Final Vendetta

Vaikka sain Final Vendettan vain muutama päivä ennen Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revengeä, aloitin jälkimmäisestä. Se tuntui selvästi kuumemmalta ja tarvitsi enemmän rakkautta. Näin ollen Final Vendetta joutui odottamaan muutaman lisäpäivän, joiden jatkoksi tuli sitten muutama päivä lisää kesäflunssan (tai vastaavan) vuoksi.

Mutta miksi pidän tätä jotenkin niin hämmästyttävän epäkiinnostavana? No, koska epäilen todella vilpittömästi, että arvostelujärjestyksen tärkeysjärjestys ja ylimääräisten päivien pohdiskelu (kun pelasin paljon Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revengeä kämppäkavereiden ja ystävien kanssa) on vaikuttanut Final Vendettalle antamaani arvosanaan.

En voi kuitenkaan kelata aikaa taaksepäin ja muuttaa pelaamisjärjestystä pelatakseni tätä ensin. Se on sääli, koska Final Vendetta on monella tapaa todella hieno peli. Sen on luonut Bitmap Bureau, joka on aiemmin osoittanut retro-osaamisensa Xeno Crisis -pelin kanssa, ammentaen selkeästi inspiraatiota korkean tason peleistä, kuten Streets of Ragesta, Final Fightista ja ehkä ennen kaikkea Double Dragonista. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa siirtymistä vasemmalta oikealle enimmäkseen ankarissa kaupunkiympäristöissä, kiinnittäen huomiota kaikkeen mitä näet, poimien syötävää maasta ja kuolemalla silloin tällöin. Jälkimmäistä on runsaasti.

Tämä genre on saanut alkunsa pelihalleista, joissa pelit olivat vaikeita vain sen vuoksi, että kuolisimme paljon ja laittaisimme lisää kolikoita neonkoristeisiin pelihallin koneisiin. Tällä tavalla pelit saivat pidemmän elinkaaren. Ja me lapset kirosimme, että rahat riittävät vain muutamaan erään. Juuri tämä kuvaus vangitsee Final Vendettan olemuksen täydellisesti. Vaikka pelaan helpolla tasolla (ainoa vaihtoehto on vaikea) ja uskon olevani täysin sinut tämän genren kanssa: pelaaminen on silti todella haastavaa.

Kuten pitääkin, seikkailu tapahtuu sotkuisessa suurkaupungissa, jossa Lontoo toimii näyttämönä. Tämä on mukavaa vaihtelua New Yorkin kopioita vastaan, jotka tavallisesti ovat genren näyttämö. Suunnittelu on pääosin erittäin hyvää ja retrontuoksuista, ja vaikka Super Nintendon pelit eivät koskaan olleetkaan kovin hyvännäköisiä, niin nostalgiasuodattimeni kertoo, että näin asiat taannoin olivat.

Jälkimmäinen seikka tekee Final Vendettan tarkastelun hieman vaikeaksi, sillä Bitmap Bureau on ollut niin uskollinen genren rakennuspalikoille, että pelistä puuttuvat yllätykset lähes kokonaan. Se on vähintä, mitä itse odotan. Tarina ei ole kovin monimutkainen. Jengi nimeltä Syndic8 kidnappasi päähenkilö Claire Sparkin pikkuveljen, ja hän päättää auttaa veljeään. Sparkin kaksi taistelutoveria, Duke Sancho ja vapaapainija Miller T. Williams, auttavat mielellään, jonka jälkeen turpakäräjät alkavat.

Touhu ei muutu tästä sen intiimimmäksi, koska pelistä puuttuu kerronta lähes kokonaan, mikä on hieman sääli. Vaikka erityisesti Claire on melko ulospäinsuuntautunut hahmo, en koskaan opi tuntemaan heitä samalla tavalla kuin pormestari Mike Haggarin kanssa Final Fight -pelissä. Muilta osin kyse on kombojen viljelystä, itsensä hakkaamisen välttämisestä, toisten suojaaminen yhteispelitilassa, kypsennettyjen kalkkunoiden pureskelua maasta, kaiken tappamista ja murskaamista (erityisesti puhelinkioskeja pidetään erittäin provosoivina kapistuksina päähenkilöillemme). Kolmella hahmolla on myös pieniä eroja vahvuudessa ja nopeudessa sekä joitakin ainutlaatuisia hyökkäyksiä, kun taas pomot ovat liian vaikeita (ja hyvin tehtyjä, kuten "Macho Man" Randy Savage -tribuuttihahmo) ja ne maksavat sinulle useita yrityksiä.

Jos pelasit reilusti, niin ymmärrät varmasti mitä tarkoitan. Tämä on todella klassinen beat 'em up kaikin puolin. Ja minä pidän siitä. Varsinkin kun se on niin hyvin tehty. Mutta... sitten oli se Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge. Koska sen arvostelun jälkeen olin sairaana muutaman päivän ja jatkoin pelaamista. Ja se on aivan ilmiömäinen peli. Annoin sille erittäin ansaitun ja melko vahvan kahdeksikon arvosanaksi. Itse asiassa melkein kaikki siinä on parempaa kuin Final Vendettassa, ja se on minun ongelmani tässä pelissä.

Luulen, että olisin antanut pelille heikon kahdeksikon, jos olisin pelannut sitä ennen Turtlesia. Kyseessä on todella harvoin nähty retromatka, jossa suunnittelu, musiikki ja pelattavuus tuntuvat kuin pelaisi klassista beat 'em up -peliä pelihallikoneella, kun taas veli piti silmällä aikuisia, jotka voisivat ajaa meidät pois, koska meillä ei ollut ikää olla siellä. Mutta saman arvosanan antaminen Final Vendettalle kuin Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revengelle ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Se ei ole yhtä hyvä peli, ja haluan vain todeta, että ninjakilpikonnat ovat omalta osaltani muuttaneet genreä omalta osaltani. Ikuisesti ja parempaan päin.