Oi, miten ihanaa onkaan yhdistää kaksi lempipuuhaansa: vapaaehtoistyö sekä pelaaminen. Missäpä muualla tämä onnistuisi niin hyvin, kuin vaparoimalla Assembly Winter -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla.

Toinen päivä lähti käyntiin lievästi sanottuna vauhdikkaasti: olin juuri viimeistelemässä sotamaalausta, kun PAM! Tuntui että koko Kaapelitehdas tärähti, ja noin vinkiksi, se ei ole paras mahdollinen yllätys kesken kulmakynän laiton.

Äkki-iprovisoidun sotamaskin muusana toimi viereen yön aikana ilmestynyt SUPERCELLin koju, jossa puolialastomat barbaarit mäiskivät menemään jättinuijilla- siis ihan lihaa ja verta olevat barbaarit. Ideana on kalauttaa tuhdilla nuijalla alustaan niin lujaa, että pallero pystysuoralla mittarilla hyppää mahdollisimman korkealle.

Olihan tuota pakko käydä kokeilemassa. Ylpeänä voin kertoa, että spagettikäsivarteni täräyttivät komean tuloksen: 390! No, huippu olisi ollut 1000, mutta olen tyytyväine tähänkin.

Puolialastomat barbaarit peruukeissa ja kokovartalomeikeissä kuvaavat hyvin Assemblyn muutakin tunnelmaa, meno on rentoa ja humoristista. Tuttuihin törmää vähän joka käänteessä, ja uusia on helppoa hankkia, kun heiluu väriä vaihtavan valosapelin kanssa keskikäytävällä.

Eilen katsastin päälavalla Battlefield 3 -esityksen, jota olin itse asiassa vähän odottanut.. no, odotan edelleen, sillä harvoin näkee noin köykäistä "esittelyä". Traileri, Riden fanivideo ja noin kolme lausetta. Täh, tässäkö tämä oli! Olisi nyt edes vähän kertonut jotain teosta, inspiraatiosta, suunnitelmista... mistä vain.

Onneksi katseltava ei jää vain päälavan, vaikkakin runsaan, ohjelman varaan, vaan aina kun töiltään (ja pelaamiseltaan) ehtii, voi seurata myös muuta pelikansaa. Eli ihmetellä energiajuoman ja colan suunnatonta määrää ja.... no, ei vainenkaan, toki sitäkin näkyy, muttavastapainoksi valtan iloisia, energisiä ihmisiä, hienoja nörttivermeitä ja... hetki, puolialaston barbaari käveli ohitseni, pitää hetki koota ajatuksia.

Eilen paikalla vieraili myös nettipolisii Fobba (kyllä, fanityttöilen).

Oh, hirveän huono hetki kirjoittaa, kun miljoona asiaa tapahtuu yhtä aikaa. Takaisin studioon, kiitos.

En tavallisesti ole elokuvallinen ihminen enkä todellakaan kuulu leffateatterin vakiokalustoon, mutta silti löysin eilen itseni täpötäydestä salista tiiraamasta ennakkoon animaatioseikkailua Wreck-it Ralphia.

Disneyn uutuudessa seurataan mitä pelihallin arcadekoneiden sisällä tapahtuukaan- maailmassa, jossa joka masiinan pelihahmot jatkavat putiikin sammuttua omaa elämäänsä ja kyläilevät jatkojohtojen kautta toistensa luona.

Nimikkohahmona on 30-vuotta täyttävän talonpelastuspelin pahis, Ralph, joka kolmen vuosikymmenen pahiksena olon jälkeen kärsii identiteettirkiisistä, jota talon sankariksi kohotettu, hyvis Felix kaiken korjaavine vasaroineen ei ainakaan paranna. Lopullinen niitti aina kaatopaikalle ajattelevalle jättinyrkein varustettavalle antisankarille on pelin 30v juhlat, jonne hän ei ole saanut kutsua, kun taas Felixiä mitaleineen (Felix saa mitalin aina pelastettuaan talon Ralphin kynsistä) loistaa juhlien tähtenä.

Tästä suivaantuneena Ralph uhoaa voittavansa itsekin kiiltävän mitalin, ja painelee hakemaan sellaista sankarisotaräiskinnästä. Pelimekaniikkaa hitusen rikkoen Ralph saa kuin saakin mitalin, ja loppu hyvin, kaikki hyvin... tai ei sittenkään. Ralphin katoamisen takia Felixin on lähdettävä etsimään perivihollistaan, ja lopulta riemunkirjava pelipoppoo varustettuna hurmaavalla naissoturilla päätyy seikkailemaan karkkirallipeliin.

Kuulostaako lapsellista? Niin minäkin ajattelin, kunnes leffa alkoi. Wreck-it Ralph on läpeensä riemastuttavan humoristinen, huolella tehty kokonaisuus, joka pursuaa viittauksia klassikkopeleihin ja vitsailee häpeämättämösti pelimaailman kliseillä unohtamatta sangen malliikkaasti toteutettua, monipuolista juonta jota katsoessa ei voi välttyä huomaamasta, että myös sitä tekevillä on ollut hauskaa. Kääntäjille tulee olemaan valtava haaste kääntää alkuperäisdialogi sen loisto säilyttäen, niin paljon termejä siinä vilisee herkullisesti käytettynä.

Uutuus saapuu valkokankaalle 15.2, ja jokaisen retropeleistä pitävän kannattaa se jossain vaiheessa katsastaa.

Odotellessa voi nauttia trailerista:
http://www.youtube.com/watch?v=87E6N7ToCxs
Moneenko peliin löysit jo trailerista viittauksen?

Lounastunti sujui sporttisissa merkeissä, kun koeajossa oli EA Sports Active 2. Motoriikkani on kännisen kilpikonnan tasoa, mikä huomioon ottaen hieman hirvitti, etenkin kun Wiillä saan aikaan lähinnä tuhoa. (Olkoonkin etten se ollut minä joka kolautti kolmen tonnin lampun rikki silloin...).
Kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti, sillä kapulaa ei kaivattu ollenkaan, vaan sen virkaa hoitivat käsivarsiin ja reiteen remmitettävät vempaimet. Kuten näkyy, olen tarkka teknisissä termeissä! Ainoa ongelma tässä oli se, että olin tapani pukaan pynttäytynyt hameeseen, joten reisiosan pukeminen muistuttikin lähinnä strippausesitystä.
Kun aikuisviihdeosiosta oli selvitty, alkoi hiki lentää! Testasin pyöräilyn ja koripallon, pari eri venyttelyä ja ihmeellisen spinningin. Koripallossa olin aivan ulalla ja lopulta korit teki puolestani peli, mutta pyöräilyssä olin täysin messissä. Hyppely vaatii vielä harjoittelua, mutta ylä- ja alamäet vetivät jo täysin mukaansa.
Ruokatunnin mittaisen koeajon perusteella ehdoton hankinta, paitsi hikoiluun myös hupailuun, sillä keskinäiset skabat ovat loistojuttu ja totta kai kaverinkin vääntelehtimistä on kiva katsoa. Tasoja löytyi mukavasti ja vaikka ympäristö ja äänet vielä vähän kaipasivatkin loppusilausta, ei se tahtia haitannut.

"Simien pimeä puoli" (http://www.gamereactor.fi/artikkelit/75157/Simien+pime%E4+puo
li/) artikkeliin ilmestyneitä kommentteja on ollut mielenkiintoista lukea. "Kaikkea kipeetä sitä tehdään" kommentoidaan, kun virtuaaliset hahmot pistävät iloisesti jumpaten muuallakin kuin parivuoteessa peiton alla, kymppiuutisten jälkeen totta kai ja vielä pimeässä.

Kun itse löysin joskus vuonna kirves tuolle aihealueelle sijoittuvat modaukset, olin aika leuka lattiassa, että mitä ihmettä, mutta sen jälkeen olen oppinut, että kaiken, mitä ihmismieli keksii, joku toteuttaa Simsiin enkä enää kovin helposti hämmästy.

Koetin tekstiä tuottaessani välttää suurimmat sudenkuopat mitä kieliasuun tulee ja kiertää kaukaa suorat viittaukset itse touhuun sekä siinä käytettäviin anatomisiin osiin, jottei teksti luiskahtaisi aikuisviihteen puolelle, mutta tosiasia on, että kun seksistä kirjoittaa, ei sitä voi aivan mumimammatasoiseksi sievistelyksi silotella.

Laastarilapun kokoiset nahkabikinit ja hyppivät jättihinkit ovat monista räiskintäpeleistä tuttuja elementtejä siinä missä Sims alunalkaen on hyvinkin siveellinen, huolimatta siitä että pelehdintä on mahdollista myös sovituskopissa, hississä, autossa ja porealtaassa, kenties juuri siksi ajatus simiseksistä on jotain niin karmaisevaa joillekkin? Jos peli olisi alusta alkaen ottanut rohkeamman linjan, olisivatko pelaajien modaukset peliin moinen kauhistelun aihe?

Loppujen lopuksi se, miten tuhmaksi ja rohkeaksi peli menee, riippuu yksinomaan pelaajasta ja siitä, miten esineitä käyttää, jos minulta kysytään.

The Sims 3 ilmestyi suuren odotuksen jälkeen kesäkuun alussa, mutta pettymys oli suuri, kun pelin kyljessä ei ilmestynyt minkään valtakunnan sovellusta, jolla peliin voisi itse laatia uudenlaisia vaatteita. Toki hahmonluontitila oli vedetty aivan uusiksi, ja pelaajan sallitaan sommittelevan vaatteiden kuosit ja värit uusiksi melkoisen laajaa repertuaaria hyväksi käyttäen, mutta... se on sama, kun vertaisi suklaakeksiä, ja suklaakakkua, on joo ihan kiva, muttei tarpeeksi.

Ehkä asia ei jyrpisi niin paljon, jos;
a) ei olisi ehtinyt tottua The Sims 2 pelin tuhansiin ja taas tuhansiin pelaajien tekemiin upeisiin luomuksiin.
b) ei olisi ehtinyt tottua itse luomaan mokomia
c) ei olisi silmää kauneudelle
d) EA olisi värvännyt tiimiinsä edes jonkun, joka tietää, mikä Vogue on, tai edes katsonut pihalle sopivan sään aikana.

Kohta d) on erikoisen musertava, kun tietää, että hahmojen vaatteita sorvaa tukku rautaisia ammattilaisia- mitä tekniikkaan tulee. Ikävä kyllä samat ammattilaiset eivät ole tainneet ikinä edes kuulla sanaa muoti, ja ammentavat ideansa 80 luvulla ilmestyneestä, virtsankarkailusta kärsiville naisille tarkoitetusta lehdenlärpykästä.
Sen verran hirveitä ovat suurin osa valmisvaatteista, eikä niistä siankorvista sorvata silkkukukkaroa parhaallakaan uudelleenvärjäyksellä.

Mekot ovat järjestään järkyttäviä säkkejä, paitojen mallit kamalia, pöksyt kuin suoraan helvetistä ja nekin, jotka ovat suurimmalta osin onnistuneita, kurahtavat johonkin karmaisevaan yksityiskohtaan, kuten hirvittävään rusettiin kaulassa.

Ihan totta, avatkaa Vogue. Tai vaikka Pirkka. Sekin auttaisi.

Eipä sillä, etteikö tuo olisi tuttua jo kakkosen ajoilta, mutta kakkosessa meillä paremmin estetiikkaa tajuavilla sentään oli mahdollisuus päästää omat osaamisemme valloilleen The Sims 2 BodyShopin kanssa, joka vapautti pelaajan tekniseltä säätämiseltä ja salli säästää panokset yksinomaan kuvankäsittelyohjelmalla kikkailkuun. Miten ihanaa olikaan repäistä jokin jumalainen kolttu nettikaupasta ja sorvata se suoraan simin ylle, jos ja kun kuvankäsittelytaitoa löytyi!

Kolmosessa tämä on ainakin vielä toistaiseksi vain päiväuni, kun EA pihtaa toimivan ohjelman julkaisua. Tekisi mieli syöttää ne kammottavat valmistekstuurit takaisin sinne mistä ovat tulleet, sillä suurin osa niistäkin on jotain aivan hirveä.

Pelaajat ovat pistäneet parastaan ja tuoneet tarjolle parikin ohjelmaa, joilla vaatteiden alust asti itse sommittelu onnistuu, mutta ne taas vaativat niin valtaisaa teknistä säätämistä, että puhtaasti kauneuteen ja monipuolisuuteen tähtäävä värkkääjä kyllästyy alta aikayksikön.

Kyse ei ole mistään pienestä ongelmasta, sillä moni kakkosen parissa todella upeaan pelaajavetoiseen jälkeen tottunut kärvistelee tosissaan karmeiden valmisriepujen kanssa jopa siinä määrin, että peli jää kokonaan avaamatta hirviömäisten vaatteiden takia.