Suomi
Gamereactor
ennakot
WWE 13

WWE 13

THQ:n WWE-sarja saa seuraavan osansa marraskuussa. Tapasimme pelin kehittäjät Yhdysvalloissa tutustuaksemme jatko-osan ominaisuuksiin ja parannuksiin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

WWE-pelien laatu on vaihdellut kädenlämpöisen molemmin puolin jo pitkään, joten astetta pirteämpi esitys ei olisi vaihteeksi pahasta. Sarjan ongelmana on tuntunut olevan etenkin tässä sukupolvessa se, että mukaan on yritetty puristaa tarkempia yksityiskohtia, mutta samalla pelattavuuteen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Peleissä on nähty näyttäviä sisääntuloja, autenttisia liikkeitä ja vastustajan leipäläpiin paiskattavia pöytiä, mutta pelaaminen ei ole ollut erityisen hauskaa tai painokasta. Ne ovat myös olleet paikoin niin monimutkaisia pelata, että kokemus on alkanut tuntua enemmän lentosimulaattorilta kuin vanhan koulukunnan turpasaunalta.

Henkilökohtaisesti koen show-painin nimenomaan kepeänä viihteenä, joka ei ota itseään liian vakavasti ja johon on kiedottu mitä hykerryttävämpiä temppuja ja juonenkäänteitä. Ei turhaa tilanteiden seisottamista, vaan täyttä tykitystä. Onneksi THQ näytti tekevän saman johtopäätöksen hiipuvista myynneistä ja päätti buutata sarjan viime vuonna. Tästä syntynyt WWE 12 tuntui jo paremmalta kuin aiemmat osat, mutta se jäi silti kauas sarjan kulta-ajoista, Nintendo 64:n WWE Day of Reckoningista ja WCW-peleistä.

WWE 13
Yleisö elää paremmin ottelun tahdissa. Äänet on äänitetty WWE-otteluissa autenttisuuden nimissä, ja yleisöstä voi kuulla esimerkiksi huutoja "let's go Cena" tai "Cena sucks".

Ensikosketus WWE 13:een ei luvannut hyvää. Ensinnäkään en pidä Yuke'sin Predator-grafiikkamoottorista, joka näyttää tekevän taistelijoista muovisen näköisiä. Liian monen taistelijan ahtaminen samaan peliin aiheuttaa myös riskejä pelitasapainolle, ja tässä pelissä painijoita on yli 100. Tekijät korostivat heti kärkeen, miten paljon valinnan varaa valikoissa on, mutta tämä ei ole ollut sarjan ongelma, vaan pelattavuus.

Tämä on mainos:

Onneksi ensivaikutelma voi pettää. Myöhemmät paljastukset pelin ominaisuuksista alkoivat kuulostaa jo paremmilta. Näiden joukossa ovat muun muassa parannetut animaatiot - enkä nyt tarkoita vain paria hassua temppua, vaan huomattavaa parannusta hahmojen liikkeisiin. Siten hahmojen käytös ja reaktiot eivät vaikuta enää niin puisevalta. Tosin testatussa betassa oli vielä parantamisen varaa törmäyksentunnistuksen kanssa. Muista parannuksista mainittakoon vastahyökkäyssysteemi, joka toimii nyt eri tavoin riippuen siitä, missä kohtaa hahmo seisoo ja käyttääkö vastustaja esimerkiksi jotain lyömäaseena. Toiminta kehässä alkaa näyttää selvästi realistisemmalta, kun oma ottelija hyödyntää aidosti ympäristöään ja improvisoi aiempaa elävämpään tyyliin, vaikka ruudun tällä puolen painetaankin nappia vanhaan tapaan.

WWE 13
Ne jotka mielivät voivat rakentaa omia areenoitaan. Valinnanvaraa löytyy runsaasti.

