Suomi
Mass Effect love story pt2

Mass Effect love story pt2

Kirjoittaja cloud1986 9. tammikuuta 2011 kello 01:13

HUOM!!! TEKSTI SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA Mass effect 2 pelistä!!!!

Conclusion...

Mietin usein olisiko liika kiintyminen vaarallista tällä matkalla. Lopullinen tehtävämme oli kuitenkin lähes itsemurha ja tulevaisuus sen vuoksi täysin epävarma. Olin jättänyt sitomatta turhaan liian voimakkaita siteitä jotta voisin toimia tehtävän ajan tehokkaasti turhia tunteilematta. Nyt se raja oli ylitetty, oli liian myöhäistä. Ajatus pelkästään Talin loukkaantumisesta kalvoi mieltäni. Mutta tunsin että olin tehnyt oikean ratkaisun.
Kuitenkin mietin ajattelisiko hän samoin. Epätietoisuudessa päätin kätkeä tunteeni kunnes saisin tunnustuksen.

Eräänä matkamme hetkenä, Tali kertoi minulle ujosti että haluaisi keskustella kanssani henkilökohtaisia. Suostuin ja hän kertoi kuinka hänen elämälleen välttämätön puku hämmensi häntä ja kanssa eläjiään. Hän kertoi että ei ollut koskaan halunnut päästää ketään lähelleen koska ei voisi kuitenkaan edes koskettaa toista ilman pukuaan. Kuitenkin hän oli jo menneinä aikoina katsonut minun taitojani oikeudenmukaisena johtajana ja salaa ihaillut minua. Se myös mitä olin hänen vuokseen ollut valmis tekemään oli herättänyt hänessä tunteita jotka hän oli aiemmin aina kieltänyt. Kerroin hänelle myös että tunsin samoin ja hänen puheensa alkoi takerrella. Luulen että saatoin nähdä hänen usvaisen kypäränsä lasin läpi hänen poskiensa punastuvan, silmiensä hehkuessa kuin kaksi kaunista tähteä.
Kun hän oli saanut äänensä selväksi hän kertoi huolestansa.
Hän oli epätoivoinen sillä eihän hän voisi edes riisua maskiaan, ei edes haistaa ruusunkukkaa kuolematta sen siitinpölyyn immuunijärjestelmänsä takia. Kuinka hän voisi koskaan olla kanssani. Kuinka hän voisi ottaa maskinsa pois ja suudella minua.
Otin hänet syleilyyni ja halasin häntä. Hän sanoi että aikoisi löytää keinon olla kanssani jos niin tahtoisin. Sanoin tahtovani mutta vain jos se ei vaarantaisi hänen henkeään. Hän sanoi löytävänsä keinon ja minä lupasin odottaa kunnes olisi aika. Sinä päivänä solmimme sydämiimme liiton.

Aika kului, taistelimme ja voitimme ja määränpää lähestyi.

Tehtävä alkoi lähestyä lopullista kliimaksiaan ja Talin ja minun suhteeni lähentyivät entisestään. Hän kertoi että oli löytänyt keinon, tosin se ei olisi riskitön. Hän voisi saada flunssan mikä oli pienin ongelmista tai saattaisi joutua vuoteen omaksi useaksi viikoksi. Eikä hän tahtonut vaarantaa tehtävää tunteidensa takia jos hänestä tulisikin toiminta kyvytön. Sanoin että hän ei voisi vaarantaa mitään ja lupasin huolehtia hänestä. Hän kysyi tahtoisinko todellakin hänet, sillä maailmassa olisi varmasti parempiakin vaihtoehtoja, hän oli vain eloonjäämispukuun jumittunut onneton haaveilija ja olihan aluksellakin kauniita naisia. Kuulin surun hänen uhrautuvassa äänessään ja sanoin että vain hän oli minulle se ainoa oikea. Hän jäi miettimään sanomaani.

