Suomi
Gamereactor
ennakot
Street Fighter V

Street Fighter V

Testasin 20 matsin verran Capcomin tunnetun tappelupelisarjan uusinta osaa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

20 ottelun mittaiseen testisessiooni Street Fighter V:n parissa riitti runsaasti yllätyksiä. Uusien taistelijoiden lisäksi havaitsin yksi merkittävimmistä muutoksista koski lataamista harrastavien taistelijoiden erikoishyökkäyksiä: superliikkeet käynnistetään nimittäin nyt neljäsosaympyrällä eteenpäin.

Ennen muutoksen huomaamista ehdin pelata muutaman erän Guilena, minkä jälkeen vaihdoin kuolleista herätettyyn ja kyborgiksi muutettuun Charlie Nashiin. Ehdin jo epäillä vikaa ohjaimessa ennen kuin tajusin uudistuksen. Nash pystyy edelleen ampumaan energia-ammuksia ja tekemään volttipotkuja, mutta liikkeet tehdään samalla tavalla kuin Ryulla ja kumppaneilla. Sonic Boom tehdään siis nyt Hadoukenin malliin ja Sonic Scythe kuin Tatsumaki Senpukyaki. Muutos on huomattava ja esimerkiksi juuri Charlie Nash tuntuu aivan eri taistelijalta kuin ennen vanhaan.

Samankaltaiset muutokset pätevät myös Chun-Li'hin. Lukuun ottamatta Street Fighter X Tekken -peliä Chun-Lin Hyakuretsukyaku-hyökkäys on säilynyt muuttumattomana Street Fighter II:sta saakka. Street Fighter V:ssä liikettä ei enää tehdä potkunappia mäiskimällä vaan puolikaarella eteenpäin ja potkunäppäimellä. Kyseinen muutos tuntuu kuitenkin todella oudolta. Kysyessäni asiasta Capcomilta perusteltiin päätöstä pyrkimyksellä tehdä Street Fighterista helpommin lähestyttävä uusille pelaajille.

Street Fighter VStreet Fighter V
Tämä on mainos:

Vanhoja kunnon latausliikkeitä ei sentään ole täysin hylätty, kuten pääsin huomaamaan M. Bisonin ohjaksissa. Liikkeiden aloitus painamalla alas ja sitten ylös taakse on edelleen normikäytäntö. Ei siten ole vielä tiedossa kuinka laaja-alaista muutos "Shotan" -tyyliin on. Monimuotoisuuden kaventaminen hahmovalikoimassa harmittaa silti. Toivon todella, ettei pelisarjaa muuteta liian yksinkertaiseksi.

Edellisen pelin Ultra-kombot ovat nyt nimeltään Critical Arts. Kyse on erittäin näyttävistä liikesarjoista, jotka mäiskitään automaattisesti perille parhaista mahdollisista kuvakulmista. Erilainen ja mahdollisesti suurempi vaikutus on kuitenkin uusi V-kolminaisuus: V-Skill, V-Trigger ja V-Reversal.

V-Reversal on juuri sellainen kuin miltä se kuulostaakin tuoden mieleen Street Fighter III:n kömpelömmän torjuntatavan, jossa painetaan taakse ja kolmea lyöntinappia samanaikaisesti. Tällöin on mahdollista tehdä vihulle vastaisku. Tämä on epäilemättä elintärkeä taito, jos mielii pärjätä Street Fighter V:ssä kilpailullisen tason otteluissa.

V-Skills vaihtelee hahmosta toiseen tarjoten ylimääräisen erikoiskyvyn ilman kustannusta supermittarissa. Esimerkiksi molempien keskitason hyökkäyksien käynnistäminen antaa Charlielle kyvyn ottaa osumia vastaan ladaten samalla nopeammin superia. Chun-Lin V-Skills sen sijaan saa taistelijattaren hyppäämään ruudun toiseen päähän.

Tämä on mainos:

V-Triggers vaatii puolestaan täyden supermittarin, ja sen liikkeet käynnistetään pitämällä molempia vahvoja hyökkäyksiä painettuna. Tässä ottelut muuttuvatkin mielenkiintoisiksi, kun esimerkiksi Ryu'n hyökkäysvoima ja Guard Break -kyky kasvavat.

Tappeluareenat tuntuvat aiempaa elävämmiltä. Hong Kong -kentässä voi lyödä lamput rikki ja Lontoossa raskas hyökkäys iskee vastustajan bussia päin. En erityisemmin pidä kenttää hyödyntävistä lopetusiskuista, mutta toisaalta on hauskaa huomata Capcomin yrittävän uusia juttuja.

Taistelupelin rintamalla kilpailu kovenee. Pidän edelleenkin enemmän Mortal Kombat X:n visuaalisesta tyylistä, mutta Street Fighter V on kuitenkin omalla tavallaan kaunis ja moninainen. Capcom on myös luvannut PS4-version toimivuudeksi heti julkaisussa 1080p ja 60 ruutua sekunnissa. Vaikka jotkut muutokset herättävätkin kysymyksiä olen aika lailla varma, että vasta uusien pelihetkien sekä harjoittelun myötä Street Fighter V:n mahdollisuudet avautuvat kunnolla. Jäänkin siis innolla odottamaan, milloin pääsen seuraavan kerran pelin kimppuun.

HQ
HQ
HQ
Street Fighter V
Street Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter V
Street Fighter VStreet Fighter V
Street Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter V
Street Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter V
Street Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter VStreet Fighter V

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Nyt kelpaa haista Street Fighterilta

Nyt kelpaa haista Street Fighterilta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Nykyään videopeleillä on ajoittain sanalla sanoen kummallisia yhteistyötempauksia milloin minkäkin tahon kanssa. Nyt sitten on aika haista Street Fighterille. Street...



Ladataan seuraavaa sisältöä