Yksi ärsyttävä piirre aiemmissa osissa oli se, miten samankaltaisia hahmot ovat ominaisuuksiltaan. WWE:n pienin jannu Rey Mysterio saattoi ongelmitta haastaa Big Show'n kaltaisen jättiläisen. Nyt tälle tulee stoppi ja isoista tyypeistä on tullut sekä isompia että ainutlaatuisempia. Eri hahmoilla on erilaista pelata, ja pelaaja joutuu nyt huomioimaan ottelijoiden pituuden ja painon. Jos körilään onnistuu saamaan kulmatolpan päälle hyppyhyökkäystä varten - mikä ei ole todennäköistä -, iskeytyy tämä mattoon sellaisella voimalla, että se kirjaimellisesti rikkoo koko kehän.

WWE 13:n suurin uudistus on kuitenkin se, että kehittäjät ovat päättäneet panostaa tiettyyn WWE-historian vaiheeseen: Attitudeen. Se kesti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun ja teki WWE:stä ja show-painista suositumpaa kuin koskaan. Tänä aikana WCW- ja WWE-organisaatiot kävivät "sotaan" toisiaan vastaan identtisellä TV-aikataululla, jolla ne yrittivät peitota toisensa.

Tämä on mainos:

Juuri tämän aikakauden ja hengen THQ haluaa herättää henkiin WWE 13:ssa. Siksipä reilun sadan hahmon valikoimasta löytyy myös painijoiden Attitude-versioita. On täysin mahdollista valita esimerkiksi Mick Foley ja antaa hänen taistella entistä hahmoaan Dude Lovea ja Cactus Jackia vastaan Triple Threat -matsissa. On myös hienoa jälleen nähdä Shawn Michaelsin kaltaisten legendojen törkeitä asusteita tai yhdistää tag-tiimiin Chris Jericho ja Edge, joilla on painihistorian hirveimmät frisyyrit.

WWE 13
Attitude-eralla WWE:ssä piipahtanut Mike Tyson on bonushahmona pelin ennakkotilaajille.

Attitude-otteluissa nähdään lisäksi muutamia mahtavia videoklippejä, jotka selittävät, miksi kulloinenkin ottelu oli niin legendaarinen. Ne myös seuraavat TV:n katsojalukuja, jotka kertovat, mitä WCW:n ja WWE:n välillä oikeasti tapahtui. Otteluiden aikana pelaajien on suoritettava tiettyjä toimia, jotka tekivät otteluista merkittäviä. Kun sain tilaisuuden testata moodia, olin vaikuttunut sekä presentaatiosta että pelin lähestymistavasta - se tuntui viimein pätevältä yksinpelikomponentilta painipeliin.

Jopa vastaiskut toimivat sujuvasti ja pelisysteemiä on jouhevoitettu WWE 12:sta siten, että otteluihin pääsee nopeammin käsiksi. Mahdollisuus pelata "Stone Cold" Steve Austinilla tämän parhaina päivinään on tyydyttävää ja erittäin WWE Attituden mukaista.

Peli kaipaa toki vielä jonkin verran hienosäätöä, ja kehittäjät muistuttivat useaan otteeseen, että testattu versio oli vasta varhainen beta. Tästä huolimatta se jätti lupaavan vaikutelman, ja huolellisesti viimeisteltynä WWE 13:sta voi kehkeytyä tämän sukupolven paras showpainipeli. Viimeinkin pelaaminen on helppoa, sujuvaa ja näyttävän näköistä, niin kuin hyvässä WWE-pelissä pitää olla. Painifanina marraskuu ei voi tulla liian nopeasti.

HQ
WWE 13WWE 13WWE 13WWE 13
WWE 13WWE 13WWE 13WWE 13

Aiheeseen liittyviä tekstejä

2
WWE 13Score

WWE 13

ARVIO. Kirjoittaja Jonas Mäki

GR Ruotsin painifani Jonas Mäki veti jälleen trikoot ylleen ja hyppäsi kehään. WWE 13 on itse asiassa aika hyvä peli.

8
WWE 13

WWE 13

ENNAKKO. Kirjoittaja Jonas Mäki

THQ:n WWE-sarja saa seuraavan osansa marraskuussa. Mitä uutta WWE 13 tuo mukanaan, kävimme Yhdysvalloissa ottamassa selvää.



Ladataan seuraavaa sisältöä