Suomi
Gamereactor
ennakot
Dragon Age: Inquisition

Dragon Age: Inquisition

Bioware esitteli kolmatta Dragon Agea Lontoossa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Dragon Age: Inquisition on jatkoa kahdelle aiemmalle Dragon Agelle, mutta sen ymmärtäminen ei vaadi niiden läpi kahlaamista. Biowaren mukaan sarjan osat on tarkoitettu itsenäisiksi kokemuksiksi. Siksi nimenäkään ei ole Dragon Age III.

"Ne kertovat tarinan maailmasta, mutta eivät mistään tietystä hahmosta", tuottaja Cameron Lee selitti esitellessään lontoolaisessa hotellissa lehdistödemoa.

Kuten Inquisition-nimi vihjaa, tällä kertaa seikkaillaan inkvisiittorina, joka kiristää otettaan neljästä maailmankolkasta. Tämä tapahtuu taistelemalla ja valtaamalla linnoituksia, joita on ripoteltu kartalle lukuisia. Konkarit löytävät uutukaisesta entistä laajempia alueita, muutamia tuttuja kasvoja kuin myös taktiikkanäkymän, joka tekee paluun ensimmäisestä osasta.

Dragon Age: Inquisition
Pelaaja voi valita omalle inkvisiittorilleen sukupuolen, luokan ja Dragon Age II:sta poiketen myös rodun. Kaikkien hahmot eivät siis näytä samalta.
Tämä on mainos:

Demo koostui kolmesta "keskikokoisesta" alueesta, mutta jokainen näistä oli suurempi kuin Dragon Age II kokonaisuudessaan. Vierailimme kesäisillä ahoilla, vettä tihkuvissa luolissa, kuun valaisemilla aavikoilla ja kuolemanlaaksossa. Etäisyydet ovat sen verran pitkiä, että peliin on päätetty lisätä mahdollisuus hevoskyytiin, ellei välttämättä halua hölkätä viittätoista minuuttia paikasta toiseen.

Kaikki tämä pyöri PC:llä, eikä ainakaan grafiikasta kokemus jää kiinni. Tekstuurit ovat yksityiskohtaisia, mutta peli näyttää pirskottelevan myös sopivasti väriä maalatessaan fantasiamaisemiaan. Witcherin ja The Elder Scrolls V: Skyrimin lailla Dragon Age: Inquisition tavoittaa varsin ainutlaatuisen ulkoasun jo kuluneesta fantasiapremissistä. Pelaajahahmo liikkuu realistisesti kävellessään epätasaisessa maastossa tai kahlatessaan rannikon liejussa. Juuri missään ei näy tasaisia pintoja; kukkulat ja jyrkät vuoristot aaltoilevat horisontissa. Kukkulalle kapuaminen antoi tiimille mahdollisuuden rehvastella piirtoetäisyydellä ja osoittaa useita mielenkiinnonkohteita: vihollislinnoituksia, luolia, syviä laaksoja. Käytännössä pelaaja voi sännätä näistä mihin vain. Mitä siellä tekee, on pelaajasta itsestään kiinni.

Valinnanvapaus on nimittäin yhä kuningas. Demon aloittavassa sivutehtävässä pääsimme päättämään, vedetäänkö joukot takaisin läheiseen tukikohtaan vai jätetäänkö haavoittuneet ja läheinen Crestwoodin kylä oman onnensa nojaan. Kumppanihahmot eivät välttämättä ole yhtä mieltä päätöksistä. Kun loppunäytöksessä toveri Baird katseli jälkeen jäänyttä tuhoa - Crestwoodin karrelle palaneita asukkaita - kehittäjät totesivat, että "toimet kaikuvat voimakkaammin kuin sanat". Kaikella on siis seurauksensa.

Puhe on kuitenkin halpaa ja demo suosi taistelua, joka vain eskaloitui demon mittaan. Ensin nähtiin kaksintaisteluja, joissa kamera zoomasi lähemmäksi pakanoita päiviltä pistävää inkvisiittoria. Seuraavassa taistelussa hahmoja oli enemmän ja kamera zoomasi kauemmas, jotta taistelu luonnistui nelipäiseltä retkikunnalta samalla ruudulla. Viimeiseksi nähtiin Tactical Mode, joka palaa alkuperäisestä Dragon Age: Originsista ja kiepahtaa kameran ylävinkkeliin.

