Suomi

Platinapokaalin metsästys ei kannata

Liittyy aiheisiin: immortals, fenyx, rising, playstation, playstation 5, platinum, trophy, xbox, achievement, gears of war, seriously, bug, gamerscore, microsoft, sony, valve, steam, xbox live, playstation network, pc, game of thrones

Microsoft lanseerasi vuonna 2005 Xbox Liveen niin sanotun gamerscoren, jota kartutetaan achievement-saavutuksilla. Tämä tarkoittaa sitä, että pelissä erityisiä suoritteita tekemällä avataan saavutuksia, joille on annettu jokin pistearvo. Perinteisesti yhdestä pelistä saatava enimmäispistemäärä on ollut 1000 gamerscorea. Vuonna 2007 Valve lisäsi vastaavan järjestelmän PC-pelien jakelualusta Steamiin, ja vuonna 2008 Sony lisäsi mukaan trophyt eli pokaalit. Se kaikkein tavoitelluin on platinapokaali, joka aukeaa vasta sitten, kun kaikki muut pokaalit (eli ne saavutukset) on kyseisessä pelissä avattu.

Sain kuluneella viikolla ensimmäisen "oikean" platinapokaalini, ja sen aukaisin pelissä Immortals: Fenyx Rising Playstation 5:llä. Aiempi (ja ainoa) platinapokaalini on Telltale Gamesin Game of Thronesista, joka aukeaa ihan vain pelin loppuun asti katselemalla.

Käytin Immortalsin platinapokaalin avaukseen kaikkiaan 70 pelituntia, ja siitä ehkä noin 55 tuntia minulla oli hauskaa. Se loppuaika oli sitten enemmän tai vähemmän suorittavaa työntekoa, ja 3-4 pokaalia piti erikseen metsästää verkosta etsimieni ohjeiden avustuksella. Odotin platinapokaalin aukaisun tuottavan minulle suuren onnistumisen ja hyvänolon tunteen, mutta niin ei tapahtunutkaan. Päällimmäinen pysyvä muisto on ollut, että käytin yhteen peliin ylimääräistä aikaa noin 15 tuntia, ja olisi kannattanut siirtyä uuden pelin pariin jo reilusti aiemmin.

Aiemmin platinapokaalin metsästykseni on katkennut siihen, että yleensä jokaisessa pelissä on vähintään yksi pokaali, jonka avaaminen vaatii kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa. Tämä on se suurin yksittäinen syy, miksi en aio (enää) metsästää platinapokaaleja.

Pahin tilanne on tietenkin silloin, kun bugin vuoksi ansaittu pokaali ei aukeakaan omaan profiiliin. Pitkäaikaisena Xbox-pelaajana muistan parhaiten ensimmäisen Gears of Warin 50 pisteen saavutuksen "Seriously...", jonka saadakseen piti saavuttaa 10 000 tappoa verkkomoninpelin Ranked-otteluissa. Logiikan mukaan saavutus pitäisi aueta ihan vain sillä, että pelaa kavereiden kanssa aktiivisesti moninpeliä. Silti harmillisen monet jäivät kokonaan ilman Seriously-saavutusta bugin vuoksi. Oma lukunsa on sekin, jos mukana on yksinomaan verkkopelissä avattavia saavutuksia, mutta tämän verkkopelin palvelimet eivät olekaan enää toiminnassa.

Toisin sanoen täyden gamerscoren tai platinapokaalin saavuttaminen ei ole vaivansa arvoista. Tunnustuksen eteen tehtävä työ on yleensä suhteettoman suuri saatavaan hyvänolon tunteeseen nähden, ja pahimmillaan loppuun saakka pääseminen ei ole edes mahdollista bugin tai verkkopelin sulkeutumisen vuoksi.

Koetan nyt Immortals: Fenyx Risingin platinapokaalin avaamisen jälkeen ottaa tietoisen rennosti pelatessani. Olen todistanut itselleni pystyväni avaamaan platinapokaaleita, mutta en koe sen olevan vaivan arvoista.

