Suomi
Gamereactor
ennakot
Prince of Persia: The Forgotten Sands

Prince of Persia: The Forgotten Sands

Persian prinssi on kulkenut pitkän tien. Vanhan koulukunnan naavaparrat muistelevat edelleen kaiholla toimintasankarin ensiesiintymistä, eikä Ubisoftin 2000-luvun uudelleenlämmitystäkään ole varaa moittia. Tarinallisesti aiempien julkaisujen väliin sijoittuva Forgotten Sands jatkaa pelillisesti tuttua tasoloikan ja toiminnan yhdistelmää.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Prince of Persia: The Forgotten Sandsin peruspelattavuus rakentuu akrobaattisen pulmanratkaisutoiminnan ympärille. Prinssi juoksee seinillä, kieppuu telinevoimistelijan tavoin tangoissa ja kiipeilee kielekkeillä. Tämän tästä vastaan tulee pulmia, jotka vaativat näppäryyden lisäksi nokkeluutta, sillä oikea etenemisreitti ei todellakaan ole aina itsestäänselvyys. Jos väärin arvioitu loikka johtaakin kuolemaan, voi tilannetta yrittää uudestaan kelaamalla aikaa taaksepäin.

Jotta homma ei olisi liian helppoa, on kelauskertoja rajoitettu määrä. Tasohyppelykohtaukset vaikuttavat alussa varsin helpoilta, mutta pian alueiden läpäisy alkaa vaatia entistä enemmän aivotyöskentelyä. Lisäksi kenttien varrella on myös puhtaita pulmanratkaisutilanteita, joissa puuhastellaan erilaisten mekaanisten koneistojen kanssa. Ongelmien ratkaisu löytyy yleensä kokeilun ja erehdysten kautta, joten ne eivät aina ole pelkästään positiivisella tavalla haastavia.

Prinssin uusiin temppuihin lukeutuu pelin varrella hankittava kyky hallita elementtejä. Esimerkiksi veden tilapäisen jäädyttämisen mahdollistavaa kikkaa käytetään taajaan tasoloikintaosioissa. Ominaisuus tuokin oman reaktionopeutta vaativan lisänsä akrobatiakikkailun lomaan.

Toimintaseikkailun toiminnallinen osuus on lajityypin peleihin tutustuneille varsin tuttua tavaraa. Prince of Persia: The Forgotten Sandsin taistelukohtauksissa voi prinssiä vastaan asettua kerralla kymmeniä vihollisia, joten sapelille riittää töitä. Viholliskohtaamisissakin on suotavaa käyttää akrobatiaa hyväkseen, sillä massiivisten laumojen ympäröimänä henkikulta saattaa irtaantua nopeasti.

Tämä on mainos:

Mättäminen tuntuu helposti lipsahtavan nappien survomiseksi, sillä ainakin ennakkoversiossa erilaiset iskuyhdistelmät joutui selvittämään arvailemalla. Jos taisteluissa tulee tukkaan, voi töppäilyt paikata jälleen kelaamalla aikaa taaksepäin, vaikka toiminto johtikin lähitaisteluissa välillä hieman erikoisiin lopputuloksiin.

Taistelut tuntuvat kuitenkin pääsääntöisesti todella helpoilta kunhan muistaa vain käyttää edukseen eri vihollistyyppien heikkouksia. Esimerkiksi yksi vihollinen voidaan kukistaa vain tämän suojauksen ollessa alhaalla, joten napakka potku tai kaksi on paikallaan ennen lopullista iskua. Pomohahmot taas vaativat omanlaisensa taktiikan, jonka selvittämisessä ajanhallintatoiminto on enemmän kuin paikallaan. Prince of Persia: The Forgotten Sands hylkää pari lajityypilleen tavanomaista elementtiä, sillä kädessä olevaa kalpaa ei voi käyttää iskujen torjumiseen, eikä pelissä nähdä myöskään kiisteltyjä reaktionopeutta mittaavia napinpaineluosioita.

Prince of Persia: The Forgotten Sands vaikuttaa hyvin tutunoloiselta toimintaseikkailulta, joka pistää pelaajansa välillä myös miettimään. Jos pulmanratkaisun ja tasoloikan yhdistelmä kuulostaa kiinnostavalta, etkä pelkää myöskään kymmenpäisten vihollisjoukkojen kohtaamista, kannattaa Persian prinssiä pitää silmällä.
 

HQ
Tämä on mainos:
Prince of Persia: The Forgotten SandsPrince of Persia: The Forgotten SandsPrince of Persia: The Forgotten SandsPrince of Persia: The Forgotten Sands
Prince of Persia: The Forgotten SandsPrince of Persia: The Forgotten SandsPrince of Persia: The Forgotten SandsPrince of Persia: The Forgotten Sands

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä