Vuoden 2018 elokuva Venom ei jäänyt muistoihin mitenkään erikoisena, ellei sellaiseksi lasketa nimiroolissa loistaneen Tom Hardyn suoritusta. Menestystä tuli riittävästi, jotta jatko-osaa kannatti alkaa puuhaamaan. Ohjaajana on tällä kertaa ennen kaikkea näyttelijänä kunnostautunut Andy Serkis ja vaikuttaa siltä, että miehen kannattaa jatkossakin panostaa ennen kaikkea kameran edessä olemiseen. Venom: Let There Be Carnage on toinen toistaan seuraavien irrallisten kohtausten sarja, josta puuttuvat katsomiskokemukselle tärkeät suvantovaiheet lähes kokonaan. Seurauksena on toimintaähky jatkuvasta paukkeesta ja verbaalisesta tykityksestä.
Tarina on pääpiirteittäin nopeasti kerrottu. Symbioosissa Eddie Brockin (Hardy) kanssa elävä Venom menee tapaamaan teloitettavaksi tuomittua sarjamurhaajaa Cletus Kasadya (Woody Harrelson). Vanki saa Brockia purressaan hieman verta suuhunsa, ja samalla osa Venom-oliosta kulkeutuu mukana. Jonkin ajan kuluttua punertava olio Carnage pääsee kunnolla irti, ja haluaa toki hankkiutua varsinaisesta Venomista eroon. Seurauksena on paukkuvaa toimintaa ja energistä väkivaltaa.
Ensimmäinen havainto on, että tällä kertaa Venom on sairastunut puheripuliin. Merkittävä osa elokuvasta otus riitelee isäntänsä Eddie Brockin kanssa, ja näiden kohtausten seuraaminen muuttuu varsin pian rasittavaksi. Arvostan kyllä näiden kahden henkilöhahmon välisen suhteen syventämistä katsojalle, mutta se olisi pitänyt tehdä jotenkin muuten kuin dialogitykityksellä. Muilta osin yksinkertainen tarina on kerrottu ihan hyvin, mutta rytmityksessä on suuria ongelmia.
Muutamaa hassua minuuttia lukuun ottamatta koko vajaa 100-minuuttinen elokuva on yksi pitkä vauhtikohtaus. Mitään ei pysähdytä missään vaiheessa pohtimaan, ja kohtauksesta toiseen siirrytään irrallisen oloisesti töksähtäen. Toisin sanoen elokuva olisi kaivannut ehkä puoli tuntia lisää mittaa, ja tilanteesta toiseen tapahtuviin siirtymiin olisi pitänyt kiinnittää selvästi enemmän huomiota.
Teknisesti Venom: Let There Be Carnage on odotetusti huippuluokkaa, ja kaikki hoitavat työnsä juuri niin hyvin kuin Marvelin elokuvalta voi toivoa. Tarinan yksinkertaisuuden voi tietyssä mielessä antaa anteeksi, koska ei kai kukaan Venomilta odotakaan jotain syvällistä ihmissuhdedraamaa. Suurimmaksi kompastuskiveksi voi nimetä sen, kuinka tarina kerrotaan. Voisin suositella katsomaan sen alkuperäisen Venomin vielä kerran, ja tapittamaan tämän jatko-osan vaikka Netflixistä "sitten joskus".