Suomi
Blog
Onko pelipalkintojen suuri määrä kunnia vai häpeä?

Onko pelipalkintojen suuri määrä kunnia vai häpeä?

Xbox 360 julkaistiin loppuvuodesta 2005 ja lisäsi mukaan ominaisuuden, joka muuttaisi videopelaajien käytöstä pysyvästi. Ennalta määriteltyjä suoritteita tekemällä avautuisi saavutus tietyn pistearvon kera, joka näin ajan kanssa kerryttäisi käyttäjän gamerscoren alati korkeammaksi. Saavutukset eli achievementit saivat pelaajat tekemään mitä kummallisimpia temppuja ihan vain tietyn saavutuksen auki saamiseksi. Valve lisäsi vastaavan järjestelmän PC-pelien jakelualusta Steamiin 2007, ja perässä tuli Sonyn Playstation 3 heinäkuun alussa 2008. Näin ollen Playstationilla jahdataan vielä nykyäänkin trophy-palkintoja, ja halutuin on platinapokaali. Sen saa auki sitten, kun kaikki muut pokaalit on jo avattu.

Nykyisin oma Xboxin gamerscoreni on 150510, mikä on melkoisen paljon verrattuna lähimpiin pelitovereihini. Lisäksi olen ollut Xbox Liven tilaajana kohta 15 vuotta. Varsin pitkään koin korkean gamerscoren kunniaksi: kysymys oli eräänlaisesta arvomerkistä, tai ehkä oikeammin todistus asiantuntijuudesta. Nykyisin mielipiteeni on muuttunut.

Korkea gamerscore kertoo yleensä siitä, että pelaa paljon monia erilaisia pelejä. Lisäksi kokemuksesta tiedän, että yleensä korkea pistemäärä tarkoittaa myös pelien nuohoamista kauan sen jälkeen, kun varsinainen pelaamisen ilo on jo kaikonnut. Alhainen gamerscore kertoo puolestaan siitä, että käyttäjä on ihastunut vain muutamaan peliin, ja näin avattujen saavutusten kokonaismäärä jää pienemmäksi. Todennäköisempi syy on kuitenkin se, että alhaisen gamerscoren pelaajalla on muitakin harrastuksia. Rumasti sanottuna hänellä on niin sanotusti muutakin elämää.

Kirjoitin toukokuussa 2021 blogin ”Siksi en enää pelaa kilpailullisia moninpelejä”, ja tämä pohdiskeluni gamerscoresta liittyy samaan kattoteemaan: oman ajankäytön suuntaamiseen uusiin asioihin. Vuosikymmeniä videopelejä pelanneena koen, ettei pelaamisesta varsinaisesti jää juuri mitään niin sanotusti käteen. Toki pelaaminen on oikein mukavaa viihdettä, mutta en ainakaan muista oppineeni koskaan mitään merkittävää videopeleistä. Poikkeuksena tähän voinee laskea tietynlaisen sorminäppäryyden ja digitaaliset verkostoitumistaidot.

Voidaan tietenkin kysyä, onko viihteen tarkoituskaan opettaa tai antaa kokijalleen mitään erityistä: sehän on vain viihdettä. Näin tullaan siihen, mitä kokija itse viihteeltään odottaa. Jos vertaan peleistä oppimiani asioita ja elämyksiä vaikkapa elokuvista, teatterista ja kirjoista oppimiini asioihin, ei videopeleillä ole mitään saumaa tässä kisassa. Henkilökohtainen havaintoni siis on, että on mahdollista samaan aikaan sekä nauttia viihteestä että oppia jotain sellaista, jonka koen hyödylliseksi.

Nykyinen mielipiteeni on, että korkea gamerscoreni kertoo ennen kaikkea siitä, että olen käyttänyt liikaa aikaani pelaamiseen. Minun olisi kannattanut käyttää ainakin osa tästä ajasta esimerkiksi liikuntaan, lukemiseen ja muihin harrastuksiin. Sosiaalista toimintaa en voi listata tähän mukaan, koska videopelaaminen on varsinkin viimeiset 15 vuotta ollut erittäin sosiaalista toimintaa.

Menetettyä aikaa ei saa takaisin, ja olen kiitollinen kaikista niistä ihmiskontakteista, jotka olen pelaamisen ansiosta hankkinut. Siitä huolimatta haluaisin matkustaa ajassa taaksepäin ja sanoa nuoremmalle itselleni, että pienempikin määrä pelitunteja riittää vallan hyvin.

HQ