Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Blade of the Immortal

Blade of the Immortal (Netflix)

Mangaan perustuva samuraitarina kelpaisi vaikka videopelin aiheeksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Blade of the ImmortalBlade of the ImmortalBlade of the Immortal

Blade of the Immortal eli Mugen no jûnin on Japanin samuraiden aikaan sijoittuva fantasiatarina, joka perustuu Hiroaki Samuran mangaan eli sarjakuvaan. Ohjaajana toimii Takashi Miike, jolta olen aiemmin arvioinut elokuvan 13 Assassins.

Manji (Takuya Kimura) on asialleen omistautunut samurai, joka elämänsä verisen käänteen jälkeen kohtaa salaperäisen vanhan naisen. Tämä eukoksi nimitetty nainen tartuttaa samuraihin "verimatoja". Eliöt tekevät Manjista kuolemattoman, tai ainakin melkein. Paljon myöhemmin halki Japanin kiertää Anotsu Kagehisa joukkioineen. He joko sulauttavat kohtaamiaan samuraikouluja itseensä, tai tuhoavat ne. Yhden tällaisen tuhotun samuraikoulun johtajan tytär vannoo kostoa vanhempiensa saamalle kohtelulle, ja palkkaa Manjin tuhoamaan Anotsun joukkioineen. Ajan kuluessa paljastuu tietenkin kaikenlaista muutakin, ja lopputuloksena saadaan varsin älyvapaa tarina, joka kuitenkin kerrotaan johdonmukaisesti.

Blade of the ImmortalBlade of the ImmortalBlade of the Immortal
Tämä on mainos:

Alkupuoliskon rakenteensa puolesta Blade of the Immortal sopisi vaikka videopelin aiheeksi. Anotsun joukkion jäseniä kohdataan yksi kerrallaan, ja jokaisella heistä on erityisen ulkonäkönsä ohella muitakin persoonallisia ominaisuuksia. Nämä sopisivat mitä parhaiten pomotaistoiksi videopeliin. Myöhemmin kerronta leviää suurieleisemmäksi, ja niin alussa kuin lopussakin nähdään mittava taistelu. Väkivaltaa riittää muutenkin runsaasti, ja se tuntuu istuvan käsiteltyyn aiheeseen oikein hyvin. Toimintakohtaukset on tehty kautta linjan laadukkaasti, ja lajityypille ominaiseen tapaan tarinaa edistetään yhtä lailla rauhallisen dialogin kuin kiivaan taistelunkin keinoin.

Ulkoisesti kaikki näyttää juuri siltä kuin voisi odottaakin samuraielokuvan näyttävän. Rahaa tunnutaan käyttäneen oikeisiin paikkoihin, ja historiallisen ajan tunnelma onnistutaan tavoittamaan. Yleisvaikutelma on silti armoton ja raaka, eikä suinkaan taianomainen ja mystinen niin kuin esimerkiksi Sucker Punchin videopelissä Ghost of Tsushima.

Elokuvan rytmitys on rauhallinen, ja kestoa onkin melkein kaksi ja puoli tuntia. Rauhalliset hetket vuorottelevat kiivaan toiminnan kanssa, eikä katsojalle missään vaiheessa tule vaikutelmaa kohtauksesta toiseen kiirehtimisestä. Sitä paitsi niissä hidastempoisissa osioissa katsoja ehtii jopa oppimaan hieman japania.

Blade of the Immortal ei ehkä ole se lajityyppinsä paras edustaja, mutta ammattitaitoisen toteutuksen ja ajatuksia herättävän tarinan ansiosta ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Tämä on mainos:
Blade of the ImmortalBlade of the ImmortalBlade of the Immortal
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä