Soul Calibur VI

On kaksi asiaa, jotka symboloivat minulle taistelupelisarjaa Soul Calibur. Pelissä on ihan oikea tarina, ja tappelut tapahtuvat asein nyrkkien sijasta. Tarinasta on silti sanottava, ettei kyseessä ole mikään trillerimäinen draama yllättävillä käänteillä. Silti taistelupeliksi tarinassa on aina ollut yritystä. Mortal Kombat on viime vuosina haastanut Soul Caliburin tarinankerronnassa, mutta silti suosittelen mieluusti juuri Soul Caliburia sellaiselle, joka pelaa pääasiassa yksikseen. Pääsin taannoin Tukholmassa testaamaan 19. lokakuuta julkaistavan Soul Calibur VI:n yksinpeliosuutta muutaman tunnin ajan.

Yhdessä Tekkenin kanssa Soul Calibur on ollut se pelisarja, jossa aloittelija voi vain hakata nappeja, jolloin kaikkea siistiä tapahtuu ruudulla. Kuitenkin pelin todellinen hallinta edellyttääkin sitten selvästi määrätietoisempaa harjoittelua.

Soul Calibur VI:ssa on itse asiassa kaksi yksinpeliosiota. Perinteisemmässä seuraillaan Cervantesin pahuuksia muiden Soul Calibur -hahmojen näkökulmasta, ja kaiken keskiössä on tietysti ase Soul Edge. Ajallisesti tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen Soul Caliburin aikaan, ja juonta tarkastellaan useammasta erilaisesta näkökulmasta. Sarjaa pitkään seuranneille tarjolla on runsaasti kivoja pikkutietoja. Lisäksi Takin, Seong Mi-nan ja Voldon osuus tapahtumissa olikin aiemmin luultua merkittävämpi.

Silti tarina on edelleen toisarvoinen, joskin hauska, lisä. Mukana on suuri draaman kaari, jonka alle erillisten tappelijoiden polut sijoittuvat. Mukana on myös The Witcherin Geralt Rivialainen, joka saa tehtäväkseen metsästää vihatun noidan. Tarinaosuuksissa taistelevat tahot kohtaavat, keskustelevat ja sitten tappelevat. Mukana on yleensä myös ylimääräisiä lisäsääntöjä, joiden tarkoituksena on rohkaista kokeilemaan erilaisia taistelutyylejä ja -tekniikoita, tai vaikka hyödyntämään tappeluareenan ympäristöä. Luvassa ei siis ole mitään erityisen poikkeavaa tai ihmeellistä.

Toinen yksinpelitila on Libra of Soul, jossa luodaan oma taistelija vieden hänet sitten ympäri maailmaa seikkailuun. Tasot karttuvat, asekokoelma kasvaa ja valintoja tehdään reissun aikana. Mukana on myös hahmonkehityspuita ja mahdollisuus "buffata" taistelijaansa ennen matsia ruoalla. Pelimuodolla on mahdollisuus kohota fanien suosikiksi ainakin, jos pelaaminen tuntuu kiinnostavalta vielä kymmenenkin tunnin jälkeen. Ainakin tunnin testaamisen jälkeen olisin halunnut vielä jatkaa, mitä ei aina tapahdu taistelupelien lajityypissä.

Soul Calibur VI:n hahmoeditori on mukavan kattava. Aloittaa voi joukosta valmiita arkkityyppejä, kuten luurangosta, muumiosta, muodonmuuttajasta ja niin edelleen. Kaikista voi tehdä joko miehen tai naisen, koristella kokonaisuuden erilaisilla äänillä ja toki pukea ties millaisiin vaatteisiin. Tyystin ilman vaatteita ei pelaaminen kuitenkaan onnistu. Runsaasti aikaa käyttämällä saa varmasti luotua itselleen mieluisen persoonallisen taistelijan.

Entä miltä se itse pelaaminen tuntuu? Omia suosikkejani testihetkessä olivat Maxi, Mitsurugi ja Geralt. Bandai Namcon mukaan sarja palaa juurilleen, ja näin tuntuisi todellakin asia olevan. Pelaaminen tuntuu välittömästi tutulta niille, jotka ovat joskus Soul Caliburia pelanneet. Ehkä helpoimmin lähestyttävä tappelija on Geralt hurjine ja nopeine liikesarjoineen. The Witcher -sarjasta perillä olevat huomaavat varmasti paljonkin tuttuja liikkeitä ja muita elkeitä pelatessaan Soul Caliburia.

Uusi pomovastus Azwel on toinen positiivinen yllätys. Oma taistelutyyli keskittyy taikaan, ja hänen kanssaan on tapeltava moneen otteeseen saadakseen asianmukaisesti selkoa siitä, mitä kaikkea Azwel heittää pelaajan eteen. Mainittava on myös lupaava vastaiskujärjestelmä Reversal Edge, joka perustuu löyhästi perinteiseen kivi-sakset-paperi-ajatukseen. Dead or Alive on perinteisesti ollut liian helppo vastaiskujen kanssa, ja toisessa ääripäässä taas on Street Fighterin vastaava systeemi. Soul Calibur sijoittuu näiden kahden väliin. Reversal Edgen idean ymmärtää nopeasti, mutta itse voittaminen onkin sitten jo toinen juttu.

Kaiken kaikkiaan vaikutelmat Soul Calibur VI:sta ovat hyvät. Harmillisesti yksipelitilojen tarina kulkee eteenpäin pelkästään yksittäisten kuvien ja puhutun dialogin voimin. Tämäkin on silti paljon enemmän kuin mitä taistelupeleiltä on perinteisesti totuttu odottamaan. Pelaaminen on nopeatempoista, ja edellisten osien edellyttämä korkeahko taitotasovaatimus näyttää jälleen laskeneen enemmän satunnaisempia pelaajia huomioimaan. Lokakuussa nähdään, millainen paketti lopulta oli.