päästäkseen eteenpäin.

TunicTunicTunic

Ketun ohjaus hoidetaan tyypillisesti tatilla, mutta loput toiminnoista ovat persoonallisesti pelaajan itse säädettävissä. Löydettyjä lyönti- ja heittoaseita sekä muita tarvikkeita voi nimittäin näppärästi säätää toimintanappeihin haluamaansa järjestykseen. Liikkuminen on napakan tuntuista, mutta väistöliikkeen ennalta määrätty hallitsematon pituus tuottaa hieman turhautumista taisteluissa. Alun perin itsestään selvältä vaikuttava taistelu koituu nopeasti haastavaksi vihollismäärien kasvaessa ja näiden ominaisuuksien monipuolistuessa.

Graafisesti Tunic onnistuu yhdistelemään yksinkertaistettua palikkamaailmaa ja suloista tyyliä miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Hahmosuunnittelu on omaperäistä ja meno sympaattisesti kallellaan retroseikkailuihin. Maailman palaset reagoivat hahmon liikkeisiin hauskasti ja pastellivärit sekä selkeät muodot tekevät tunnelmasta raikkaan. Xbox Series X:llä peli rullaa sulavasti eikä lataustaukoja juuri huomaa.

Tämä on mainos:

Äänipuoli on varsin vähäeleinen panostaen lähinnä vain kaikista selkeimpiin toimintoihin, kuten iskuihin ja osumiin. Mielenkiintoisen näköisistä olioista lähtee omalaatuisia ääniä, mutta erityisesti taikakellojen soittaminen jää mieleen huumaavan kokonaisvaltaisena tehosteena. Pelin kaunis musiikki on vahva tunnelman luoja, ja unenomaiset sävellykset antavatkin seikkailulle miellyttävää syvyyttä sopivan kepeästi.

Tunic ei onnistunut täyttämään mainosvideonsa tarjoamia mielikuvia pidemmän päälle. Sympaattinen seikkailu alkaa nopeasti toistamaan itseään, kun samoja vihollisia pitää pätkiä vähän väliä. Tilannetta ei myöskään auta mystiikan salassa pitäminen lähinnä bugisilta muistuttavine symboliteksteineen. Eihän peli täysin menetetty ole ja kohtuullisen hyvin etenevä meno varmasti monia kiehtookin, mutta itse koin tässä paljon hukkaan heitettyä potentiaalia ja vääriä suunnitteluvalintoja. Ketuiks meni tällä kertaa.

HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Symppis ilme, hyvä seikkailufiilis, miellyttävät musiikit
-
Turha (ja huonosti toteutettu) mystisyys, samojen vihollisten mättäminen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä