Company of Heroes 2

Strategiapeleissä joukkojen kokoaminen, liikuttelu ja vihollisten tuhoaminen ovat osa illuusiota sodan orkestroinnista. Rajoitteena on usein kuitenkin se, etteivät tilanteet ole järin realistisia.

Kun ensimmäistä kertaa kokeilee Company of Heroesia, huomaa nopeasti elementtejä, jotka on jätetty huomioimatta monissa muissa genren edustajissa. Yksikään muu peli ei ole vielä onnistunut mallintamaan taistelukenttää yhtä fiksusti. Joukoilla tuntuu olevan oma älynsä, sillä ne eivät seuraa sokeana komentajan antamia käskyjä. Vaikka peli antaa pelaajan hoitaa kapellimestarinvirkaa monin tavoin, tekoäly lisää sodan illuusioon tunteen, että komennettavat yksiköt ovat inhimillisiä ihmisiä eivätkä vain tikun tahtiin tanssivia robotteja.

Kenties tässä on Company of Heroesin menestyksen salaisuus. Peliä pidetään edelleen monissa piireissä parhaana strategiapelinä. Jatko-osan kohdalla kehittäjä Relic Entertainment ei ole ollut helpon tehtävän edessä. Se on joutunut kohtaamaan oman menestyksensä ja pohtimaan, miten parantaa menestysreseptiä, jonka se oli jo ensimmäisellä kerralla hionut huippuunsa.

Silti vain kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen Company of Heroes 2 vakuuttaa siitä, että Relic on oikeilla raiteilla. Vaatimattomasti kakkososa pyrkii lyömään edeltäjänsä kaikin mahdollisin tavoin. Se esittelee myös joitakin mielenkiintoisia aspekteja.

Aivan ensimmäisenä näistä on tietysti uusi tapahtumaympäristö: tapahtumat ovat hypänneet Ranskan idyllisistä maalaismaisemista itärintaman hyiseen viimaan. Vaikka sotilaamme ovat venäläisiä, joutuvat ne silti taistelemaan kylmyyttä vastaan - haaste, joka on ratkaissut monien taistelujen tuloksen jo Napoleonin päivistä lähtien.

Kylmä ilmasto heijastuu pelimekaniikkoihin selkeimmin lumena. Lumi tuppaa pakkautumaan ryteiköissä, mikä tekee liikkumisesta vaivalloista. Miehet kahlaavat hangessa ja jo muutaman metrin liikkuminen on raskasta. Vastaavasti tiet ovat verrattain helppokulkuisia, mutta tämä reitti jättää niukasti suojaa pieniin sopukoihin pesiytyneiden konekiväärimiesten bongatessa matkaavan joukkioon. Tulipesäkkeen ohittaminen voikin muodostua yllättävän haastavaksi toimenpiteeksi.

Pakkanen avaa uusia mahdollisuuksia ja haasteita myös jään muodossa. Jää mahdollistaa jokien ylittämisen, mutta pelaajan on oltava tarkkana jään kantavuuden kanssa: Ensimmäinen tankki voi päästä yli vaivatta. Seuraava tankki pääsee myös perille, mutta jäähän jää jo selviä halkeamia. Kolmatta tankkia jää ei enää kannakaan, vaan rikkoutuu valtavan massan alla, surmaten kaikki mukana olijat.

Tällaisissa oloissa ilman lämpötila on lähes yhtä vaarallinen kuin hyökkäävät saksalaisjoukot. Yksiköt kantavat tätä varten lämpömittaria: kun lämpötila mittarissa laskee, yksiköistä tulee heikompia ja ne voivat joutua hypotermiaan ja lopulta kuolla. Pelaajan on kompensoitava kylmää lähettämällä pioneereja rakentamaan etukäteen leiripaikkoja ja tulia, joihin joukot voivat edetä.

Kuten jo aiemmassa ennakossa kerroimme, myös vihollisjoukkojen havainnointia on uudistettu. Strategiapeleissä on muodostunut tavaksi paljastaa viholliset "fog of warin" alta näiden tultua tietyn säteen päähän omista joukoista. Company of Heroes 2:ssa systeemi on kuitenkin paljon monimutkaisempi: puiden tai rakennuksen takana piilottelevaa vihollista ei voi nähdä lähelläkään.

Tällä tavoin kehittäjät luovat puitteet yllätyshyökkäyksille, jotka ovat oleellinen osa monia taisteluita. Suhteellisen rauhallinen alue voi hetkessä muuttua eläväksi helvetiksi, kun ohittaa vain talon tai etenee muurin ohi. Klassisiin strategiapeleihin tottuneille uudistus voi tuntua jopa hätkähdyttävältä. Monissa peleissä rohkea tiedusteluretkeily on avain kentän ja vihollisen asemien tuntemiseen, mutta Company of Heroes 2:ssa ei voi koskaan olla varma siitä, mistä ja milloin vihollinen iskee.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä mainittakoon tekoäly. Pelasin peliä Gamescomissa yli tunnin tietokonetta vastaan, ja ainakin näissä matseissa tekoäly tuntui poikkeuksellisen aggressiiviselta. Tappelin kokonaiset kymmenen minuuttia vain vallatakseni kirkon, johon voisi sijoittaa pari tarkkuusampujaa. Luulin hyökkääväni viittä saksalaista vastaan kahdeksan kertaa suuremmalla joukolla ja lyöväni natsit hetkessä. Tämä oli kuitenkin vain syötti: näiden takaa paljastui tankki, joka pamautti koko joukkueeni taivaantuuliin. "Tekoäly potkii persauksille", eräs kehittäjä kommentoi. Eipä käy kiistäminen. Turpiin tuli, mutta olin äärettömän tyytyväinen.

Company of Heros 2 tekee kaikkensa ylittääkseen edeltäjänsä, ja tällä haavaa kaikki viittaa siihen, että peli myös onnistuu siinä. Peli on vasta pre-alpha-vaiheessa, mutta siitä huolimatta se iskee kuin tuhat volttia. Kun keskeneräinen peli tekee tunnissa tällaisen vaikutuksen, en kehtaa edes ajatella, miten mahtavalta valmis versio tuntuu ilmestyessään ensi vuonna.