The Elder Scrolls V: Skyrim

Muistan vielä kun ensimmäistä kertaa astelin The elderscrolls maailmaan ja otin ensi askeleeni Tamrieliin Morrowindin tuhkan ja hiekan täyttämään ilmastoon. Pelisarjalle tuttuun tapaan saavuin saarelle tuntemattomana vankina ja muukalaisena. Vaikka peli ei juuri pelisarjan nykyiseen tapaan perehdyttänyt pelin nikseihin ja temppuihin olin suorastaan lumoutunut pelin avoimeen fantasia maailmaan sekä niihin kaikkiin valintoihin millä voisin hahmoani muokata juuri sellaiseksi kuin haluan. Pelisarja on kuitenkin edennyt merkittävästi kankeista Morrowindin ajoista ja siirtynyt yhä enemmän toiminnallisempaan suuntaan niin hyvässä kuin pahassa.

Viimeisin sarjan edustaja sijoittuukin pelisarjasta tuttujen pohjoista kansoittavien Nordien kotimaahan Skyrimiin. Alueen pohjoinen sijainti näkyy pelimaailmassa melko selvästi kylmien maisemien muodossa, jotka koostuu niin arktisista vuoristoista, lumisista tundrista sekä syksyn sävyillä väritetyistä metsiköistä. Tiimi on selvästi ottanut opikseen Oblivionin melko samankaltaisista ympäristöistä ja tuonut maailmaan selkeää muttei kuitenkaan ylitsepursuavaa vaihtelua. Vaihtelu ulottuu myös pelin eri luolastoihin joista ei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi oikein löytääkään. Maininnan arvoisia ovat myös pelin muutamat hieman erikoisempiin tehtäviin liittyvät alueet jotka tuovat mukavaa kontrastia pohjoisiin maisemiin mm. maanalaisen sinivihersävyisen sieniluolan muodossa.

Avoimesta fantasia maailma luonteestaan Skyrim tarjoaa melko tukevan ja monipuolisen annoksen tarinaa. Pelin päätarina kertoo perinteisen tarinan valitusta jonka tehtävänä on pelastaa maa sitä odottavalta tuholta. Mitään kovin erikoisia juonikuvioita ei siis ole, mutta tästä huolimatta lohikäärme teema tuo perusjuoneen mukavasti lisäpuhtia. On kuitenkin valitettavaa että pelin päätarina ja sivutarinat tarjoavat pelaajalle valintoja vain harvoin. Pahista pelissä pääsee siis leikkimään lähinnä pahiksille tarkoitetuissa tehtävälinjoissa vaikka kuinka yrittäisi kiusata pelihahmoja puhevalinnoillaan. Monet sivutehtävät tarjoavatkin paljon parempaa dialogia ja meininkiä mitä pelin pääjuonet tarjoavat. Ympäristöön on ripoteltu myös runsaasti kirjoja joita voi halutessaan lueskella ja tätä myötä tutustua tarkemmin pelin maailmaan.

Graafista silmäkarkkia peli ei ehkä tarjoa samalla tavalla mitä muutamat nykypäivän putkiräiskeet, esimerkiksi luonnon tekstuurien ja yksityiskohtien määrä vaihtelee pelissä melko paljon. Peli vangitsee kuitenkin pitkällä piirtoetäisyydellään ja kauniilla maisemillaan pelaajat välillä vähän pitemmäksikin aikaa miettimään mihin sitä oikein seuraavaksi suuntaisi. Pelimaailman asukit ja hirviöt ovat saaneet merkittävän kasvonkohotuksen kun niitä vertaa sarjan aiempiin osiin, joten eteenpäin on Bethesdalla selvästi menty. Audiopuolella peli tarjoilee eeppisen teemakappaleensa lisäksi mukavaa ja tunnelmallista taustamusiikkia joka sulautuu erinomaisesti pelaajan taivaltaessa lumisia mantuja. Peli kuitenkin kierrättää jonkin pelisarjan vanhempien osien musiikkia mutta tämä ei juuri häiritse.

On valitettavaa, että peli kompuroi edelleen pelisarjalle tuttuun tapaan itse toiminnassa. Hahmon ohjattavuus on toimivaa ja sekä aseiden että taikojen käyttö on ainakin konsoleilla melko sujuvaa mutta vastaavasti taas aseilla huitoessa tuntuu koko ajan huitovansa ilmaa. Tätä on yritetty paikata animoiduilla tappoliikkeillä, mutta lopputulos ei ole kovin vakuuttavaa. Erityisesti sotavasaralla huitoessa tuntuu ettei viholliset ole lyönneistä moksiskaan. Vaikeustaso pelissä taas heittelee kuin karuselli konsanaan, pelaaja saattaa tyhjentää kokonaisen luolan vihollisista ilman suurempia ongelmia kun yhtäkkiä oven takaa ilmestyy kokemuksen harjaannuttava jäämaagi ja loihtii pelaajan eteen jäistä kuolemaa hänen ja mahdollisten seuralaistensa turmioksi. Vaikeustason lisääminen pelissä soveltuu lähinnä masokisteille, jotka nauttivat kerrasta tappavista lohikäärmeistä sekä parannusjuomien suurkuluttamisesta.

Skyrimin hahmonkehitys on kokenut myös pelin aiempiin osiin verrattuna melko kattavia muutoksia. Hahmoa kehitetään edelleen kykyjään parantamalla, eikä suinkaan pelkästään vihollisia lahtaamalla. Hahmolle ei tällä kertaa valita mitään pääkykyjä vaan pelaajalle annetaan kokemuspisteitä jokaisesta nostamastaan kyvystä. Tämä tuo pelin kehitysjärjestelmään merkittävästi lisäsyvyyttä sillä pärjätäkseen hahmoa joutuu kehittämään juurikin oman kaltaiseksi pärjätäkseen. Hahmonkehityksessä peli heittää pelaajan eteen jatkuvalla syötöllä vaikeita valintoja ja liiallinen moniosaaminen saattaa tehdä pelistä oikeasti paljon vaikeampaa. Valinnoilla on siis oikeasti pelin etenemisen kannalta väliä.

Pelin ollessa näinkin laaja ja kunnianhimoinen, harvemmin välttyy teknisiltä ongelmilta. Bethesda on onneksi saanut päivityksillä korjailtua pelin toimivuuden kannalta suurimmat ongelmat ja monet vielä olemassa olevat voi kiertää tavalla tai toisella. Mainitsemisen arvoisia asioita voisi olla kuitenkin pelin itsetuhoinen tekoäly joka tekee kaikkensa pilatakseen pelaajan hiippailut, sekä Playstation3:lla pitkään vaivanneet mutta päivitysten myötä suurimmilta osin korjatut ruudunpäivitysongelmat. Suosittelen kuitenkin tallentamaan pelissä melko aktiivisesti ja pitämään muutenkin useita tallennuksia. Näin ei tiimin peleille ominaiset jäätymiset ja harvinaiset peliä rikkovat bugit aiheuta niin paljon hiustenlähtöä.

Skyrim on kunnianhimoinen roolipelieepos, joka päästää pelaajat temmeltämään valtavassa fantasia maailmassa haluamallaan tavalla. Peli ei ole ilman ongelmia, mutta monille näistä antaa helposti anteeksi pelin tarjotessa pelaajalle parhaimmillaan kymmeniksi tunneiksi laadukasta viihdykettä.