Suomi
Gamereactor
ennakot
The Dark Pictures: Man of Medan

Ennakossa Man of Medan

Bandai Namco lähti veneilemään esitelläkseen Supermassiven ensimmäistä Dark Pictures -peliä, Man of Medania.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Vajaan parin kuukauden kuluttua julkaistava Man of Medan polkaisee samalla käyntiin Dark Pictures -kauhusaagan. Piinaava odotus antoi mainion verukkeen toimituksellemme hypätä kyytiin, kun tekijät suuntasivat laivalle tarjoamaan vilauksen tulevaan teokseensa. Komeat puitteet eivät olleet ainoa yllätys, sillä Supermassive jysäytti myös todellisen jytkyn.

Suurin paljastus on Man of Medanin moninpeli. Yksinpeliksi oletettu kokemus tarjoaa kaksi moninpelitilaa: Shared Storiesin sekä Movie Nightin. Tekijät kertoivat halunneensa pitää asian salassa aina siihen asti, että pelaajat pääsevät oikeasti kokeilemaan niitä. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä kauhuteos ja moninpeli tuntuu erikoiselta yhdistelmältä. Supermassiven luomusta kokeillessa pelko kuitenkin haihtuu, sillä yllätys osoittautui oikein miellyttäväksi kokemukseksi.

Toimittajakööri jaettiin kahteen ryhmään pelaamaan pidennettyä demoa, joka osoittautui pelin aluksi. Ratkaisuun oli ihan syy, sillä Shared Stories -kumppani istutettiin toiseen huoneeseen. Tämä muodostui tosin järjestelylliseksi katastrofiksi, sillä piuhojen ja muiden ongelmien ratkominen pimeässä veneessä ei ole helpoimmasta päästä. Ratkaisu oli vaikeuksista huolimatta onnistunut, sillä se esitteli konseptia ja näytti, että yhteistyökumppanin kanssa ei tarvitse jutustella edetäkseen.

Tämä on mainos:

Periaatteessa tilassa pelataan tarinaa läpi aivan kuten yksinkin. Ainoa ero on siinä, että toinen pelaaja ohjastaa kohtauksen toista hahmoa. Esimerkiksi avauskohtauksessa aasialaiset sotilaat jutustelevat toistensa kanssa. Siinä missä sinä näet tilanteen toisen höpöttelijän vinkkelistä, kaveripelaaja saa omanlaisen kokemuksen nähdessään tilanteen toisesta näkökulmasta.

On yllättävää miten erinomaisesti systeemi toimii siten, että toinen pelaaja syventää vaan ei häiritse kokemusta. Molemmat voivat tunnelmoida hitusen Until Dawnin hengessä riippumatta toisen pelaajan puuhastelusta. Ainoa hetki jolloin kaverin mukanaolon oikeasti huomaa on ruudulle ponnahtava ilmoitus, joka kertoo toveri olevan kriittisen ratkaisun äärellä. Muutoin demoa olisi voinut väittää yksinpeliksi ilman epäilyjen heräämistä.

The Dark Pictures: Man of Medan

Nyt kun olemme selittäneet konseptin, voidaan hypätä varsinaiseen pelaamiseen. Avauspätkä tarjoaa lyhyen prologin, jossa kaksi sotilasta saa kuulla kunniansa liian pitkästä ryyppyretkestä. Tämä tarjoaa samalla vilauksen QTE-reaktiotesteihin, tutkimiseen sekä varsin tutunlaisiin mekaniikkoihin. Kun isonatsainen pomo saa kaksikon nalkkiin, hahmot viskotaan eri selleihin odottamaan rangaistusta. Kunhan toverit viimein heräävät, havaitsevat he laivan olevan täynnä ruumiita. Muut kummalliset tapahtumat ja lisätiedot kannattaa kokea itse.

Tämä on mainos:

Kun prologista on päästy, veivataan kelloa rivakasti eteenpäin aina nykyaikaan asti. Ranskan Polynesialla on alkamassa tapahtuma, jossa veljespari Brad ja Alex valmistautuvat promomateriaalien esittelyyn. Siinä missä Brad on hiljainen nörtti, Alex on Juliaa tapaileva isokokoinen lääketieteen opiskelija. Tyttöystävänsä puolestaan on sosiaalinen ja iloinen tapaus, kun taas tämän veli Conrad (Shawn Ashmore) laukoo röyhkeitä ja törkeitä vitsejä. Viimeisenä on kapteeni Fliss, joka uskoo sääntöjen noudattamiseen.

Nämä ovat luonnollisesti hyvin yksinkertaistetut hahmokuvaukset, sillä Until Dawnin tavoin voit ohjata hahmoja miten haluat. Muutamista käyttöliittymän muokkauksista huolimatta Man of Medan tuntuu perin samalta kuin vuoden 2015 verrokki. Päätökset, dialogit sekä valinnat tehdään samalla tavalla, ja kaikki vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Kokemuksesta saa halutessaan täysin erilaisen, kuten kollegan kanssa jutustellessa kävi ilmi. 90 minuuttisen pätkän aikana olimme lähteneet täysin eri teille, minkä vuoksi molemmat olivat kokeneet ja menettäneet hienoja hetkiä.

Aivan kuin haarautuvat tarinapolut eivät olisi riittävästi, Shared Stories tuo mukaan vielä lisää äimisteltävää. Jokainen toki pelaa omaa tarinaansa, mutta samalla pelitoverin valinnat vaikuttavat tarinan etenemiseen. Yhdessä tapauksessa pelasin Julialla ja yritin selviytyä uponneesta hylystä Alexin kanssa, kun samaan aikaan toveri ohjasi Conradia ja Flissiä. Samaan aikaan Brad poti krapulaansa, sillä olimmehan juottaneet hänelle oluen tai pari aikaisemmassa kohtauksessa. Muiden muuttama ja pelaama venekohtaus oli tyystin erilainen kuin miltä se meille näytti.

The Dark Pictures: Man of MedanThe Dark Pictures: Man of Medan

Tämä tuokin meidät mukavasti Movie Night -tilan äärelle, jota kokeilimme neljän muun ihmisen kanssa. Jokainen seikkailuun lähtevä käyttää samaa ohjainta, jolloin kukin saa kontolleen yhden hahmoista. Peli antaa jokaiselle vuorotellen hetkensä, jonka aikana matkaa taivalletaan. Tarkoituksena on luonnollisesti läpäistä seikkailu yhdessä. Tekijät kertoivat ammentaneensa idean Until Dawnin faneilta, jotka kehuivat edellisen tarinan olleen parhaimmillaan yhdessä pelattuna. Tästä syystä Man of Medaniin haluttiin tuoda entistä paremmat ja helpommat puitteet yhteistyölle. Samalla toki pelaajat pääsevät näkemään entistä enemmän piilotettuja yksityiskohtia sekä tarinapolkuja, joihin ei välttämättä omilla valinnoillaan olisi ikinä ajautunut. Jemmattua nähtävää on runsaasti, ja vaikka emme voi varmaksi sanoa mikäli tavaraa on aiempaa enemmän, mutta joka tapauksessa tutkiminen palkitaan avokätisesti.

Mielenkiintoa tuo myös pelin tapa tehdä tarinan pienistä härkäsistä kärpäsiä. Hahmot jutustelivat veneeltä löytyneestä esineestä myöhemmin grilliruuan ääressä, mikä antoi vihjeitä lentokoneen kohtalon selvittämiseen. Samoin ympäristöön mahtuu lukuisia pieniä yksityiskohtia. Esimerkiksi hajuvesipullon sijainti vaihtelee matkalaukussa pelikerrasta toiseen riippuen yksinkertaisista valinnoista.

The Dark Pictures: Man of Medan
The Dark Pictures: Man of Medan

Viiden hahmon matka lähtee alkuhöpinöiden jälkeen tosissaan käyntiin hylättyä hylkyä tutkiessa. Porukan järkenä yleensä toimiva Fliss ei tätä tokikaan arvosta, mutta hän jää auttamattomasti vähemmistöön mielipiteensä kanssa. Venettä tutkiessaan poppoon silmiin osuu epämieluisia asioita, mikä on samalla demon päätöspiste. Maistiainen ei varsinaisesti vielä näyttänyt mihin suuntaan tarina etenee, mutta joka tapauksessa ensifiilis on todella kiinnostava.

Tätä lisää myös vaihtelun määrä. Ensimmäiset kohtaukset auringonpaisteessa ovat trooppisuudessaan todella tyylikästä visuaalista kerrontaa. Toisaalta taas piirrustukset ovat korvanneet Until Dawnin kerättävät toteemit. Näiden bongaaminen antaa lisätietoa tulevista tapahtumista. Toisaalta taas pelimekaaninen muutos on poistanut aiemmin nähdyn tarpeen pitää ohjainta paikallaan. Tällä kertaa pulssi pidetään kurissa näppäimiä painelemalla.

The Dark Pictures: Man of Medan

Mukaan mahtuu tosin silti myös ongelmallisia asioita, vaikka olemmekin innoissamme Shared Storiesista ja Movie Nightista. Moninpelissä tietyt dialogipätkät toistuvat tämän tästä, mikä käy nopeasti ärsyttäväksi. Saman repliikin jankutus pilaa immerson hyvin nopeasti. Myös kasvoanimaatioihin on syytä saada hitusen lisää elävyyttä ennen julkaisua.

Hahmojen naamat ovat onneksi ongelmallisia vain hetkittäin. Naamavärkit eivät häiritse mitenkään noin 90 prosenttia ajasta, mutta hetkittäin realistisuus vaihtuu kiusalliseen jäykkyyteen. Erityisesti kohtaus, jossa päätään liikutellut Alex kuuntelee Flissin puhetta haki kiusallisuudessaan vertaistaan. Robottimainen elehdintä oli kaikkea paitsi aidonoloista.

Pienistä ongelmista huolimatta olimme tyytyväisiä näkemäämme. Erityisesti moninpeli vakuutti, sillä se tuo lisää tunnelmaa pilaamatta kuitenkaan kokemusta. Muutamat odottelutauot ovat pieni hinta täysin uudenlaisten vivahteiden lisäämiseen.

Syvempi uppoutuminen Man of Medanin sekä Dark Picturesin maailmaan palkitsi niin yksin kuin kaverin kanssa pelattunakin. Saimme toki vain lyhyen maistiaisen, mutta lopputulos vaikuttaa siltä, että kauhupelien ystävien kannattaa merkitä teoksen julkaisupäivämäärä kalenteriin. Mikäli Until Dawn nappasi aikanaan mukaansa, ei Supermassiven uutuus voi olla kolahtamatta.

HQ
The Dark Pictures: Man of MedanThe Dark Pictures: Man of MedanThe Dark Pictures: Man of Medan
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä tänään Man of Medan

GR Livessä tänään Man of Medan

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

The Dark Pictures: Man of Medan on julkaistu tänään, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täältä. Kyseessä on ensimmäinen osa kaikkiaan kolmen pelin sarjasta, ja nyt...



Ladataan seuraavaa sisältöä