Godzilla: King of the Monsters

Vuoden 2014 Godzillasta eivät kaikki pitäneet, mutta hattua on nostettava ainakin leffan kunnianhimoisuudelle. Itse pidin rainasta suuresti. Nyt viisi vuotta myöhemmin on tullut aika Godzilla II: King of Monstersille, ja itse Godzillan ohella mukana on joukko muitakin monstereita. Noin lyhyesti sanottuna on todettava, että elokuva ei todellakaan ole hyvä.

Viisi vuotta on kulunut edellisen elokuvan tapahtumista, ja Godzilla on pysytellyt lepotilassa MUTOn kanssa taistelemisen jälkeen. Mysteerinen organisaatio Monarch on löytänyt useitakin pesiä hirviöille, joita se nimittää titaaneiksi. Monarchin mielestä nämä hirviöt ovat planeetan alkuperäisiä jumalia. Nämä kaikki monsut ovat nyt osoittamassa heräämisen merkkejä, ja ekoterroristien ryhmä pyrkii edelleen kiihdyttämään heräämistä. Koko planeetta tulee olemaan taistelukenttä, jolla hirviöt ratkovat niin toisten paremmuuden kuin ihmiskunnan kohtalonkin.

Elokuvassa kulkee rinnan kaksi erillistä tarinaa. Toinen on tietenkin hirviöiden tappelu, ja se toinen on sitten ihmisten keskinäiset kohtalot ja vaikuttimet. Valitettavasti mikään näistä tarinoista ei oikein toimi. Henkilöhahmot tekevät typeriä päätöksiä, pitävät pitkiä monologeja vailla järjen hiventä ja niin edelleen. Elokuva ei koskaan löydä selvää linjaa vakavamielisen hirviöelokuvan ja toisaalta B-luokan komedian välillä.

Niin ikään varsinaiset hirviöt eivät ole yhtä tyydyttäviä kuin aiemmin. Eri värisistä monsuista huolimatta ne kaikki sulautuvat liikaa yhteen harmaaksi tunnistamattomaksi massaksi. Digitaaliteknologian yksityiskohtia kyllä riittää, mutta kohtausten koreografia on yleensä kehnoa, mikä ei tee oikeutta lopputulokselle. Mittakaavan vaihtelua ei ole onnistuttu välittämään katsojalle, ja usein on vaikea hahmottaa, missä kulloinkin ollaan ja miten päin.

Godzilla II: King of Monsters ei ole kammottavan huono, ja sillä on hetkensä. Reilusti alennetuilla ennakko-odotuksilla siitä pystyy kyllä nauttimaan.