Platinapokaalin metsästys ei kannata

Katsot

Preview 10s
Next 10s
Mainosta

Uuden konsolisukupolven aloituksen tuska

Liittyy aiheisiin: Playstation 5, Xbox Series X, Xbox Series S, konsoli, sukupolvi, HBO, HBO Nordic, Nintendo, Switch, Sony, Microsoft, FOMO, Netflix, Youtube, YLE Areena, Disney+, Playstation 4, Playstation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X, korona, koronavirus, COVID, COVID-19

Uusi ja odotettu konsolisukupolvi käynnistyi marraskuussa 2020, kun sekä Sony (Playstation 5) että Microsoft (Xbox Series X ja Xbox Series S) lanseerasivat uudet tehokonsolinsa. Koko vuoden ajan koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet olivat haitanneet uusien konsolien valmistus- ja jakeluprosessia. Siksi pitkin vuotta esiintyi arveluja, että julkaisua saatetaan lykätä vuoden 2021 puolelle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Niin Sony kuin Microsoftkin onnistuivat markkinoimaan omia konsoleitaan hyvin. Ihmiset riensivät sankoin joukoin varaamaan omaa kappalettaan ennakkoon, ja merkittävä osuus jäi kokonaan ilman. Hype todellakin tarttuu, vaikka siitä kuinka koettaisi itsensä irrottaa. Kun sitten laitteita alkoi kuluttajille virrata, iski armoton FOMO eli "fear of missing out". Toisin sanoen kokemus siitä, että menettää jotain keskeistä, kun ei pääsekään heti kavereiden kanssa uutta laitetta hehkuttamaan, ja verkon keskustelupalstoilla omia mielipiteitään kertomaan.

Pelaavan kansan odotuksen tuskan kohotti aivan uudelle tasolle niin sanottu hamstrausilmiö eli "scalping", jossa pieni joukko hankkii suuren määrän konsoleita itselleen myyden niitä sitten FOMO-tuskassa kieriskeleville kuluttajille moninkertaiseen hintaan. Tätä kirjoittaessa tilanne tuntuu olevan se, että uusille konsoleille on tarjolla niin pelattavaa kuin ohjaimiakin, mutta itse konsoleita ei ole myytävänä. Tietojen mukaan Playstation 5 on myynyt yli 4,5 miljoonaa kappaletta, ja Xbox Series X (ja S) arviolta 3,0-3,4 miljoonaa kappaletta.

Tuska ei kuitenkaan pääty siihen, että uuden konsolin saa hankituksi. Tämä siitäkin huolimatta, että uusi laite pöydän kulmalla saa aikaan hyvänolontunteen, vaikka ei vempainta edes käyttäisi. Uuden konsolin asentaminen ja käyttöönotto on tehty mahdollisimman helpoksi, mutta silti se on aina oma ohjelmanumeronsa. Tuore uusi vehje on edeltäjäänsä verrattuna eri kokoinen, mikä saattaa aiheuttaa tarpeen suunnitella huoneen sisustusta uudelleen. Kun sitten lopultakin konsolin saa käynnistetyksi, alkaa uudenlaisen käyttöjärjestelmän opetteleminen. Tässä Microsoft teki viisaasti, koska Xbox Series X:n (ja S:n) käyttäjäkokemus on täsmälleen samanlainen kuin Xbox Onella aikoinaan.

Ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista on syytä suorittaa päivityksiä, latauksia ja laitteen tuunauksia oman mielen mukaiseksi. Konsoliin on toki ladattava järjestelmäpäivitys, ja nykyään se peliohjainkin tarvitsee oman päivityksensä. Minulla kesti melkein kaksi vuorokautta ladata uuden konsolin kovalevylle kaikki ne pelit, joita haluan siellä käyttökunnossa pitää (ainakin tällä hetkellä). Siinä sivussa on saatava hollille muutkin sovellukset, kuten Netflix, Youtube, YLE Areena, Disney+ ja niin edelleen. Tätä kirjoittaessa HBO Nordic on saatavilla ainoastaan ikääntyvälle Playstation 4:lle.

Tässä vaiheessa kaikkia kivoja sovelluksia ei ole vielä saatavilla uuden sukupolven laitteille, eikä kaikilla pelikavereilla missään tapauksessa ole omaa konsolia hankittuna saatavuusongelmien vuoksi. Tämän seurauksena televisioni vieressä tulee olemaan se eläköitymistä odottava Playstation 4 ainakin kesään asti ikään kuin kasvannaisena uudemman konsolin kyljessä.

Kaikesta huolimatta siirtyminen uudelle konsolisukupolvelle on sujunut hyvin maailman yleinen tilanne huomioon ottaen. Saatavuusongelmat helpottanevat hiljakseen vuoden 2021 aikana, ja toivottavasti se HBO Nordic saadaan edes toiselle uusista tehokonsoleista. Jostain mystisestä syystä odotin siirtymän sujuvan vieläkin vaivattomammin. Erityisesti se kaksi vuorokautta kestänyt päivityksien ja pelien latailu oli ikävä yllätys uuden konsolin käyttöönoton yhteydessä.

Nyt se uusi konsolisukupolvi on kuitenkin vakaasti käynnissä, ja näillä mennään ainakin seuraavat 5-7 vuotta. Tai ehkä 2-3 vuotta, jos Sony ja Microsoft julkaisevat jonkinlaiset päivitetyt välimallit tyyliin Playstation 4 Pro ja Xbox One X. Sen aika näyttää. Niin ja Nintendokin saisi jo Switchin tehokkaampaan päivittää...

Uuden konsolisukupolven aloituksen tuska

Ei enää tuntematon sotilas

Liittyy aiheisiin: sota, WWII, toinen, maailmansota, isoisä, äiti, väinö, linna, mannerheim, talvisota, jatkosota, pappi, tali-ihantala

Blogiani seuranneet ovat varmasti huomanneet, että pelien ohella olen kiinnostunut historiasta. Vaihtelevasti teinistä asti minua on kiinnostanut myös Suomen historian ne sotaisat ajat. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luin ensimmäisen kerran 12-vuotiaana, enkä tykännyt yhtään. Silloin siis. Täällä Pohjantähden alla oli vuorossa muutama vuosi sitten, ja olihan se hyvä.

Varsin pitkään on elänyt takaraivossani ajatus kirjoittaa jostakin toiseen maailmansotaan liittyvästä. Kirjoja samasta aiheesta on kuitenkin jo tehty niin tuhoton määrä, ettei yleiskatsauksen tyylisessä selvityksessä olisi mitään mieltä. Olennaista olisi siis löytää aiemmin tutkimatta jäänyt näkökulma ja mieluiten sellainen, josta juuri minä olisin paras kertomaan.

Kotoa lapsuudesta muistan muun muassa sen, että äiti harmitteli aina, ettei isänsä koskaan sotareissustaan juuri mitään puhunut. Ikänsä vuoksi isoisäni oli ollut liian nuori osallistuakseen talvisotaan, mutta jatkosodassa teki sitten "jotain" ryhmänjohtajana konekiväärin kanssa. Jo ennen syntymääni ajasta iäisyyteen siirtyneen isoisän sotapalveluksen ympärillä leijui siis vuosikymmeniä kummallinen mysteerinen ja salavihkainen usva. Vanha Xbox-tuttavani muistaa, että puhuin jo vuoden 2008 tienoilla Xbox Liven chatissa, että selvittää pitäisi joskus.

Bingo. Tässä se tutkimatta jäänyt tulokulma toiseen maailmansotaan olikin kuin tarjottimella. Ja mikä parasta: aiheesta ei käytännössä minua lukuun ottamatta kukaan muu voisi (enää) edes kertoa. Päätöksen tekemisen jälkeen kului kuitenkin vielä useita vuosia jäljelle jäänyttä aineistoa läpikäydessä. Tutkin kolmen muovikassillisen verran papereita, vanhoja valokuvia, postikortteja, lehtileikkeitä, kunniamerkkejä, korsussa nikkaroituja mutterilaatikoita ja vaikka mitä. Ehkä merkittävin yksittäinen löytö oli isoisän osallistuminen Tali-Ihantalan taisteluun kesällä 1944, joka on vieläkin Pohjoismaiden historian suurin taistelu.

En halunnut kirjoittaa fiktiota, vaan pitäytyä mahdollisimman tarkasti todellisissa tapahtumissa. Samalla tulin huomanneeksi senkin, että nyt kun pohjatyö on tehty, voisi joku fiktiivinenkin sotajuttu tulla joskus kyseeseen. Jos vain inspiraatio iskee.

Pidän itseäni melkoisen hyvänä kirjoittamaan tiiviisti ja täsmällisesti. Ikävähkö seuraus tästä on se, että esikoisteokseni "Kun pappi siunaa porukan, on iso rytäkkä tulossa" - Hämeenkyrön torpasta Tali-Ihantalaan 1940-1944 on pitkästä nimestään huolimatta varsin lyhyt. Toisaalta aihe on taatusti tarkkaan rajattu, eikä proosallisille sivupoluille harhauduta.

