Digiexpossa nähtyä ja koettua

Digiexpo 2012 toi taas yhden katon alle jos jonkinmoisen kokoelman erilaisia messuja, skeittaamisesta salibandyyn ja hifisälästä peleihin saakka. Vaikka en olisikaan Gamereactorilla hommissa, olisin varmaan päätynyt vierailemaan lähinnä pelipuolella.

Perinteisestikin kyseinen tapahtuma on ollut sekametelisoppa, jossa joukko yksinään liian pieniä messuja yhdistää voimansa yhden viikonlopun ajaksi. Tänä vuonna ohjelmistossa oli pyritty panostamaan peliviihteeseen erilaisten turnausten sekä pelialaa työpaikkana buffaavan sisällön avulla, mutta mikäs meitä oikeasti kiinnostaa? No ne pelit tietenkin.

Valikoimaa oli toki kiitettävästi, mutta mukana oli myös jo julkaistuja tai ainakin mediassa runsaasti reposteltuja pelejä. Hupaisaa kyllä, Medal of Honor: Warfighterista oli kokeiltavana rajoitetumpi versio kuin minkä kuka tahansa saattoi jo ostaa. Yhtenä todellisena houkuttimena oli tietenkin Wii U, koska harvemminhan sitä pääsee näkemään vielä myyntipäiväänsä odottavaa konsolia.

Nintendon paljontoitottama epäsymmetrinen moninpeli olikin mielenkiintoinen elämys, koska olemme jo tottuneet selviönä siihen, että moninpelissä tasapainotus on kuningas. Toki tietynlaista tasapainoa haettiin myös New Super Mario Bros. U:ssa, jossa yksi pelaajista pystyy luomaan tasoja toisten pelaajien avuksi tai esteeksi, mutta usein molemmiksi kun stylus vähän lipsahtaa.

Se mikä minut oli kuitenkin saanut paikalle oli uusi Sim City. Harmi kyllä lehdistölle tarjoiltiin vain Gamescomissa nähtyä koodia, joka ei ollut jo tehtyjen ennakoiden vuoksi kovin mielenkiintoinen Gamereactorin kannalta, mutta olin itse silti sangen mehuissani päästessäni viimeinkin käsiksi tähän uutuuteen.

Paikalla oli myös kaksi tuottajaa, jotka eivät yleensä ole pelijournalistille niitä jännimpiä ihmisiä, mutta jotka tällä kertaa paljastuivat Sim Cityn vanhoiksi ja innokkaiksi faneiksi. Haastattelusta tulikin näin enemmän yhteinen hehkutussessio, jonka jälkeen pääsin käsiksi itse peliin.

Täytyy myöntää, että uusi Sim City näyttää minusta konsoliajan lapselta, vaikka se onkin PC/Mac-peli. Tässä on tosin ehkä enemmänkin kyse tulkintatavoista. Peli kun on nätti, helppo hahmottaa, eikä sen käyttöliittymä nojaa siihen, että pelaaja viilaa jokaisen ulkohuussin ja pyörävajan itse paikalleen. Tontit lohkotaan aiempaa ruutukaavaa orgaanisemmin maisemasta, ja niiden sisältö kehittyy riippuen vallitsevista olosuhteista.

Kaikkia tällainen ei tietenkään miellytä. Myönnän, että itsekin tykkäsin vallan hyvin vanhoista, selkeistä kuvioista joissa sähkö- ja viemärilinjatkin vedettiin erikseen. Nythän ne tulevat valmiina infrastruktuuripakettina teiden kanssa, joka tarkoittaa, että pelaajan täytyy luopua osasta aiempaa kontrolliaan.

Onko kaikkea pakko sitten hallita? Ne persoonallisuudet joihin kaupunginrakentelupelit vetoavat kokevat monesti näin, ja tunnistan piirteen myös itsessänikin. Oma visio on aina rakas asia, ja sen toteuttamisestahan tässä genressä on kyse, eikö?

Vastaus on: kyllä, mutta. Sim City ei ole vain tyhjä taulu johon pelaaja maalaa oman kaupunkinsa. Kyseessä on kokonaisvaltaiseen simulaatiopohjaan nojaava peli jolla on omat sääntönsä ja kommervenkkinsä. Vihje löytyy jo nimestä. Pelaaja pääsee luomaan elävää rakennelmaa, jolla on kuitenkin oma luonteensa, eikä tämä aina taivu suorakulmaan.

Kysehän on aina ja jatkuvasti makuasioista, mutta oma mielipiteeni on, että millimetripaperia ja lyijykyniä saa kyllä kaupasta jos haluaa suunnitella jotain täsmälleen oman mielensä mukaan. Vaikka sainkin vierailla Sim Cityssä vain hetkisen, vakuutti se minut siitä, että vaikka ulkoasu onkin aiempaa pyöristetympi ja käyttäjäystävällisempi, ovat pelin ydin ja perusarvot vielä paikallaan. Maaliskuu on edelleen sietämättömän kaukana.