Pako New Yorkista

John Carpenterin ohjaama vuonna 1981 ensi-iltansa saanut Pako New Yorkista (Escape From New York) on toiminnallisen tieteiselokuvan klassikko. Se henkii kylmän sodan ja 1980-luvun tunnelmaa huomattavan vahvasti, ja on kestänyt aikaa hämmentävän hyvin. Kankeiden toimintakohtauksien ohella henkilöhahmojen ohuus jää katsojalle kaivelemaan.

Pako New Yorkista sijoittaa tarinansa lähitulevaisuuteen, eli mystiseen vuoteen 1997. Manhattan on ympäröity 15 metriä korkealla muurilla, ja muutettu yhdeksi isoksi vankilaksi. Muurien sisäpuolella eletään aivan omilla säännöillä. Periaate on, että jos sisään joutuu, ei ole asiaa ulos. Tärkeään huippukokoukseen matkalla olleen Yhdysvaltain presidentin lentokone tekee pakkolaskun Manhattanille. Jonkinlainen armeijan erikoisjoukkojen sotilas Snake Plissken (Kurt Russel) pestataan noutamaan valtionpäämies takaisin turvaan.

Elokuvan juoni on siis pääpiirteissään hyvinkin yksinkertainen. Tarina myös kerrotaan varsin nopeasti, eikä mihinkään jäädä liian pitkäksi aikaa ihmettelemään. Kestoa on hieman yli puolitoista tuntia, mutta katsoja olisi viihtynyt luodussa maailmassa hieman kauemminkin. Nyt nimittäin niin henkilöhahmot kuin Manhattanille muodostunut yhteiskuntajärjestyskin jäävät melkoisen hämäriksi. Rauhallisemmalla tahdilla ja enemmän tarinaan paneutumalla olisi kestoa muodostunut helposti tunnin verran lisää.

Teknisesti leffan tehosteet ovat kestäneet aikaa ihmeen hyvin. Tekijöillä on ollut käytössään varsin rajallinen budjetti, mutta sen aiheuttamat rajoitukset on pystytty pääosin hyvin kiertämään. Lentokoneen pakkolaskun näyttäminen silloisena yksinkertaisena tietokoneanimaationa ja ulkokohtauksien ajoittainen ahtauden tunne ovat ainoat osatekijät, joissa tekobudjetin rajallisuus paljastuu. Musiikki on Carpenterin elokuville tyypillistä pimputtelua, ja ajoittain lurittelu erottuu väärällä tavalla. Minään suurena ongelmana moista ei kuitenkaan voi pitää.

Kehnoimmin aikaa ovat kestäneet toimintakohtaukset. Toteutus on kautta linjan kankeaa ja nyrkiniskujen äänet muksahtelevat kuin lasten piirretyissä ikään. Väkivallasta puuttuu sekä energia että brutaaliuden tunne, vaikka näyttelijät hyvin työnsä hoitavatkin.

Lisämateriaaleja on yllättävän paljon useista kommenttiraidoista tekijöiden haastatteluihin aina trailerikokoelmaa myöten. Harmillisesti suomeksi tehtyä tekstitystä ei lisämateriaaleissa ole, joten sujuva Lontoon kielen osaaminen on näitä katsoessa pakollista.

Kokonaisuutena Pako New Yorkista on paikkansa klassikkona ansainnut. Vailla puutteita se ei ole, mutta oman aikansa merkkiteoksen katselee vielä nykyäänkin mielellään.