Darksiders II

Siinä missä alkuperäisen Darksidersin pääosan vei War (Sota), kesällä tulevassa jatko-osassa fokus kääntyy Deathin (Kuoleman) puoleen. Protagonistin vaihto osasta toiseen ei ole aivan jokapäiväistä, ja siihen on varmasti omat syynsä; Warin fyysisyyteen ja hiljaiseen karismaan tottuneena hyppäys Deathin tossuihin tuntui oudolta. Ulkoisesti hahmo näyttää saaneen jonkinasteisia hip hop -vaikutteita ja sonnustautuu violettiin ja luurankonaamariin. Kenties vierastukseni on vain ohimenevää, ja epäilemättä jotkut voivat myös pitää Deathin tyyliä vakavampaa Waria parempana. Mutta hahmot ovat selvästi toisistaan poikkeavat, sekä persoonaltaan että pelityyliltään, vaikka jatko-osan tapahtumat sijoittuvatkin samalle ajanjaksolle Warin seikkailun kanssa.

Kuoleman asevalinta on luonnollisesti viikate, joita löytyy peräti kaksin kappalein. Aseiden käyttö tuntui melko joustavalta, eikä taistelu käynyt tylsäksi. Viikatteet on mahdollista yhdistää yhdeksi, tai niitä voi käyttää jopa bumerangeina. Pelaaja voi hyödyntää myös muita aseita kuten pyssyä tuttujen komboketjujen ja -kertoimien kasvattamiseksi. Lisäksi Deathiltä löytyy muutama oma ässä hihastaan. Yksi näistä on Ghosthand, liike jolla voi nopeasti pyyhkäistä pois heikommat viholliset. Vastaavasti isompien vastusten kanssa sillä voi kiskaista Deathin lähelle haavoittuvaa päätä.

Järkälemäiseen Wariin verrattuna Death tuntui heiveröisemmältä, joskaan ei varsinaisesti heikolta. Death on ketterä ja väistelee ripeästi vihollisten iskuja. Liikkuminen on tyylikästä ja tappavaa, ja tällä on jopa hieman aikaan heruttaa kuivaa huumoria. Tähän nähden War oli selvästi suoraviivaisempi tappelija, joka vain kylvi tuhoa ja torjui iskuja. Päähahmon vaihto miellyttäneekin eniten niitä, jotka kaipasivat ensimmäiseltä osalta hieman lennokkaampaa ja monipuolisempaa taistelumekaniikkaa. Myös seikkailuun on kiinnitetty enemmän huomiota, ja se on hyvä asia. Heti ensimmäisessä luolastossa oli nähtävissä polkuja, jotka muistuttivat Assassin's Creedistä, Unchartedista ja Prince of Persiasta.

Death kykenee juoksemaan seiniä pitkin ja hyppimään seinältä toiselle. Ja vaikka hahmo ei riipu ja flengaile köysissä, riittää ketteryys niiden yli juoksemiseen. Kuolema osaa myös kiipeillä kielekkeillä ja siirrellä kaukana olevia objekteja Ghosthandillään. Kaikki nämä tekniikat ovat tuttuja jo monista muista peleistä, joissa kiipeily on keskeisessä osassa. Samalla ne kuitenkin osoittavat, että Darksiders II:n tekijöillä riittää vielä tehtävää saadakseen kiipeilyn tuntumaan yhtä luonnolliselta osalta sarjan ydintä.

On toistaiseksi vaikea sanoa, miten hyvin kiipeily tulee lopullisessa versiossa toimimaan, mutta ongelmat eivät kiteytyneet niinkään kontrolleihin, vaan kenttäsuunnitteluun. Testattavaksi tarjottu laavakenttä sisälsi runsaasti akrobaattisia osuuksia, mutta kokonaisuus tuntui hivenen keinotekoiselta ja epäjohdonmukaiselta. Vaikka jo ensimmäinen osa oli pohjimmiltaan kokoelma tuttuja konsepteja, ne oli onnistuttu naittamaan yhteen viihdyttäväksi kokonaisuudeksi. Kiipeilyn osalta Darksiders II:n demo ei ollut vielä täysin vakuuttava.

Taistelu sitä vastoin näyttää yhtä hyvältä kuin ennenkin. Tutut peruspalikat ovat edelleen paikoillaan, mutta Death ei esimerkiksi kykene torjumaan vihollisten iskuja, minkä sijasta pelaajan on keskityttävä väistöliikkeiden tekemiseen. Jos kuitenkin malttaa kartuttaa raivomittariaan, voi Kuolema hetkellisesti ottaa Chaos-muotonsa, jolloin käsissä on selvästi voimakkaampi sankari.

Avattavat erikoiskyvyt ovat kokeneet huomattavia uudistuksia. Kykypuu on nyt jaettu kahteen osaan, Necomanceriin ja Harbingeriin, ja pelaaja voi keskittyä selkeämmin taikuuteen. Esimerkiksi kuolleiden ylös herättäminen on melko yksinkertainen jippo nekromantikolle, mutta suuntautumisensa voi valita itse. Joka tapauksessa valinnasta riippumatta Death voi olla niin voimakas, että kyvyt ylittävät muut taistelutaidot. Tämän pitäisi antaa lisäjoustoa oman pelityylin suhteen.

Visuaalisessa ulosannissa ei edelleenkään ole vikaa, ja tyyli tuntuu siltä kuin se olisi lainattu suoraan sarjakuvakirjasta. Hahmot ovatkin syntyneet sarjakuvapiirtäjä Joe Madureiran kynästä. Erityismaininnan voi antaa siitä, että monet pelin viholliset onnistuvat erottumaan massasta. Esimerkiksi Mind Golem näyttää siltä kuin siinä risteytyisi puu ja mutatoitu Goron, ja eräs tässä ennakkoversiossa debyyttinsä tehnyt monsteri muistuttu luusta muovailtua kilpikonnaa, joka lähettää pienempiä kätyreitä Deathin perään. Kuvasuunnittelussa on havaittavissa selkeitä eläin- ja kasviperäisiä piirteitä, kuitenkin omalla tavallaan muunneltuina. Tähän uniikilla tavalla kieroon maailmaan on helppo ihastua. Kehittäjät ovat käyttäneet aikaa myös pomovastusten hyökkäysten suunnitteluun, jotta isokokoiset monsterit eivät latistuisi kaikkein perinteisimmistä hyökkäyskaavoista.

Aivan demon lopulla peli vihjasi jostain käsittämättömän voimakkaasta, mutta ikävä kyllä sen identiteetin paljastuminen antaa odottaa itseään. Joka tapauksessa näihin odottaviin tunnelmiin oli ennakkomaistiainen hyvä päättää. Darksiders II lupaa kaikkiaan noin parinkymmenen tunnin edestä tekemistä, ja vaikka demo oli vain lyhyt raapaisu pääjuonen ulkopuolelta, vaikuttaa pelin sisältö kutkuttavalta.