Puolalaisen Tate Multimedian ensimmäinen luomus, Kao-kenguru, on viettänyt hiljaiseloa jo liki kahden vuosikymmenen ajan. Kun pelisarjan toinen osa julkaistiin menestyksekkäästi uudestaan kolme vuotta sitten, oli palautteen perusteella viimein aika tuoda Kao kunnolla takaisin.
Kyseessä ei ole moderni remasterointi, eikä myöskään suora jatko-osa pelisarjalle. Sen sijaan Kao the Kangaroo on koko pelisarjan uudelleen aloitus ollen samalla täysin uusi seikkailu. Sarjan hengen mukaisesti kyseessä on suhteellisen suoraviivainen tasoloikinta, jossa söpö kenguru mätkii viholliset kumoon nyrkkeilyhanskoillaan ja keräilee matkalla kolikoita, jalokiviä ja kaikkea muuta asiaan kuuluvaa.
Seikkailu rakentuu neljän keskusalueen ympärille, joista ovet aukeavat varsinaisiin kenttiin. Valinnanvaraa ei juurikaan ole, sillä yleensä tarjolla on vain kaksi valinnaista kenttää, joiden jälkeen loikataan pomotaistelun tiimellykseen. Keskusalueella on luonnollisesti omat kerättävät roinansa, minkä lisäksi niissä on kauppias lisäelämien, parannusesineiden ja uusien vaateparsien ostamista varten.
Syy kenttien sinänsä pieneen määrään on niiden kesto. Jokainen kenttä kestää noin 20 minuutista reiluun puoleen tuntiin selvittää riippuen siitä, miten paljon nurkkia esineiden parissa nuohoaa. Kentät ovat hyvin suunniteltuja tasoloikkasokkeloita, joita koluaa mielellään, vaikka muutama turha klisee on ollut pakko ujuttaa mukaan. Kameraa kohti juoksemiseen perustuvat kentät eivät olleet hyvä idea vuonna 2003, ja vielä vähemmän ne ovat sitä nykyään.
Oli miten oli, kovin pitkää matematiikkaa ei tarvita huomaamaan, että kyseessä on varsin lyhyt peli. Itse keräilin matkalta suurimman osan keräiltävistä esineistä ja tongin kenttiä huolella, mistä huolimatta lopputekstit rullasivat näytöllä vain noin viiden tunnin pelaamisen jälkeen. Osasyyllinen lyhyeen kestoon on myös todella helppo vaikeustaso. Vähänkään enemmän tasohyppelyitä pelanneelle haastetta ei ole tarjolla käytännössä lainkaan. Edes pomotaistelut eivät aiheuta hikikarpaloita, ja varsinkin viimeinen taistelu on ohi ennen kuin huomaakaan.
Niinpä näkövinkkeli on siirrettävä nuoremman peliharrastajan suuntaan. Tästä kulmasta katsoen Kao the Kangaroo on itse asiassa aivan mainio pelituote. Kontrollit ovat kohdallaan, ulkoasu on nätti ja värikäs, ja myös hahmot ovat persoonallisia karvapalloja. Dialogi on asiaan kuuluvan höpsöä - vaikka Kaon jatkuvat viittaukset muuhun populaarikulttuuriin saavatkin aikaan irvistyksiä - ja kokonaisuus on viritetty sopivan leppoisaksi.
Kaolla on tällä kertaa toinenkin etu puolellaan kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Söpöjä ja hyvin tuotettuja hahmovetoisia tasohyppelyitä ei enää ole markkinat pullollaan. Vielä vuonna 2003 Kaolla oli kaupan hyllyllä vastassaan Marion, Crashin ja Sonicin ohella Ty the Tasmanian Tiger, Blinx ja monet muut maskottipomputtelut, mutta nykyään tilanne on toinen. Markkinoilla on hyvinkin tänä päivänä tilaa tällaiselle viattomalle ja hyväntuuliselle toiminnalle.
Vaikka seikkailu on helppo ja loppuu todella lyhyeen, Kao the Kangaroo ei siis mielenkiintoisesti edes yritä vedota vanhaan yleisöönsä. Sen sijaan se pyrkii löytämään ympärilleen kokonaan uuden pelaavan sukupolven. Mariolle ja Crashille Kao ei pärjää, mutta eivät toki pärjää monet muutkaan. Mikäli talossa siis on nuorempia pelaajia vailla leppoisaa kesäpelattavaa, Kao the Kangaroo on luultavasti ihan onnistunut ostos. Kyllä tämän vanhemmatkin kertaalleen läpi loikkivat.