Suomi
Blog

Resident evil 6 pelaamista osa 2

Kirjoittaja Jansu 5. lokakuuta 2012 kello 12:41

Varoitus teksti saattaa sisältää spoilereta. Luet omalla vastuullasi :)

Tähän mennessä viikkoa on tullut hakattua peliä sen verran että, Jaken ja Chrisin omat osansa pelistä on menty läpi. Noh mitä on jäänyt käteen pelistä tähän mennessä? Ainakin vauhdikasta menoa paljon juoksemista sekä quick time event näpyttelyä. Vanhempia ressoja pelannesta ja niistä pitäneistä ( resident evilit 1-3 sekä code veronica ps2 ) tämä vauhdikkaampi meno ja nappuloita sekä tattia heiluttelevat kohtaukset voivat hieman ärsyttää, mutta muutamassa kohdassa tulee myös vivahteita vanhoista peleistä juuri kamera ongelmien takia. Ainakin itselläni kun piti juosta Chrisillä Haos:ta karkun vedenalaisessa laboratoriossa sattui muutama kuolema juuri kamera ongelman takia koska kuva kulma ei näyttänyt edessä olevaa estettä jonka alta piti liukua eikä vaan juosta yli niin kuin muutamat muut esteet kyseistä kohtaa aiemmin, samaa tapahtui Jakella pelattaessa juostessasi Ustanakia karkuun jäisessä luolassa ja kamera tuodaan eteesi ja yhtäkkiä pitäisi liukua ali. Katselet siinä sitten kun hahmosi rupeaa ryömimään hitaasti esteen ali ja kuolet koska olet sen takia liian hidas kyseiseen kohtaan. Juonellisesti Resident evil 6 on ollut kohtalaisen mielenkiintoinen ja seurannut sentään yllätys yllätys hieman mitä Resident evil 5 on tapahtunut ja mitä sen jälkeen, itse en ainakaan saanut selitystä kummallakaan hahmoista pelatessani mitä ne Rasklapanjet olivat siellä vedenalaisessa laboratoriossa. J"avokin on erinlaisia mutta eivät periaattessa kestossan eroa toisistaan kauheasti kestävyydessä kunhan löydät oikean paikan ampua tai lyödä niitä, itseäni huvittikin juuri kyseinen asia Chrisin pelin lopussa kun vastaani tuli Neo-Umbrellaan eliittiä. Neo-Umbrella J"avoja ja ne tippuivat samaan tapaan kuin alun rivimies J"avot. Nyt tässä odottelen viikonloppua ja toivon että Leonilla olisi enempi toivotumpi "vanhan ressan meno" pikkubroidilta kuulemani tiedon mukaan kyseinen osa pelistä on hyvä ja jännä, eli odotan innolla päästä kyseiseen osioon kimppuun sekä olen tyytyväinen päätökseeni pelata peli ensin läpi muilla hahmoilla. Toivon mukaan saan avopuolisonikin innostumaan ja ei tarvitse sitten pelätä teko-älyn puolesta että mitä se puuhaa :D

plussat pelistä tähän asti:

Mielenkiintoinen juoni jossa mukana muutama yllätyskin vanhoja pelejä pelanneille esim RE3.

Monipuolinen hahmo valikoima per kamppanja voit valita 2 hahmosta ja voi olla jos pelaa toisessa niin saa hieman erinlaisen näkökulman siihen minkä olet pelannut läpi jo.

Hyvää co-op kamaa jos pääset pelaamaan samasta ruudusta tai netin kautta kavereidesi kautta .


Miinukset pelistä tähän asti:

Ajoittain vanhat kuvakulma ongelmat vanhoista resident evil peleistä nostavat päätään, varsinkin juoksemis kohtauksissa

Teko-älyä olisi voitu parannella omalta puolelta

liian vähän pulmia ratkottavaksi ja jos löytyykin niin ongelma ratkeaa juokse hakemassa paikasta A tavara ja tuo se paikkaan B sekä muutama vivun vetämis kohta.


Agent huntissa ei ainakaan tässä vaiheessa vielä, en tiedä pääseekö koskaan valitsemaan sitä että menisit suoraan kaverisin peliin pelaamaan J"avoa tai muuta vihollista vaan sinut randomisti lätkäistään jonkun peliin.


Saa nähdä miten käy Leonilla pelattaessa ja tulen kirjoittamaan siitä tänne, mutta tähän asti Resident evil 6 on ollut minulle viihdyttävä resident evil teemalla oleva Socom kohtaa Unchartedin.

HQ