Zone 414

Zone 414 on elokuva, jossa on ainesta. Luotu maailma on mielenkiintoinen, mutta toteutus kielii budjetin vähäisyydestä. Loppuratkaisu puolestaan on tyydyttävä, mutta se elokuvan suuri mysteeri selviää aivan liian pikaisesti, ja yllättää näin katsojan huonolla tavalla. Kokonaisuus tuo vahvasti mieleen B-luokan Blade Runnerin, joka on katsojasta riippuen joko hyvä tai huono asia.

Entinen poliisi David Carmichael (Guy Pearce) kantaa mukanaan raskasta menneisyyttä. Hän ottaa vastaan tehtävän, jossa rikkaan liikemiehen tytär on kadonnut alueelle Zone 414. Kyseessä on eristetty alue, jossa ihmisen näköiset androidit ja ihmiset voivat vapaasti olla tekemisissä keskenään. Samalla kyse on alueesta, jossa sikamaisen rikkaat pääsevät toteuttamaan vapaasti fantasioitaan näiden androidien kanssa. Carmichael ottaa yhteyttä kauniiseen Jane-androidiin (Matilda Anna Ingrid Lutz), jonka kanssa liikemiehen tyttären tiedetään olleen viimeiseksi tekemisissä. Ja kuten odottaa saattaa, kokonaisuuteen nivoutuu niin rahaa, rikosta kuin pohdintoja siitä, mikä ja kuka onkaan lopulta ihminen.

Mainitsin jo, että Zone 414 tuo mieleen Blade Runnerin. Hyvällä tavalla kyse on sitä, että otokset ovat kautta linjan varsin pitkiä, ja tilanteissa viivytään riittävän pitkään. "Riittävän" pitkään sikäli, että katsojalle annetaan tarpeeksi aikaa sisäistää niin kuvattu maailma kuin uusimmat juonenkäänteetkin. Huonolla tavalla Blade Runner tulee ilmi siten, että visuaalinen ilme ja käsitellyt teemat on lainattu melkein sellaisinaan esikuvaltaan. Mieleen hiipii siis väistämättä kysymys, miksi katsoisin Zone 414 -rainaa, jos voin katsella sen esikuvana toimivan paremman leffan samalla vaivalla?

Budjetin vähäisyyden huomaa ahtaiden ympäristöjen ohella myös siitä, että varsin suuri osa ajasta tarina etenee dialogin keinoin. Toteutustapa muistuttaa Kauniita ja rohkeita, sillä lähikuvia kasvoista on paljon, ja varsin usein näyttelijät vain astelevat muutaman neliömetrin aluetta ristiin rastiin toisilleen puhuen. Ratkaisua on kuitenkin pidettävä onnistuneena, sillä rajoituksista huolimatta tarina onnistutaan kyllä kertomaan riittävän hyvin. Ja kuten usein olen elokuva-arvioissani painottanut, onnistunut loppuratkaisu itsessään pelastaa paljon. Toisin sanoen jatko-osaa ei jäädä kerjäämään, vaan tarina päättyy siihen, mihin sen kuuluukin päättyä.

Zone 414 olisi saanut olla kestoltaan hieman pidempi. Tämä siksi, että nykyisessä muodossa henkilöhahmot jäävät muutamaa päähenkilöä lukuun ottamatta turhan ohuiksi. Ainesta olisi ollut parempaankin, mutta ehkä se budjetin vähäisyys ulottuu myös tähän osa-alueeseen.

Lisämateriaaleina on kaksi noin seitsenminuuttista katsausta, jossa tekijät kertovat projektistaan. Mitään erityistä lisää ne eivät kokonaisuuteen tuo, mutta ainakin itselleni ne alleviivasivat asioita, jotka olin päätellyt jo varsinaista elokuvaa katsellessani.

Zone 414 onnistuu riittävän hyvin. Tieteiselokuvien ja ennen kaikkea Blade Runnerin faneille voi katsomista suositella, kunhan vain muistaa ensin asettaa odotuksensa oikealle tasolle.