Mortal Engines

Aika ajoin Hollywood onnistuu hämmentämään. Luulisi olevan riittävän vaikeaa käynnistää sadan miljoonan dollarin leffa ja trilogiahaaveet ilman, että puikkoihin iskettäisiin kokematon ohjaaja tätä kaikkea pyörittämään. Mortal Engines aloittaa villillä ja mielenkiintoisella visiolla liikkuvista kaupungeista ja katoavista luonnonvaroista, mutta jää matelemaan lähtökuoppiinsa epäloogisen maailman, selkeiden perusvirheiden ja tylsien hahmojensa myötä.

Elokuvan maailma on vähintäänkin erikoinen. Viktoriaanista steampunk-teknologiaa ja hieman modernimpaa otetta yhdistävät kaupungit pyörivät ympäri planeettaa viimeisiä resursseja keräten. Isot kirjaimellisesti syövät pienemmät kylät kitusiinsa. Vaikka selkeästi fantastisen premissin perkaamiseen ei pitäisi mennä liian syvälle, siinä piilee jo yksi perustavanlaatuinen ongelma. Jos maapallon luonnonvarat ovat käymässä niin vähiin, miten kokonaisen Lontoon kuljettaminen telaketjuilla voi olla millään tavalla järkevää? Ympäröivä luontokin tuntuu voivan varsin hyvin vehreine metsineen, joten dystooppista maailmankuvaa on kovin vaikea ottaa täysin tosissaan.

Päähenkilöiden esittelyssäkin kestää hetkensä, eikä katsoja voi täysin tietää kenen tarinaa tässä kerrotaan. Hera Hilmarin näyttelemällä kapinallisella Hester Shawilla on kana kynittävänä Hugo Weavingin näyttelemän Thaddeus Valentinen kanssa. Puolivahingossa mukaan tempautunut Tom Natsworthy (Robert Sheehanin tulkitsemana) muuntautuu museokuraattorimaisesta hiirulaisesta toimintasankariksi muutaman tunnin aikana. Näyttelijät tekevät parhaansa ja Weaving tekee jälleen kerran varman Weaving-roolin puhtaalla ammattitaidolla.

Itsensä kanssa ristiriitainen tarinankerronta ja kymmenet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos menevät sivuhahmot pilaavat kuitenkin kaikki mahdollisuudet koherenttiin juoneen. Leikkauspöydällä lienee tällä kertaa poikkeuksellisen vino pino materiaalia, sillä osa merkityksettömien sivuhahmojen sivujuonista jää täysin ilmaan roikkumaan vailla minkäänlaista ratkaisua. Hahmot tuodaankin usein mukaan vain ratkaisemaan jokin päähenkilöiden kohtaama ongelma, jonka jälkeen niillä heitetään vesilintua. Vain yksi elokuvan lukuisista tukirooleista onnistuu olemaan sekä mielenkiintoinen että kokonainen, eikä kyseessä ole edes ihminen. Loppupuoliskossa ja viimeisessä taistelussa lähdetään siitä, että katsoja kykenee luomaan tunnesiteen täysin tyhjästä esiin pyllähtäneeseen kaupunkiin, josta tämä ei ole viimeistä kolmevarttista ennen kuullut sanan sanaa.

Se, mitä rahalla on saanut, ovat hienot puitteet liikkuvine kaupunkeineen ja lennokkeineen. Valtavien mekanismien, höyryvoiman, viktoriaanisen estetiikan ja oikeasta maailmasta napattujen yksityiskohtien täyttämä Lontoo on komeaa katseltavaa. Muut kylät ja liikkuvat kaupungit on myös hienosti toteutettu omaan teemaansa soveltuvalla tavalla.

Kokonaisuutena Mortal Engines on tuntunut olevan aivan liikaa esikoisohjaukseksi Christian Riversille, joka on tehnyt uraansa tähän asti lavaste- ja erikoistehostepuolella. Sekava käsikirjoitus olisi ollut kenties pelastettavissa joissain toisissa käsissä, jotka olisivat kyenneet leikkaamaan sadat pääjuonta sekoittavat rönsyt ja terävöittämään sitä, mikä elokuvassa toimii. Nyt lopputulos jää polkemaan paikalleen ja katoaa ajatuksista välittömästi, kun miljoonan tonnin teräskoneet hiljentyvät lopputekstien myötä.