Vuonna 1931 ensi-iltansa saanut elokuva Frankenstein on se tunnetuin elokuvaversio Mary Shelleyn romaanista. Leffa ei kuitenkaan ottanut tarinasta muuta kuin muutaman innoituksen sieltä ja täältä. Vuonna 1935 valmistunut Bride of Frankenstein jatkaa siitä, mihin edellinen elokuva jäi. Samalla se kertoo omalla tavallaan loppuun Frankensteinin hirviön tarinan. Se alkuperäinen romaani keikkuu nytkin taustalla selvänä innoituksena.
Tarinan puolesta keskiöön on nostettu toisaalta Frankensteinin hirviön (Boris Karloff) samoilu ulkomaailmassa, ja toisaalta projekti luoda hirviölle kumppani (Elsa Lanchester). Asetelmassa on selvää Aatami ja Eeva -ajatusta, ja ajatus on tuotu sellaisenaan tarinan pohjana toimivasta romaanista. Jatko-osassa Frankensteinin hirviö selvästi kehittyy, sillä olio oppii muun muassa puhumaan. Alkuperäisteoksen lukeneelle jatko-osa on ainoastaan ensimmäisen elokuvan yllätyksetön täydennys. Toisaalta joillekin Bride of Frankenstein saattaa olla niitä parhaita kauhuelokuvia koskaan.
Tunnelma on jatko-osassa kauttaaltaan erilainen, sillä nyt painopiste on ajoittain ylinäyttelyllä ja suorastaan komedialla. Lisäksi tunnelman luomiseksi käytetään huomattavan paljon musiikkia. Jopa siinä määrin, että tekijöiltä on unohtunut hiljaisuuden merkitys tunnelman luojana.
Se on sanottava, että erikoistehosteet ovat kestäneet aikaa hämmentävän hyvin. Ajoittain näkee, että ulkoilmakohtaus on selvästi tehty sisätiloissa pienellä hiekkalaatikolla, mutta muuten kaikki näyttää siltä kuin odottaa sopii. Muun muassa Frankensteinin laboratorio ja kartanon sisätilat ansaitsevat kiitoksen näyttävyydestään. Tekijät ovat tämän varmaankin tiedostaneet, koska juuri näihin kahteen lavasteeseen käytetään runsaasti aikaa.
Erilaisen aikakauden panee merkille ennen kaikkea siinä, että tarinassa kuvattavat mustalaiset ovat varsin stereotyyppisiä oman etnisen ryhmänsä edustajia. Olen melkoisen varma, ettei moisien mielikuvien luontia sallittaisi enää nykyaikana. Lisäksi kaikki näyttelijät ovat valkoihoisia.
Kokonaisuutena Bride of Frankensteinin suurin anti on, että se saattaa loppuun alkuperäisessä elokuvassa nähdyn tarinan. Samalla se havainnollistaa elokuvatekniikan merkittäviä edistysaskelia 1930-luvulla.