Pelikonsolit ovat jo vuosia sitten muuttuneet sosiaalisiksi viihdekeskuksiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että laitteen käynnistyessä ruudulla näkyy jos jonkinlaista mainosta, ja siinä sivussa ilmoituksia pelikavereiden tekemisistä. Jos tapana on vielä olla aktiivinen jossakin verkkopelissä, alkaa pian näkyville pompahdella pelikutsuja kavereilta. Kaikki tämä on nykyaikaa, ja muihin yhteydessä oleminen on hieno asia. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä, ja kokea hetki vain ja ainoastaan pelin kanssa kahdestaan ilman, että muu maailma millään tavalla muistuttaa olemassaolostaan.
Uusi ja odotettu konsolisukupolvi käynnistyi marraskuussa 2020, kun sekä Sony (Playstation 5) että Microsoft (Xbox Series X ja Xbox Series S) lanseerasivat uudet tehokonsolinsa. Koko vuoden ajan koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet olivat haitanneet uusien konsolien valmistus- ja jakeluprosessia. Siksi pitkin vuotta esiintyi arveluja, että julkaisua saatetaan lykätä vuoden 2021 puolelle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Videopelejä julkaistaan enemmän kuin koskaan, ja ne tarjoavat enemmän sisältöä kuin koskaan. Näistä syistä johtuen oletin, että lukumäärällisesti pelaamani pelit ovat vähentyneet, ja vastaavasti käytän enemmän aikaani yksittäisen pelin parissa. Ryhdyin heti vuoden 2019 alussa pitämään kirjaa siitä, mitä kaikkea olenkaan pelannut. Kirjasin muistiin ainoastaan ne pelit, joihin voin sanoa aidosti perehtyneeni. En siis ottanut mukaan lyhyitä yhden illan testailuja. Ymmärrän toki sen, etten edusta keskivertopelaajaa monessakaan mielessä.
Nintendo ei tunnetusti ole loistanut verkkopalveluissaan. Joskus muinoin Wiin kaverilistalleni taisi päätyä peräti yksi kaveri, ja hänenkään kanssaan emme koskaan verkon välityksellä pelanneet. Samalla sohvalla illanistujaisissa kyllä senkin edestä. Wii U:n ohitin kokonaan, joten olen hyvin innoissani huhuista julkaista Wii U -pelejä Switchille.