Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Animal Kingdom, 2. kausi

Animal Kingdom, 2. kausi

Myrskyisää meininkiä maalla ja merellä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

En ollut aikanaan täysin vakuuttunut Animal Kingdomin ensimmäisestä kaudesta, vaikka sitä ihan viihdyttävänä pidinkin. Sarjan toinen kausi osoittaa kuitenkin, että se on löytänyt omat jalkansa, sekä oman alkuperäisestä elokuvasta erillisen identiteettinsä.

HQ

Ensimmäistä kautta voi nyt tarkastella eräänlaisena varsin pitkäksi venähtäneenä prologina, jossa käsikirjoittajat tuijottivat liikaa menneeseen, eivätkä vielä uskaltaneet lähteä viemään juonta uusille urille. Ei tämäkään kausi mitään radikaalia tee, mutta peruskuvio rullaa nyt eteenpäin selkeästi sutjakkaammin ja rohkeammin, ja siitä versoilee tuoreenoloisia sivujuonia.

Jouhevuudessa auttaa osin se, ettei laumaan adoptoitu J. ole enää pelkkä havainnoitsija, vaan hän osallistuu aiempaa aktiivisemmin rikollisperheensä toimintaan sekä sen varsin sotkuisiin ihmissuhteisiin. Rikoskuvioissa ei puolestaan koiteta sokeasti nostaa panoksia - joka on helmasynti rikossarjojen maailmassa - vaan niistä tehdään aiempaa monimutkaisempia ja kauaskantoisia, joka heijastaa realistisemmin tällaisen minimafian toimintaa.

Eikä rikoksista todellakaan ole tällä kertaa puutetta. Studio on epäilemättä siunannut sarjaa aiempaa vapaakätisemmällä rahoituksella, joka näkyy ruudulla valikoimana hyvin erilaisia ja eritasoisia ryöstöjä, joista komeimmat sopisivat helposti vaikka elokuvateatterin kankaalle. Myös elämä ryöstöjen ulkopuolella on yleisesti ottaen mielenkiintoisempaa kiitos aiemmin jo mainittujen sivujuonien.

Käsikirjoituksen yleisen kypsymisen lisäksi näyttelijät ovat tietysti harjaantuneempia suorituksissaan. Ellen Barkin ja Shawn Hatosy säilyttävät paikkansa sarjan kovana kaksikkona, mutta Scott Speedman saa nyt puristettua enemmän irti Bazin roolista. J:n ex-tyttöystävää esittävä Molly Gordon saa kiittää käsikirjoittajia oman hahmonsa monipuolistumisesta, joka selkeästi antaa näyttelijällekin enemmän tilaa jossa työskennellä.

Tämä on mainos:

Animal Kingdomista on ulkona jo kolmaskin kausi, ja neljäs on tällä hetkellä tuotannossa. Jos noususuhdanne jatkuu tällaisena, tästä voi vielä tulla sarja joka ohittaa esikuvansa ja jää katsojiensa mieleen pidemmäksikin aikaa. DVD-ekstroissa olisi kuitenkin vielä tekemistä, koska ne jäävät tälläkin kertaa kovin ohuiksi.

Animal Kingdom, 2. kausiAnimal Kingdom, 2. kausi
Animal Kingdom, 2. kausiAnimal Kingdom, 2. kausi
Tämä on mainos:
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä