Ilmestyskirja. Nyt. - Final Cut

Olen nähnyt kolme eri versiota Francis Ford Coppolan Vietnam-elokuvasta Ilmestyskirja. Nyt. Joskus muinoin katsoin tietysti ensimmäisen version, ja myöhemmin sitten sen aivan ylipitkän REDUX-version. Leffa täytti hiljan 40 vuotta, ja nyt on sitten aika julkaista Final Cut -nimellä kulkeva ohjaajan versio. Blu-ray-julkaisun aloittavan ohjaajan pohjustuksen mukaan Final Cut on se hänen oma suosikkiversionsa, koska Coppola sai tehdä sen juuri sellaiseksi kuin halusi.

Ymmärrän kyllä sen, että hidas tempo ja viipyilevä kamera haluavat luoda katsojalle tietynlaisia tunnetiloja, ja alleviivata sanomaa ilman, että sitä tarvitsee välttämättä aina sanoa ääneen. Tällainen elokuvanteko vaatii oman aikansa, ja siksi kestoa on sen hieman yli kolme tuntia. Katsomiskokemus muodostuu kuitenkin auttamatta raskaaksi, vaikka elokuva on ehdottomasti klassikon asemansa ansainnut.

Ilmestyskirja. Nyt. ei oikeastaan ole sotaelokuva. Kyseessä on sotaa tutkaileva draama, joka kerrotaan jokea ylös matkaavan venemiehistön näkökulmasta. Joen päässä odottaa ihan omaa sotaansa käyvä eversti Kurtz (Marlon Brando), jonka Yhdysvaltain armeija halua ottaa hengiltä. Tehtävään lähetetään itsekin sodassa henkisesti vaurioitunut kapteeni Willard (Martin Sheen).

Elokuvan rakenne on erittäin onnistunut, vaikka sitä ei ihan heti alusta asti huomaakaan. Aloituksessa keskitytään hyvä tovi Willardin taustaan, ja se tehdään monologilla ja kuvallisella kerronnalla. Yhdistelmä toimii yllättävän hyvin, ja onnistuu siinä sivussa luomaan jonkinlaisen unenomaisen vaikutelman. Koko jokimatkan ajan Willard tutustuu eversti Kurtziin lukemalla hänestä koottua muistiota veneessä. Tällä tavalla katsojan ymmärrys mystisestä everstistä muotoutuu koko ajan yhdessä Willardin ymmärryksen kanssa. Ja aivan samalla tavalla kuin Willardinkin mielikuva, myös katsojalle muodostunut käsitys eversti Kurtzista saattaa olla väärä. Joka tapauksessa elokuvan edetessä katsoja odottaa Kurtzin kohtaamista yhtä kasvavalla innolla kuin Willardkin.

Jokimatkasta on tehty kehyskertomus, jonka puitteissa tapahtuu muutakin. Nämä lyhyet tarinat alleviivaavat Vietnamin sodan tunnelmaa, joka näyttää jääneen sen kokeneen amerikkalaisen sukupolven mieleen turhana sotana. Kaiken aikaa Willard seuraa tapahtumia sivusta, ja harvoin puuttuu tilanteisiin, tai edes sanoo mitään. Kaiken kaikkiaan elokuvan sanoma on hyvin vahva. Mutta mikä se sanoma oikeastaan on, ja mihin suuntaan se kohdistuu? Tähän keskeiseen kysymykseen vastaaminen on jo paljon vaikeampaa.

Teknisesti elokuva on edelleen huippuluokkaa, ja leffa pokkasikin aikoinaan Oscar-palkinnon kuvauksesta. Kamera liikkuu paljon käyttäen samalla hyvinkin isoja kuvakokoja. Moinen on vaatinut paljon rahaa lavasteisiin, eikä ollut niin kovin tavallista silloin 1970-luvun lopulla. Luotu kuva Vietnamin sodasta tuntuu täysin uskottavalta ainakin sen rinnalla, mitä on nähnyt oikeista valokuvista ja uutisfilmeistä. Se toinen Oscar-palkinto saatiin äänistä, joita onkin käytetty hienosti. Tekijät ovat ymmärtäneet, että myös hiljaisuus on yksi tärkeä osuus äänissä. Taustalla oikeissa hetkissä soiva musiikki on suorastaan pähkähullua, sillä sen ei odottaisi lainkaan kuuluvan tällaiseen elokuvaan. Mutta niin se vain sopii mukaan täydellisesti luoden sen ihan oman jäljittelemättömän tunnelmansa.

Ajan kulumisen huomaa ennen kaikkea kuvan laadussa. Ajoittain nimittäin kuva muuttuu rakeiseksi ja epätarkaksi. Moinen tuntuu olevan nykyajan ongelma: samaa huomaa melkein kaikissa vanhemmissa elokuvissa, jotka on siirretty moderniin tarkkuuteen.

Lisämateriaaleja on runsaasti, ja suurin osa on pätkiä REDUX-version lisämateriaaleista. Näitä lisäpätkiä ei ole tekstitetty suomeksi, eikä niitä ole millään lailla tehty nykyajan laitteille paremmin sopiviksi. Luvassa on siis epätarkkaa ja rakeista kuvaa laatikkoisella kuvasuhteella. Ylimääräinen materiaali ei tietenkään haittaa kokonaisuutta, mutta elokuva olisi toiminut ilmankin aivan hyvin.

Ilmestyskirja. Nyt. - Final Cut on mahdollisesti se paras versio klassikkoelokuvasta. Kyseessä on myös oiva esimerkki elokuvasta, jota ei välttämättä halua katsella kovinkaan usein, mutta josta on kuitenkin aina valmis keskustelemaan hyvässä kaveriporukassa.