Myöhemmin illalla hän saapui kutsumatta hyttiini. Huomasin pelon hänen äänessään, mutta hän oli päätöksensä tehnyt. Hän oli täydentänyt immuunijärjestelmäänsä hetkellisesti voimakkailla antibiooteilla ja muilla löytämillään lääkintä tavoilla mutta silti häntä hermostutti. Kun istuin hänen viereensä hän alkoi puhua holtittomasti. Hän sanoi että se oli tyhmä tapa, puolustus mekanismi koska hän oli niin hermona. Ymmärsin hänen hermostuneisuutensa ja päätin auttaa häntä riisumalla hänen kasvonsa peittävän suojalasin nähdäkseni muutakin kuin hänen kauniit hehkuvat silmänsä. Hän sepitti hermostuneesti mutta huomatessaan lasin olevan poissa ja katseidemme kohdatessa, hän alkoi suudella minua kiihkeästi.

Seuraavana päivänä olin kutsunut miehistön koolle. Meidän oli aika aloittaa viimeinen hyökkäys, hyökkäys joka saattaisi olla varma loppu meille kaikille.Miehistö nyökkäsi ilmoittaakseen olevansa valmiina. Suunitelma oli selvä mutta kohtasimme heti ensimmäisen ongelman, jonkun olisi ryömittävä kanavia pitkin avaamaan holvien ovet kun muut harhauttaisivat vihollisen. Hänen olisi mentävä yksin ja se saattaisi olla hengenvaarallista. Kaiken lisäksi henkilön pitäisi olla osaava teknikko joka voisi hakkeroida ovet, muuten kaikki olisi mennyttä. Tali oli ryhmämme paras teknikko ja sydäntäni vihlaisi edes ajatus jos hän ei selviäisi. Tiesin hänen tuntevan samoin mutta myös sen että hän oli valmis tehtäväänsä, me kaikki tiesimme riskit liittyessämme ja elämät joiden pelastuksesta taistelimme.
Puristin nyrkkiäni ja olin juuri antamassa käskyn, kun kuulin että joukkoomme liittynyt droidi voisi myös hoitaa homman. Helpotus valtasi mieleni, sillä se saisi taatusti ovet auki koska tunsi järjestelmät.
Käskyn jako oli suoritettu. Tali ja minä plus kaksi miehistön jäsentä tiimi numero 1 ja loput tiimi numero 2. Oli aika toteuttaa.

Kun olimme selvinneet vihollisen puolustuksen läpi heidän tukikohtaansa aloitimme hyökkäyksen, Me eli team1 varmistaisimme droidin matkan kulun kanavissa samalla kun taistelemme tiemme oville. Team2 seuraisi perässä toiselta puolen vetäen vihollisen hämilleen.
Kohtasimme raakaa vastarintaa mutta selvisimme oville asti, droidi onnistui avaamaan ja sulkemaan ovet perässämme juuri ajoissa ja tehtävä eteni luvatusti. Mutta kaikki ei ollut niin yksinkertaista. Löysimme eloonjääneitä enkä voinut jättää heitä kuolemaan. Samaan aikaan vihollinen mursi kovalla tahdilla lukittua ovea eikä menisi kauan kun ne olisivat jo kimpussamme. Tiimin lähettäminen takaisin olisi mahdotonta tässä vaiheessa. Enään emme voisi perääntyä, se oli kaikki tai ei mitään. Määräsin team 2 puolustamaan selustaamme viimeiseen mieheen samalla kun yksi meistä saattaisi eloonjääneet takaisin alukselle muun team1 edetessä kohti kohdetta. Tali oli luotettavin tiimistäni ja ajattelin että hän saisi eloonjääneet ulos, hän olisi kuitenkin yksin ainoa aseistettu mikäli heidät väijytettäisiin. Mutta se oli vain ehkä kun taas edessä saattoi olla varma loppu. Raskain sydämin päätin päästää hänet lähtemään ja aloitimme matkan kohti tehtävän loppua.

Vastarinta oli äärimmäistä. Jouduimme taistelemaan kaikilla taidoillamme jokaisen metrin ja tiesimme että joka nurkan takana olisi uusi taistelu.
Olimme uupuneita, eikä asiaa auttanut kun kuulin radiosta kuinka team2 moukaroitiin säälittä. Se ei ollut suurin murheeni sillä tiesin että heillä oli paremmat mahdollisuudet lukumääränsä takia. En voinut olla ajattelematta kuinka olin lähettänyt Talin ainoana aseitettuna takaisin alukselle. Enkä sitä jos he kohtaisivat vihollisen yhtä kovana kuin team2. Tiesin että Tali tekisin saman kuin minä, mikä olisi uhrautuminen, taistelu viimeiseen asti jotta eloonjääneet voisivat paeta. Syvä ahdistus valtasi mieleni kun menetimme radio yhteyden, puristin kiväärini kahvaa ja kielsin itseltäni ajatuksen että Talin olisi käynyt huonosti. En voisi perääntyä enään. Tappaisin jokaisen iljetyksen joka tulisi tielleni. Veisin tehtäväni loppuun asti ja palaisin tarkistamaan olisiko Tali kunnossa.

Taistelimme tiemme sinne missä voisimme tuhota tämän paikan. Olimme kaikki väsyneitä ja epätietoisuus toisista kalvoi mieltämme.
Taistelu ei kuitenkaan ollut vielä loppu. Sillä kohtasimme hirvityksen mikä oli tämän murheen aiheuttaja, sen minkä olimme päättäneet tuhota. Reaper Larva.
Tuhannet ja kenties sadat tuhannet olivat menettäneet elämänsä tämän hirviön elvyttämiseksi. Ja nyt se oli herännyt.
Tämä oli se jonka takia lukemattomat kärsivät. Se jonka keinotekoinen elämä päättyisi täällä tänään.
Taistelu oli hektisempää kuin koskaan ennen. Jokainen laukaus merkitsi ja niiden osuessa tiesin että olin lähempänä paluuta. Tiimi antoi kaikkensa. Lopulta seisoimme ainoina pystyssä ja hiljaisuus täytti huoneen. Aikaa ei ollut jäädä miettimään, toiset saattoivat tarvita apua ja pääni sisällä paloi ajatus siitä olisiko Tali kunnossa.
Kytkin pommin tukikohdan pääytimeen ja aloitimme pikaisen poistumisen. Kuulimme helpotukseksi radiosta että eloonjääneet ja kaikki tiimiläiset olivat palanneet. Saimme uutta voimaa ja taistelimme tiemme läpi panikoituneen vihollisen ja onnistuimme paeta viimetipassa. Katselimme kaikki kuinka vihollisen tukikohta räjähti atomeiksi.


Aluksella nappasin Talin onnelliseen syleilyyni. Hän oli täysin kunnossa, mitä nyt pienen nuhan ja kuumeen saanut "hetkemme" takia mutta hän sanoi että se oli sen arvoista ja että hän toipuisi. Koko tiimi hurrasi yhdessä. Olimme tehneet mahdottoman ja selvinneet takaisin. Jokainen meistä. Nyt kun tehtävämme on suoritettu, olemme alkaneet valmistautua seuraavaan. Vanha uhka on edelleen olemassa ja kolmas erä alkamassa. Toivottavasti se on viimeinen.

Kirjoitin tämän koska tiedän että rakkaus kantoi minut läpi näiden haasteiden. Se sama jonka luulin sumentavan rationaalisen ajatteluni, mutta antoikin minulle voimaa kun tilanne vaikutti järjettömältä.

Meillä kaikilla on syymme taistella. Tämä on minun syyni.

Komentaja Quile Shepard
Avaruuslaiva Normandy.

Täydennä 2011-01-09 01:19:
Huom jostakin kumman syystä reactorin sivu ei kirjaa uusiin blogi merkintöihin etusivulle tarinan osaa numero 1...

Lukekaa se ensin ja sitten vasta tämä.

HQ