Danny

Danny eli Ilkka Lipsanen (s. 1942) on eräs Suomen historian menestyneimmistä laulajista ja viihdetaiteilijoista. Suuret ikäluokat muistavat Dannyn sinä laulajana, joka toi esityksiinsä suuren maailman meininkiä. Tämä tapahtui ihan rehellisesti vaikutteita "pöllimällä", kuten Danny itse toteaa nuorena miehenä jossain vanhassa haastattelussa. Samaa asiaa alleviivaa myös 100-minuuttisen dokumentin koko nimi "Danny - tarina miehestä, joka toi show'n Suomeen". Elokuva keskittyy ennen kaikkea laulajan uraan, ja nimenomaan siellä tähteydessä elämiseen. Niin yksityiselämä kuin nousu tähteyteenkin jäävät sen sijaan aivan liian vähälle huomiolle.

Dokumentti etenee pääasiassa haastattelujen ja erilaisten videotallenteiden avulla. Ääneen pääsevät paitsi Danny itse, myös hänen kanssaan vuosikymmenten varrella työtä tehneet monet muut muusikot ja esiintyjät. Lähdemateriaalia on varmasti ollut valtavasti, ja varsin hyvin ohjaaja onkin onnistunut kokoamaan yhteen ne keskeiset asiat. Tosin kuten jo mainitsin, kaksi asiaa jäävät aivan liian vähälle huomiolle. Dannyn lapsuus käydään hyvin ylimalkaisesti läpi, ja ennen kaikkea ilmiselvästi ongelmallinen suhde niin isään kuin isäpuoleen ohitetaan lauseella tai kahdella. Sen sijaan Dannyn nousua tähteyteen ei käsitellä käytännössä lainkaan. Ensin mennään studioon, sitten nauhoitellaan ja seuraavassa hetkessä ollaankin jo tähtiä. Ehkä Suomessa nämä suuret ikäluokat kokevat dokumentin keinona muistella omaa nuoruutta, ja tekijät ovat pyrkineet juuri tähän keskittymällä Dannyn uraan ja valokeilassa paistatteluun. Nuoremmille sukupolville Danny on tuttu lähinnä iltapäivälehtien palstoilta naissuhteidensa osalta, joten jonkinlainen kattavampi katsaus mieheen uransa ulkopuolella olisi ollut dokumentissa paikallaan.

Mittaa on jo aiemmin mainitusti peräti 100 minuuttia, mutta siitä huolimatta katsomiskokemus on kevyt ja helppo. Haastattelut ja vanhat nauhoitteet seuraavat toisiaan, ja nyt jo harmaantuneet ihmiset ovat elementissään "oi niitä aikoja" -hengessä. Dannyn ura on ollut niin pitkä, että yksi kokonainen sukupolvi on ehtinyt syntyä ja elää melkein eläkeikään asti hänen uraansa seuratessaan.

Pienistä puutteistaan huolimatta Danny-dokumentti on ehdottomasti sitä parempaa kastia suomalaisten dokumenttielokuvien saralla. Kohderyhmää olisi voinut laajentaa koskemaan myös nuoremmat sukupolvet silläkin uhalla, että elokuvan mitta olisi kasvanut kaksituntiseksi. Artistin fanit voivat lisätä arvosanaan pisteen tai kaksi lisää.