Hellboy (2019)

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Mukiinmenevän 2004 ensi-iltansa saaneen Hellboyn ja sen näyttävän jatko-osan The Golden Armyn jälkeen Lionsgate koki tarpeelliseksi käynnistää Mike Mignolian erinomaisen sarjakuvan filmatisointikierteen alusta. Huonoin seurauksin.

Guillermo del Toron tyylittelevä ja viihdyttävä leffapari ei ollut ilman ongelmiaan, mutta ainakin niillä oli suunta, tarkoitus ja sielu. Kun meksikolainen kulttiohjaaja päätyi "taiteellisten erimielisyyksien" jälkeen jättämään trilogian viimeistelemättä, titteliroolissa loistanut Ron Perlman lähti samalla. Paikalle palkattiin halvemmista kauhu- ja toimintapätkistä tunnettu Neil Marshal ja Stranger Thingsin sheriffinä kuuluisaksi tullut David Harbour. Jälkimmäinen rähisee punaisen paholaisen roolin kelvollisesti läpi, mutta Marshal ei tunnu saavan paketista koherenttia tai katsojaa imaisevaa sitten millään.

Edeltäjiään verisempi Hellboy pyörähtää nopeasti liikkeelle ja taisteluihin. Juonipaljastuksiin hirveästi menemättä toiminta pyörii (edelleen) Hellboyn syntyperän ja sen ennustaman tuomionpäivän ympärillä. Olennaisissa rooleissa esiintyvät verikuningatar Nimue (Milla Jovovich) ja salaista hirviöidentorjuntaorganisaatiota pyörittävä Trevor Bruttenholm (Ian McShane) vetävät leffan alusta loppuun ammattimaisella rutiinilla ilman erityisen muistettavia hetkiä. Supersankaritiimiä täydentävät Alice (Sasha Lane) ja Ben Daimio (Daniel Dae Kim) eivät hekään kykene luomaan erityistä yhteyttä hahmonsa ja katsojan välille niin, että kenenkään kohtalosta jaksaisi välittää. Suurin osa draamaosioista toimiikin lähinnä mättöpätkiä yhteen kursivina välinäytöksinä.

Toiminta on nykytyyliin lähes täysin tietokoneanimoitua ja hieman kömpelöä. Örmöjä heitellään ruudulle jos jonkinmoista ja -kokoista, mutta jokaisen kohdalla animaation laatu jää hivenen siitä, ettei siihen kiinnittäisi jatkuvasti huomiota. Moni ohjaaja peittää erikoistehosteiden puutteita fiksusti pimeyden tai muun näkyvyyttä vähentävän elementin taakse, mutta Marshall tuntuu luottavan tehostetiimin kädenjälkeen liikaa. Tämän lisäksi virtuaalikameramies tekee usein outoja liikkeitä ja leikkauksia, jotka heikentävän iskujen tehoa ja näyttävyyttä. Verta ja suolenpätkiä heitellään toki ruudulle yltäkylläisesti, mutta kun juonesta tai hahmoista ei oikein jaksa välittää, ne tuntuvat parhaimmillaankin halvoilta B-leffatempuilta. Loppukohtaus on sentään varsin komea kaikessa groteskiudessaan.

Hellboyn uudelleenkäynnistys ei tuo mitään uutta tarjolle, jota del Toron versiot eivät olisi jo tehneet paremmin. Muutamaa viihdyttävää taistelukohtausta lukuun ottamatta parituntinen pätkä unohtuu sitä mukaa kun kohtaukset päättyvät. Pätevä näyttelijäkaartikaan ei kykene pelastamaan paikasta ja ajasta toiseen suunnattomasti haahuilevaa kerrontaa, joka tuntuu yrittävän kaikkea toiveenaan onnistua edes jossakin.