Castlevania: Lords of Shadow 2

Pitkään kehityksessä kieppunut ja moneen kertaan lykätty jatko-osa Castlevania: Lords of Shadow'lle julkaistaan viimein helmikuun lopussa. Matkustin Lontooseen näkemään, miltä peli näyttää paria kuukautta ennen julkaisua. Tekijät lupailevat yhteensä 25 tuntia pelattavaa, joista medialle näytettiin neljän tunnin tyrskähdys.

Alkuperäisen Lords of Shadow'n ydinmekaniikka on ennallaan, joten myös samat puutteet ovat osittain läsnä, vaikka parannuksiakin on tehty. Meininkiä ohjataan edelleen kolmannesta persoonasta, mutta tällä kertaa kameraa pystyy tarvittaessa kääntelemään. Varsinainen toiminta on jaettavissa neljään osa-alueeseen.

Ensimmäisenä ovat tietysti taistelut, joissa yhden napin hakkaamista monipuolistetaan pakottamalla pelaaja käyttämään kolmea erilaista asetta tilanteen mukaan. Veriruoska (Blood Whip) on perustyökalu, mutta palettia sekoittavat Tyhjyyden miekka (Void Sword) ja Kaaoskynnet (Chaos Claws). Miekalla huitoen saa kerättyä lisää elinvoimaa, kun taas kynnet (tai oikeammin jättimäiset nyrkit) ovat pakollinen varuste paremmin suojautuneita vihollisia vastaan. Taistelu on tyydyttävää tarjoten sopivasti haastetta. Turpakäräjät ovat vielä nautittavampia, jos lisäksi opettelee torjumisen jalon taidon. Hyökkäyksen blokkaaminen tulee ajoittaa oikein tai muuten isku pääsee läpi. Kiihkeässä taistossa vaatii erityisiä rautahermoja jäädä katselemaan torjunnan oikeaa ajoitusta, joten demo kului lähinnä iskuja väistellessä, mikä onnistuu erityisellä sivuttaisliikkeellä.

Aseet kehittyvät tarinan edetessä. Vihuja päiviltä päästelemällä saa pisteitä, joilla voi ostaa uusia tekniikoita aseilleen. Erikoisisku- ja elinvoimamittarit puolestaan pitenevät keräämällä ympäristöön piilotettuja laatikoita. Perinteinen ratkaisu toimii edelleen. Ylimääräisenä tavarana kerätään kaatuneiden ritarien päiväkirjamerkintöjä. Ne antavat mielenkiintoisen lisänäkökulman tarinaan, jos niitä vain jaksaa lueskella.

Castlevania: Lords of Shadow 2:n toinen avainosa-alue on ympäristön tutkiminen ja seinillä kiipeileminen. Maisemat ovat upeita goottiympäristöjä, joten kameraa pyörittelee jo ihan vain katsellakseen. Varsinainen tasoloikka ei kuitenkaan vakuuta. Vaikka se tuskin peliä pilaa, se oli vielä turhan epätarkkaa: harhahyppyjä tulee tuon tuostakin eikä etenemisreitti ole aina selvä. Kaikkialle ei pelaajaa päästetä heti, mutta näiden sivupolkujen olemassaolosta vihjataan. Testisession aikana ei selvinnyt, millaisen lisän nämä ylimääräiset alueet tuovat pelattavuuteen.

Kolmas tapa monipuolistaa pelattavuutta on hiiviskely. Yleensä tämä tapahtuu ennalta määrätyissä kohdissa muuntautumalla rotaksi tai ottamalla yhden vihollisen ruumis hetkellisesti haltuunsa. Näin pelaaja pääsee etenemään joko pientä putkea pitkin tai aukaisemaan seuraavalle alueelle johtavan oven riivatulla pahiksella. Nämä osiot rauhoittavat pelin tempoa ja pakottavat harkitsemaan. Vapautta saisi kuitenkin olla enemmän. Jokaiseen pulmaan oli olemassa tasan yksi ratkaisu, joka oli usein vieläpä harmittavan ilmeinen.

Alkuperäisestä pelistä tutut oikea-aikaista nappien painelua vaativat quick time eventit tekevät myös paluun, mutta nämä pätkät saa kytkettyä halutessaan pois. QTE-painalluksia riittää varsinkin pomotaistoissa siirryttäessä monivaiheisen taiston osasta toiseen. Isokokoiset megapahikset eivät olleet demossa kovinkaan haastavia, mutta niissä oli syytä varautua käyttämään suunnilleen kaikkia ohjaimesta löytyviä nappeja.

Tarinallisesti Lords of Shadow 2 jatkuu täsmälleen siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Draculaksi muuttunut Gabriel Belmont kokee kuolemattomuutensa kiroukseksi, josta on päästävä eroon. Mahdollisuus tarjoutuukin, mutta ensin Draculan täytyy estää itse Saatanan paluu. Vampyyriherra lopetti moiset aikeet jo kertaalleen Gabriel Belmontina, mutta nyt vanha vihtahousu haluaa revanssin. Palkkioksi tehdystä työstä Draculalle luvataan viimeinen, kuolettava isku rintaan.

Juonikuvio on eittämättä kiinnostava, koska yleensä Dracula toimittaa pahiksen virkaa, mutta tämä yhdistettynä kiihkeään haluun kuolla voi ehkä tehdä uuteen Gabriel Belmontiin samaistumisen hankalaksi. Ulkopuolisuuden tunne helpottanee kuitenkin kerronnan edetessä. Kyseessä on sellainen puoli Castlevanian maailmasta, jota ei ole aiemmin käsitelty.

Tarina vaihtelee näyttämöään lähitulevaisuuden ja menneisyyttä edustavan unimaailman välillä. Vanhoihin goottimaisemiin siirrytään valkean suden aktivoiman ulottuvuusportin kautta. Ratkaisu vaikutti vielä hivenen kankealta; vaikka aikakausien välillä seilaaminen tuo toki vaihtelua, ainakin ensimmäisten tuntien aikana maisemavaihtelu tuntui itsetarkoitukselta. Oletan kuitenkin ulottuvuusportin tarinallisen merkityksen selkiytyvän pelin edetessä.

Äänimaailma on tavannut olla Castlevanioiden kohokohta, eikä Lords of Shadow 2 petä. Musiikki tietää tehtävänsä ja onnistuu tukemaan käsillä olevaa toimintaa. Klassisia sävelmiä ei demossa kuultu, mutta oletettavasti kumarruksia sarjan historiaan kuullaan tarinan edetessä. Ääninäyttely on edelleen mahtipontista. Robert Carlylen ääni ei ehkä ole se matalin ja uhkaavin, mutta hienostunut brittienglanti istuu hienosti Gabriel Belmontin suuhun. Myös Patrick Stewart tekee paluun Draculan työnantajaksi ryhtyvänä Zobekina.

Castlevania: Lords of Shadow 2 vaikuttaa kaiken kaikkiaan turvalliselta jatko-osalta niin hyvässä kuin pahassa. Uudistukset koskevat enemmän sisältöä kuin peliydintä. Uusi juonikuvio, enemmän vaihtelua ja edelleen vimmaista mäiskintää. Ihan vielä ei siis kannata laittaa väistyvää konsolipolvea telakalle, koska Draculan tarina on syytä katsoa helmikuussa loppuun.