Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Gamereactor
ennakot
Tiny Tina's Wonderlands

Tiny Tina's Wonderlands

Julkaisun edellä Gamereactor pääsi kokeilemaan Gearboxin seuraavaa Borderlands-peliä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä Gearbox pystyy tekemään toistensa kanssa varsin samanlaisia Borderlands-pelejä, kunhan vain se ydin ampumisen ja roinan keräämisen suhteen pysyy ennallaan. Otusten kaataminen, niiltä putoavien uusien aseiden poimiminen ja näillä uusilla aseilla seuraavien otusten kaataminen ei koskaan kyllästytä, ja olenkin kuluttanut tuhottomasti tunteja pelisarjan parissa sen alusta asti. Tiny Tina's Wonderlands on samanlainen, mutta toisaalta taas erilainen. Tämä tulee ilmi jo muutaman ensimmäisen tunnin aikana.

HQ

Ensin on tehtävä selväksi, että Borderlandsin identiteetti on edelleen vahvasti läsnä. Pelattavuus on korkealla tasolla, se on sujuvaa ja samanlaista kuin vuoden 2019 Borderlands 3:ssa. Uusia aseita ovat esimerkiksi automaattiset jalkajouset, ja lisäksi uusia lisävälineitä aseiden muokkaamiseksi (esimerkiksi ei enää Dahl vaan Dahlia, ja Jakobsin sijasta Blackpowder). Iso koukku kokonaisuudessa on jälleen sarjalle ominainen huumori. Innoitusta näytetään hakeneen vahvasti Borderlands 2:n laajennuksesta Tiny Tina's Assault on Dragon Keep, joten peli sijoittuu fantasiamaailmaan. Näin ollen mukana on kaikenlaisia uusia liittolaisia, vihollisia, paikkoja, hahmoluokkia ja jopa uusia pelimekaniikkoja.

Mukana on siis moninaisia keinoja, joilla luoda hyvinkin monenlaisia hahmoja. Tiny Tina's Wonderlands lisää mukaan maagiset kyvyt sille paikalle, missä tavallisesti olisivat kranaatit ja niitä muokkaavat lisäkyvyt. Toisin sanoen taika on taas yksi keino, jolla pahiksista tehdään selvää. Ennakkotestauksen aikana loitsin tulipalloja, kohteeseensa etsiytyviä jääammuksia, salamia ja niin edelleen. Taioilla on yleensä hyvin näyttävä animaatio kaiken muun ohella.

Tämä on mainos:

Taika on mielenkiintoinen lisäys, mutta ei kokonaisuuden kannalta kuitenkaan kovinkaan tärkeä. Borderlandsin se perusampuminen on edelleen kaiken keskiössä, ja taika on vain se kiva lisä, joka yhdistää pelaamisen fantasiateemaan. Sama koskee myös oman hahmon yksilöintiä, joiden joukossa on nyt myös lyömäaseita (kirveet, miekat, nuijat). Sormuksiakin on, joilla on voi saada pientä lisäetua omalle hahmolleen. Sormus voi esimerkiksi kasvattaa terveyspalkkia 2%, tai nopeuttaa liikkumista 3%. Ytimeltään lisäykset tuntuvat ennakkomaistiaiselta siitä, mihin tulevaisuuden Borderlands-pelit saattavat olla matkalla.

Tiny Tina's WonderlandsTiny Tina's Wonderlands
Tiny Tina's WonderlandsTiny Tina's Wonderlands

Tiettyyn pisteeseen asti sama koskee myös hahmoluokkia (tai ainakin niitä, joita pääsin testaamaan). Graveborn on tyypillinen matkakumppanin valinta, sillä se muun muassa pystyy varastamaan pahiksilta terveyttä vampyyrien malliin. Gravebornin tunnistaa mukana leijuvasta kallomaisesta Demi-Lichista, joka hyökkää itsekseen pahiksien kimppuun. Stabbomancer keskittyy nimensä mukaisesti puukottamiseen. Loitsimisena luonnistuu muun muassa pyörivä tikari pahiksien päälle. Toinen mahdollisuus on kätkeytymismahdollisuus, jolloin jokainen Stabbomancerin isku on niin sanottu kriittinen osuma.

Tämä on mainos:

Osa vihollisista ovat nekin lähinnä hieman muutettuja versioita tutuista pahiksista. Esimerkiksi Wyvern on selvästi se tuttu Rakk. Mukana on kuitenkin uusiakin vihollisia, kuten useita erilaisia hiisiä (eli goblineja) ja maahai Hammerhead. Gearboxilla on selvästi poistettu kaikki luovuuden rajoitteet, ja Tiny Tina's Wonderlands voikin heittää pelaajan eteen melkein mitä tahansa.

Tiny Tina's Wonderlands

Minulle Tiny Tina's Wonderlandsin yleinen kokemus on tuttu tunnelma. Peli tuntuu selvästi kuuluvan osaksi sarjaa, ja tarjoilee nautittavan pelikokemuksen. Borderlandsin huumori on edelleen niin paikoillaan kuin olla ja voi, ja Claptrap on sitä parasta antia.

Toistaiseksi en vielä tiedä oikein mitään muista hahmoluokista tai tarinasta kokonaisuutena. Kuitenkin Borderlands-pelien fanin näkökulmasta Tiny Tina's Wonderlands on muovautumassa jälleen yhdeksi viihdyttäväksi roinaa painottavaksi ammuskelupeliksi. Julkaisu ei voi tulla liian nopeasti.

HQ
Tiny Tina's WonderlandsTiny Tina's WonderlandsTiny Tina's Wonderlands

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä