Pilvikartasto

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Pilvikartasto perustuu David Mitchellin kirjoittamaan romaaniin. Ideana on kertoa kourallinen eri aikakausiin sijoittuvia tarinoita, jotka erinäisillä tavoilla linkittyvät toisiinsa. Ongelmana on se, että vain osa näistä tarinoista on kiinnostavia. Lisäksi niitä tarinoita on liikaa seurattavana.

Pilvikartaston juonesta on vaikeaa tehdä nasevaa kuvausta, sillä niitä tarinoita on liikaa. Lisäksi näiden erilaisten juonikuvioiden välillä hypitään koko elokuvan alusta loppuun. Kokonaisuus voisi toimia siinä tapauksessa, että kaikki seurattavat tarinat olisivat mielenkiintoisia. Näin ei kuitenkaan ole, sillä koin ainoastaan kaksi edes hieman kiinnostavaksi. Näin ollen elokuvan seuraamisesta tulee urheilusuoritus, sillä menetin mielenkiintoni tunnin katsomisen jälkeen. Sen jälkeen leffaa oli luvassa vielä kahden tunnin verran.

Teknisesti Pilvikartasto on tehty hienosti. Toteutus on kaikkineen juuri niin hyvää kuin vain voi toivoa. Kokeneet näyttelijät tekevät monta roolia, ja ovat aina vakuuttavia. Puvustus ja lavastus siirtävät katsojan kulloinkin menossa olevaan aikaan ja paikkaan.

Pilvikartasto on ilmeisesti niitä elokuvia, jotka pitäisi katsoa moneen kertaan. Sitten muutaman katsomiskerran jälkeen pitäisi kokoontua paikalliseen kuppilaan kavereiden kanssa analysoiden ja tulkiten nähtyä porukalla. Tätä varten jokaisen pitäisi kuitenkin olla innostunut näkemästään. Monimutkaisille ja haastaville elokuville on ehdottomasti paikkansa, mutta yleensä ihmiset haluavat sitä helpommin sulateltavaa viihdettä. Leffan ääressä kun on usein tarkoitus rentoutua muutaman tunnin ajan.

Jostain kumman syystä lisämateriaalit on laitettu kokonaan erilliselle levylle, eikä silläkään ole kuin kourallinen lyhyitä pätkiä elokuvan tekemisestä. Meneehän se toki näinkin, ja nyt Blu-ray-julkaisun kanteen on voitu laittaa erikoispainokseen viittaava maininta kahdesta levystä.

Pilvikartastossa on ajatusta ja kunnianhimoa. Valitettavasti kaikin puolin hyvin tehty elokuva kompastuu omaan nokkeluuteensa. Katsojan kannalta parempi ratkaisu olisi ehkä ollut minisarja, jossa jokainen tarina kerrotaan erikseen omana kokonaisuutenaan. Tällöin olisi epäilemättä menetetty yksi tarinakokonaisuuden kantavista ideoista, mutta ainakin se sanoma olisi ollut helpompi välittää katsojalle.