Opuksen saa tilatuksi alla olevasta linkistä, mutta halvemmalla sen saa tietenkin minulta itseltäni kysymällä.

http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-81-0917-4

"Linnoitukset, tykit ja vieras apu eivät auta, ellei joka mies itse tiedä, että juuri hän seisoo maansa vartijana." - Carl Gustaf Emil Mannerheim

Ei enää tuntematon sotilas

Näin pelasin vuonna 2019

Liittyy aiheisiin: vuoden pelit, GOTY, Days Gone, The Division 2, The Outer Worlds, Hellblade: Senua’s Sacrifice, Resident Evil 2, Rage 2, PS4, Xbox One, Switch, PC

Videopelejä julkaistaan enemmän kuin koskaan, ja ne tarjoavat enemmän sisältöä kuin koskaan. Näistä syistä johtuen oletin, että lukumäärällisesti pelaamani pelit ovat vähentyneet, ja vastaavasti käytän enemmän aikaani yksittäisen pelin parissa. Ryhdyin heti vuoden 2019 alussa pitämään kirjaa siitä, mitä kaikkea olenkaan pelannut. Kirjasin muistiin ainoastaan ne pelit, joihin voin sanoa aidosti perehtyneeni. En siis ottanut mukaan lyhyitä yhden illan testailuja. Ymmärrän toki sen, etten edusta keskivertopelaajaa monessakaan mielessä.

Kaikkiaan pelasin vuoden 2019 aikana 34 eri peliä, joista 11 (32%) oli julkaistu ennen vuotta 2019. Suurin osa tänä vuonna pelaamistani peleistä siis julkaistiin samana vuonna, mutta kuitenkin kolmannes sitä ennen. Moinen ei liene kauhean yllättävää.

Kuluneen vuoden kolme parasta peliä olivat mielestäni 3) Days Gone (PS4), 2) The Division 2 (Xbox One) ja 1) The Outer Worlds (Xbox One). Pettymyksiksi puolestaan nostan Hellblade: Senua's Sacrifice (PS4), Resident Evil 2 (PS4) ja Rage 2 (Xbox One). Kaksi ensin mainittua eivät hehkutuksesta huolimatta miellyttäneet lainkaan, ja Rage 2 oli täysin hengetön - joskin mekaanisesti pätevä - pyssyttelypeli.

Lopuksi alla lista vuoden 2019 aikana pelaamistani peleistä kronologisessa järjestyksessä. Symbolilla * merkityt ovat niitä, jotka on julkaistu ennen vuotta 2019. Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Eipä kai oikein muuta kuin sen, että pelasin vuoden aikana enemmän pelejä kuin alun perin oletinkaan.

1. *Shadow of the Tomb Raider (PS4)
2. *Red Dead Redemption 2 (PS4)
3. God Eater 3 (PS4)
4. The Division 2 (Xbox One)
5. *Darksiders III (PS4)
6. Sekiro: Shadows Die Twice (PS4)
7. *Far Cry 5 (PS4)
8. Far Cry New Dawn (PS4)
9. *Hellblade: Senua's Sacrifice (PS4)
10. Resident Evil 2 (PS4)
11. Tetris 99 (Switch)
12. Rage 2 (Xbox One)
13. Days Gone (PS4)
14. Yoshi's Crafted World (Switch)
15. New Super Mario Bros. U Deluxe (Switch)
16. *Xenoblade Chronicles 2 (New Game Plus) (Switch)
17. *Red Faction Guerrilla Re-Mars-tered (Switch)
18. Bloodstained: Ritual of the Night (Switch)
19. Super Mario Maker 2 (Switch)
20. *Doom 3 (Switch)
21. *Vampyr (PS4)
22. *Detroit: Become Human (PS4)
23. Judgment (PS4)
24. World of Warcraft: Classic (PC)
25. Gears of War 5 (Xbox One)
26. Dragon Quest XI S: Echoes of an Elusive Age - Definitive Edition (Switch)
27. Code Vein (PS4)
28. The Witcher 3: Wild Hunt - Complete Edition (Switch)
29. The Outer Worlds (Xbox One)
30. Pokémon Sword (Switch)
31. Control (PS4)
32. Everreach: Project Eden (Xbox One)
33. Need for Speed Heat (Xbox One)
34. *Middle-earth: Shadow of War (Xbox One)

Näin pelasin vuonna 2019

Kiitos, te peruskoulun ja lukion vanhat opettajani

Liittyy aiheisiin: peruskoulu, koulu, lukio, äidinkieli, ruotsi, maantieto, matematiikka, ranska, uskonto, Tyyni valtameri

Haluan osoittaa kiitokseni omille peruskoulun ja lukion opettajilleni. En aina osannut heidän työtään arvostaa silloin kloppina, mutta nyt ymmärrän monta asiaa paremmin.

Vaihtelevalla lämmöllä muistelen kaikkia äidinkielen opettajiani. Seitsemän veljeksen pakollinen lukeminen, luokan edessä pidetyt esitelmät milloin mistäkin aiheesta, suomen kielioppi ja pakolliset teatterikäynnit. Miksi pitäisi käydä teatterissa, kun elokuvissa on mukavampaa? Nyt ymmärrän. Miksi minun pitää opetella sen kielen kielioppia, jonka jo osaan? Nyt ymmärrän, koska muistelen Leena Vakkilaisen opettamaa verbioppia melkein päivittäin. Yläasteen Elisa Ritvasalolle haluaisin sanoa, että minä sain lopulta luettua sen Täällä Pohjantähden alla loppuun. Ja anteeksi, että esitelmäni Väinö Linnasta kesti 45 minuuttia eli koko oppitunnin. Mieleen on jäänyt myös lukion Ritva Hiltunen, joka paperit kourassaan kirjaimellisesti tanssahteli luokkaan keskusradion soittaessa Michael Jacksonia. Tämä tomera täti kutsui itseään "Hiltsariksi" ja seisoi asennossa, kun Vesa-Matti Loiri esitti Eino Leinon Nocturnen C-kasetilta.

Matematiikka oli vaikeaa ja työlästä, mutta niin vain on tullut käytettyä yhden jos toisenkin kerran "x-laskuja" eri muodoissaan. Muistelen vieläkin kauhulla lukion pitkää matematiikkaa ja sitä työmäärää, joka sen eteen piti tehdä. Opettajan "sen kun vain kaavaan sijoittaa ja vastauksen kirjoittaa" ei varsinaisesti auttanut asiaa, ainakaan sillä hetkellä. Kiitos myös kemian ja fysiikan opettajilleni, jotka havainnollistivat, että maailmaa voi jäsentää myös matemaattisina symbolijonoina, puhumattakaan toistensa kanssa reagoivista palluroista eli atomeista. Se humanistinen lähestymistapa asioihin tuli opeteltua vasta paljon vanhemmalla iällä sitten...

Lukion historian opettaja Arton sukunimen olen unohtanut. Suomen Eduskunta teki 90-luvun lopulla päätöksen markasta luopumisesta ja euroon siirtymisestä. Opettaja tarkisti kellosta silloisen päivämäärän ja kirjoitti sen taululle. Emme päässeet kokemaan, kun Suomi sai markan, mutta pääsimme kokemaan, kun Suomi markastaan luopui. Opettaja havainnollisti, että historiaa eletään koko ajan. Ja se pakollisena tutkielmana tehty raportti faarao Ekhnatonista opetti etsimään lähteitä kirjaston ohella myös mystisestä paikasta nimeltä Internet.

Kielten opettajien panoksesta on englannista ollut ylivoimaisesti eniten hyötyä. Puhuessani tai kirjoittaessani englantia kuulen vieläkin päässäni yläasteen luokanvalvoja Leena Kankaalan äänen varsinkin silloin, kun muodostan menneiden aikamuotojen lauseita. 14-vuotiaana koin tehneeni elämäni virheen valitessani ranskan valinnaiseksi aineeksi, mutta niin vain olen sitäkin päässyt puhumaan useamman kerran tuskaisen yläasteopiskelun jälkeen. Opettajani nimen olen valitettavasti unohtanut, mutta ranskan kielen perusteita en. Ruotsia tietysti inhosin (niin kuin kaikki muutkin), mutta onnistuin tekemään 27-vuotiaana lähtemättömän vaikutuksen silloisiin ruotsalaisiin kollegoihin, kun aloitin keskustelun heidän kanssaan reippaasti ja kuuluvalla äänellä ruotsiksi.

Ruotsin ohella aliarvostetuin oppiaine oli uskonto. Taisin olla ainoa koko luokasta, joka oikeasti luki uskonnonläksynsä. Kloppina ei ymmärtänyt sitä, että vaikka kuinka pitäisi itseään piinkovana ateistina, on silti syytä tietää yhtä jos toista uskonnosta, niin siitä omasta kuin muistakin.

Pieniksi olisivat elämän kuviot jääneet ilman peruskoulun ja lukion opettajien panosta. Ilman saamaani pohjaoppia olisin varmaan tehnyt monenlaisia typeryyksiä ollessani erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ulkomailla. Ja olisinko koskaan nähnyt Tyyntä valtamerta, Pohjois-Amerikan suuria tasankoja tai Appalakkien vuoristoa ilman maantiedon ja englannin opettajieni työpanosta? Veikkaan, että en.

En osannut arvostaa saamaani tietoa silloin teininä, eikä käytökseni ollut aina yhteistyöhön kannustavaa. Anteeksi, ja kiitos.

Kiitos, te peruskoulun ja lukion vanhat opettajani

Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.