Fingerpori

Gamereactorin aiemman arvion pääsee lukemaan täällä.

Pertti Jarlan monimieliset Fingerpori-sarjakuvastripit ovat tarjoilleet vuosia lukijoille puujalkahuumoria ja päänvaivaakin, sillä varsinaisen monimielisen vitsin ymmärtäminen ei ole Fingerpori-stripeissä lainkaan itsestäänselvää. Fingerpori-viihdeimperiumi on ajan mittaan laajentanut reviiriään sanomalehtien sarjispalstojen ja kokooma-albumien ulkopuolelle, ja Mikko Koukin ohjaama kokoillan Fingerpori-elokuva liittyy nyt oheistuotteiden joukkoon.

Elokuva keskittyy vuorotellen yhden Fingerporista tutun keskushenkilön seikkailuihin ja vaiheisiin. Kaupunginjohtaja Aulis Homelius (Kari Väänänen) ryhtyy pelastamaan parisuhdettaan pistäen koko Fingerporin peliin, päihdeongelmainen lähihoitaja Krapula-Päivi (Pirjo Lonka) törmäilee kohmeloisten murmelipäivien halki, tohvelisankari ja tutkija Heimo Vesa (Santtu Karvonen) kohtaa anoppinsa painajaismaisissa merkeissä ja paikallista juottolaa luotsaava Rivo-Riitta (Jenni Kokander) heittäytyy muuttumisleikkiin.

Koukin iloinen ja kesäinen katsaus fingerporilaisten voimahahmojen elämään on ainakin Fingerporeihin perehtyneen katsojan näkökulmasta turhan rutiininomainen ja yllätyksettömällä otteella etenevä komedia. Elokuvan aikana jauhetaan muun muassa natseihin, Jeesukseen, miesten muodostamiin "juniin", Miele-pölynimureihin ja itsensäpaljastajiin liittyviä murjaisuja. Uskollisuus puujalkavitseihin muodostuu elokuvalle pahimmillaan melkoiseksi riippakiveksi, ja siksi edellä mainittu Heimo Vesalle omistettu, kauhua ja ihmissuhteita yhdistelevä osio tuntuu niin raikkaalta. Fingerpori liikkuu nimenomaan keskivaiheillaan tyylilajista toiseen luontevalla poljennolla, joka tuo mieleen Netflixin kieronketterän Insatiable-sekametelisopan.

Hahmojen väliset juttutuokiot ovat monimielisine lohkaisuineen ja heittoineen kiinnostavinta ja omintakeisinta dialogia, jota olen hetkeen kuullut kotimaisissa elokuvissa - suomileffojen paperinen ja asioita turhan paljon alleviivaava juttelu loistaa poissaolollaan. Valitettavasti kotimaisten leffojen helmasynti eli kehnosti äänitetty vuoropuhelu nostaa päätään, kun Antti Lehtisen mainiot leffamusiikit soivat jatkuvasti niin kovalla, että vaikkapa Väänäsen miehekkäät mörinät hukkuvat taustamusan alle.

Sarjakuvamainen ja tärähtänyt maailmankuva siirtyy lavastuksellisesti ja visuaalisesti kiinnostavalla tavalla liikkuvan kuvan muotoon. Kuvauspaikoiksi on valittu toinen toistaan rähjäisempiä kuppiloita, liikuntasaleja ja toimistotiloja, jotka luovat mainiot kulissit ydinvoimalan jaloissa kituuttavalle Fingerporin kaupungille. Terävä kuvanlaatu tekee oikeutta värikkäälle maailmalle ja kiinnostavalle kuvakerronnalle. Elokuvan keskushenkilöistä on saatu tyyliteltyä kohtuullisen onnistuneesti esikuviensa mukaisia. Eniten tykästyin Rivo-Riitan yllättävän syviin sävyihin sukeltavasta tarinasta sekä Kokanderin näyttelijäntyöstä - Rivo-Riittaan tulee Kokanderin ilmeikkään tulkinnan kautta syvyyttä ja samaistumispintaakin, vaikka hahmon silmiä ei näy tukkapehkon alta.

Fingerpori-elokuva ei tarjoa erityisen mieleenpainuvaa komediaelämystä, vaikka kyseessä onkin itsessään kulttuurihistoriallinen valopilkku kotimaisessa elokuvahistoriassa - mieleeni ei ainakaan tule muita suomalaisia sarjakuvaleffoja Ola Fogelbergin Pekka ja Pätkä -sarjiksista ammentavien ammoisten kohelluskomedioiden lisäksi. Blu-ray-version lisämateriaalien puolella katsoja pääsee kurkistamaan leffantekoon vartin mittaisen dokumentin muodossa, ja mukana on elokuvan traileri ja musiikkivideo Teflon Brothersin ja Kalevauva.fin Juhannussimaa-ralliin.