Tämä on mainos:
Dragon Age: InquisitionDragon Age: InquisitionDragon Age: Inquisition
Tuttuja kasvoja pelissä ovat Cassandra ja Varric, jotka ovat ryhmänjäseniä. Morriganilla on tiettävästi pienempi rooli.

Inkvisiittorimme heilutti taisteluissa valtavaa miekkaa (joka vaihdettiin myöhemmin palavaan varianttiin) ja ketjukoukkua, jolla voi horjuttaa vihollisia. Matkakumppanit tasapainottivat kykypalettia varsijousella, loitsuilla sekä kevyemmällä miekalla ja kilvellä. Kehittäjät pysäyttivät pelin taisteluun mennessä liikutellakseen kameraa ja tutkiakseen potentiaalisia uhkia (kuten panssaroituja maageja ja vihollisryppäitä) sekä mahdollisia ratkaisuja (suojapaikkoja sekä tuhoutuvia rakennelmia, kuten heikkoja sillanpilareita). Vihollisia voi myös skannata näiden vaikeuden määrittelemiseksi ennen omaa siirtoaan.

Esittelyssä hyödynnettiin myös mahdollisuutta pinota käskyjä kullekin hahmolle. Näille määrättiin sijoittumiskäskyjä ja alueita, joihin huiskia jääloitsuja. Sitten ajan annettiin taas virrata. Hahmot toteuttivat annetut käskyt ja leijonanosa demon taistelusta sujui verrattain kivuttomasti. Jäljelle jääneet viholliset oli helppo siivota inkvisiittorilla.

Kun pelissä valloittaa linnoituksia, niitä voi muokata omaksi edukseen. Linnoituksia voi varustaa sotilastukikohdiksi, vakoilutukikohdiksi tai vain eräänlaisiksi linkkiasemiksi. Kehittäjät eivät vielä kertoneet näiden valintojen laajemmista vaikutuksista - saati Agent-systeemistä, jonka bongasimme esittelyn lopulla kuvankaappauksista. Pelin valmistumiseen on aikaa vielä yli vuosi ja niinpä kaikkea ei olla valmiita paljastamaan.

Dragon Age: InquisitionDragon Age: Inquisition
Bioware on luopunut omasta pelimoottoristaan; uuden Dragon Agen voimanlähteenä toimii Dicen kehittämä Frostbite 3.

Mutta tietenkin mukana on lohikäärmeitä. Pääsimme näkemään näistä pari vilausta, ja jokaisella lohharilla on uniikki ulkonäkö. Lohikäärme voi pölähtää taivaalta, tuhota rakennuksia ja ponkaista takaisin lentoon. Ideana on, että pelaajan on paettava näiltä valtavilta siivekkäiltä, kunnes on riittävän vahva kohtaamaan lohikäärmeen silmästä silmään. Demo päättyi, kun lohikäärme ilmestyi kolmatta kertaa kylväen tulta ja tappuraa maan kamaralle.

Dragon Age: Inquisition nähdään syksyllä 2014 sekä nykykonsoleilla, uudella sukupolvella että PC:llä. Bioware on ratkaissut ongelman, joka syntyy tallennusten siirtämisestä laitesukupolvien ja alustojen välillä, kehittämällä Dragon Age Keep -palvelun. Sen kautta jokainen voi muovata aiempia valintojaan ja siirtää tiedot Dragon Age: Inquisitioniin. Ja jos uuden konsolin osto ei ole ajankohtainen, saman tarinan saa myös nykykonsoleilla, Cameron vakuutti.

"Uudessa sukupolvessa immersiivisyys, yksityiskohdat ja maailman rikkaus ovat selvästi paremmalla tasolla, mutta tarina itsessään ei ole erilainen. Peli ei tunnu siltä kuin siitä olisi leikattu puolet pois; meille on todella tärkeää, että kaikki voivat osallistua siihen, mitä luomme."

HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Dragon Age: InquisitionScore

Dragon Age: Inquisition

ARVIO. Kirjoittaja Jori Virtanen

Dragon Age: Inquisitionin massiivista maailmaa määrittää vahvasti usko sekä hartaalla että päivittäisellä tasolla.

0
Dragon Agen luoja lähtee Biowarelta

Dragon Agen luoja lähtee Biowarelta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Biowaren toiminta on kuluvan vuoden aikana sanalla sanoen tökkinyt. Mass Effect: Andromeda ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita, ja tämä sai monet Dragon Age...



Ladataan seuraavaa sisältöä