Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Harry Potter Complete 8-Film Collection

Harry Potter Complete 8-Film Collection

Elokuvasarja paranee edetessään

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin se maailmanlaajuinen iso juttu oli Harry Potter, ja romaanisarjasta olenkin jo kirjoittanut täällä. Jokainen kirja sovitettiin myös elokuvaksi, jotka olivat silloin joskus varsin hyviä, eikä aika ole niiden voimaa himmentänyt. Tarina velhoksi paljastuvasta orpopojasta ja hänen yhteenotostaan historian mahtavimman pahisvelho Voldemortin (Ralph Fiennes) kanssa on eeppinen kahdeksan elokuvan saaga.

Vuonna 2001 ensi-iltaan saapunut Harry Potter ja viisasten kivi nosti maailmanmaineeseen ennen kaikkea Daniel Radcliffen (Harry Potter), Rupert Grintin (Ron Weasley) ja Emma Watsonin (Hermione Granger). Melkoinen osa elokuvan työryhmästä kasvoi elokuvasarjan edetessä, ja vuonna 2011 ensi-iltansa saaneessa viimeisessä leffassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 kaikki olivat kasvaneet aikuisiksi. Kokonaisuutena elokuvat pysyttelevät melkeinpä orjallisen uskollisina lähdemateriaalille, minkä voi kokea ongelmaksi varsinkin alkupuoliskon leffoissa.

Harry Potter Complete 8-Film CollectionHarry Potter Complete 8-Film CollectionHarry Potter Complete 8-Film Collection
Tämä on mainos:

Näin puolet elokuvista aikoinaan silloin, kun ne ensi-iltaan saapuivat, ja muistan päällimmäisen kokemuksen olleen tylsistyminen. Näin kävi nytkin, joskin kirjojen lukeminen pohjille auttoi huomattavasti tarinan seuraamista. Toisin sanoen katsominen on suositeltavinta vasta itse kirjan lukemisen jälkeen. Tarina sinänsä ei ole vanhentunut, mikä tietysti on klassikkotarinan eräs edellytys. Sitä paitsi elokuvien viihdyttävyys kasvaa merkittävästi sarjan edetessä.

Alkupään elokuvissa parasta on taianomainen musiikki. Moinen ei lainkaan hämmästytä, sillä työn on tehnyt John Williams, joka muistetaan muun muassa Supermanin, Star Warsin ja Indiana Jonesin säveltäjänä. Jälkipuolen elokuvissa musiikki tekee kyllä tehtävänsä, mutta ei kuitenkaan jää millään tasolla mieleen.

Harry Potter Complete 8-Film CollectionHarry Potter Complete 8-Film CollectionHarry Potter Complete 8-Film Collection

Elokuvat on toteutettu kaikin puolin isolla rahalla ja ammattitaidolla. Valitut näyttelijät muistuttavat pääosin kirjallisia esikuviaan, mutta muutama kummallinen muutos mahtuu mukaan. Harry Potter ja liekehtivä pikarin urheilutähti Viktor Krum (Stanislav Yanevski) on kirjallista esikuvaansa huomattavasti näyttävämpi ilmestys. Päinvastainen ratkaisu on tehty Fleur Delacouria valittaessa, sillä elokuvissa nähtävä Clémence Poésy on useammassa potenssissa vaatimattomamman näköinen kuin kirjallinen vastineensa.

Tämä on mainos:

Harry Potter kuuluu kirjoineen ja niistä tehtyine elokuvineen samaan kategoriaan Taru sormusten herrasta -kirjojen ja elokuvien kanssa. Molemmat mediat toimivat omalla tavallaan loistavasti, ja parhaiten tarinasta ja sen maailmasta nauttii lukemalla kirjat, ja katsomalla sen jälkeen elokuvat.

Harry Potter Complete 8-Film Collectionin lisämateriaalit ovat täysin mitäänsanomatonta ja tarpeetonta hurlumhei hömpänpömppää, joille ei kannata aikaansa uhrata.

Harry Potter Complete 8-Film CollectionHarry Potter Complete 8-Film Collection
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä