Suomi
JäSENARVIO

Assassin's Creed IV: Black Flag

Assassins Creed IV: Black Flag

Ubisoftin uusin assassiiniseikkailu ulottuu nyt myös kaupunkien ja metsien ulkopuolelle, meinaan merelle piraattihommien muodossa. Assassins Creed IV on sitä vanhaa salamurhausta, mutta uusi merirosvoteema antaa peliin yllättävän hyvän tvistin varsinkin merirosvofanille. Kolmososasta tutut meritaistelut on tuotu todella hiottuina tähän osaan, ja myöskin oman laivan, Jackdawin muokkausta ollaan viety pidemmälle. Kaikki ollaan hiottu paremmaksi. Peli sijoittuu Kuubaan 1700-luvulla, jolloin päähenkilö, Edward Kenway etsii vielä omaa polkujaan assassiinien ja merirosvojen välillä. Tarina oli myös todella pitkä, itselläni meni about. 20 tuntia kaikkien sivuseikkojen kanssa vetää läpi. Ja loistavinta on se, ettei siihen kyllästy sen jälkeenkään, sillä vielä on karttaa tutkittavana, aarrearkkuja tutkittavana, vedenalaisten hylkyjen tyhjentämistä ja paljon muuta.

Pelin PS4 versio jaksaa tuottaa tasaista 30 kuvaa sekunnissa Full HD:na, ja vielä pieniä graafisia muutoksia PS3 versioon verrattuna. Mutta pelin värimaailma on aivan omaa luokkaansa koko Assassins Creedin historiassa, ja myös se kuinka realistista on kaikki kasvit vesi ja muuttuvat sääolosuhteet tekee pelistä yhden parhaista peleistä. Jackdawinkin ulkopuoliset muutokset saa laivasi näyttämään aina persoonalliselta, ja metsät ovat todella kauniita kun sahalaitoja ei näytä olevan. Hahmojen tekoäly ei kyllä yllä aina samalle tasolle kuin ulkonäkö. Se voi olla välillä ihan toimivaa, mutta välillä aivan pöljää.

Ääninäyttelijät ovat loistavia. Niihin ollaan saatu loistava merirosvomainen tunne, ja myös taustamusiikki sopii suurimmassa osassa tapauksissa kyseessä oleviin hetkiin. Ja vaikka äänimaailma onkin lähes loistavaa, niin samaa ei voi sanoa aina hahmon ohjattavuudesta. Normaalisti liikkuessa se on ihan toimivaa, mutta ahtaissa tai muuten paljon kiipeämiskohtia niin Edward tuntuu kiipeävän sinne miltä hänestä tuntuu. Tämä on kyllä onneksi vain pieni ongelma pelissä.

Yksinpeli/Tarinamuoto pelissä on täydellinen, jota jaksaa pelata monia monia monia tunteja. Kaikki se tekeminen ei tule loppumaan koskaan. Mutta samaa en voi sanoa itseni kohdalla multiplayeristä. Ehkä max. 3 tuntia jaksan pelata, koska minua ei kiinnosta se sama salamurhaaminen pisteiden perässä jota voisin tehdä yksinpelissä laajemmin. Wolfpack tuntuu ihan kiinnostavalta, mutta harmi vain löydän todella harvoin pelaajia (kuka tulisi mun kanssa?). Myös tuo Freedom Cry vaikuttaa todella lupaavalta, yksin pelin kylkiäisenä. Ja PS:n yksinoikeutena tuo Avelinen DLC oli ihan mukava, mutta vähän sekava Liberationia pelaamattomalle. Siinä myös tuli huomattua eniten glitchejä, eli huomasi että siihen ei oltu paljoa panostettu (aidan sisällä oleva vihollinen, teltassa oleva kuolematon vihollinen). 

Mutta kaikessa kokonaisuudessaan peli on yksi parhaista pelaamistani, ja en malta odottaa seuraavaa. Merirosvous oli cool juttu, ja salamurhaajan olemus saatiin mukavasti sekoitettua samaan kasaan. Myös laaja alue ja suyyuri tekemisen määrä tulee suurena plussana, mutta multiplayeristä en ole koskaan tykännyt.

Neljä pistoolia on paras :3

Hyvää
Todella näyttävä
Laaja alue, laajasti tekemistä
Merirosvot
Laiva ja sen kustomoitavuus

Huonoa
Multiplayer
Välillä pölö AI
Pienet liikkumisongelmat.

Grafiikka: 9
Pelattavuus: 9
Äänet: 10
Pitkäikäisyys: 10


Minun mielestäni ehdottomasti viime vuoden paras kokemani PS4 peli, koska en ole vielä päässyt montaa kokeilemaankaan. Parhaan pelin titteli kummiskin menee GTA V:lle, mutta tämä on niin kannoilla että on hyvä kakkonen. Suosittelen kaikille jotka pitää yhtään merirosvoista.

Keskiarvo: 9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10