Itse ilkimys 3

Rikoksen kaljupäinen keisari Gru palaa jo kolmannen elokuvansa voimin viihdyttämään lapsia ja lapsenmielisiä. Sarjan luotsaajat ovat selvästi päättäneet jatkaa tämän perheen paisuttamista, koska itsellään ilkimyksellä on tällä kertaa ottotyttärien, äidin ja vaimon lisäksi myös kaksoisveli! Elokuvan todellinen ilkimys on kuitenkin kasari-kauhukakara Balthazar Bratt, joka on hirviöistä pahin, eli entinen lapsitähti.

Ilkimys-leffojen alati kasvava hahmogalleria ei ole pelkästään rikkaus. Siinä missä ensimmäisessä (ja edelleen parhaassa) osassa keskityttiin etupäässä Grun ja ottotyttärien edesottamuksiin, on kuvio sittemmin lähtenyt tasaisesti leviämään, eikä mihinkään oikein enää keskitytä. Tämä tulee erityisen selkeäksi kolmannessa osassa, jossa lukuisat sivujuonet tappelevat tilasta sekä keskeään että pääjuonen kanssa, eikä lopussa kukaan voita.

Nuorempia katsojia tällainen tuskin haittaa, koska Ilkimyksen maailma on edelleen värikäs, äänekäs ja usein vallan hupaisa. Grun kaksoisveli on melkoinen narri, jonka kustannuksella ruudulle saadaan runsaasti visuaalista hassuttelua, ja vaikka tämä onkin hahmona melko sietämätön, pelkään Ilkimys kolmannen kassatulojen povaavan Drulle omaa elokuvaansa jossain vaiheessa, luultavasti runsaalla Minions-panostuksella.

Vanhempaa yleisöä II3 koskiskelee lähinnä pahiksellaan, joka on kasarimpi kuin kasari koskaan oli. VHS-efektit, vanhat lelumainokset sekä tietysti erinomaiset kasarihitit saavat isän ja äidin takuulla havahtumaan penkeissään, ainakin hetkeksi.

Ilkimys-sarjan ansioksi on toki myös laskettava sen eurooppalainen henki, joka näkyy länsimaisessa animaatiossa yleisesti vallitsevien jenkkikonventioiden rikkomisella. Sekä taustoissa että hahmoissa on selvästi omanlaistaan fiilistä, eikä alastomuutta tai vessahuumoria kaihdeta lainkaan yhtä neuroottisesti.

Täytyy silti todeta, että vaikka kassavirta muuta väittäisikin, on tämä taas yksi heikompi jatko-osa Ilkimyksen saagaan. Ensimmäinen elokuva kertoi jo Grun tarinasta sen mielenkiintoisen osan, ja nyt päähenkilö tuntuu eksyneeltä turistilta omassa maailmassaan.