Suomi
JäSENARVIO

Infamous: Second Son

Tätä peliä olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Seuraavaa Infamousta! Kun kuulin tämän tulosta, olin haltioissani, mutta onko se odotuksen arvoinen? Sanoisin että melkein.

Peli alkaa siitä, kun Infamous sarjan uusi päähenkilö jää kiinni laittomasta spray maalaamisesta. Pian sen jälkeen hän saakin tietää omaavansa kyvyn imeä conduittien tai bioterroristien voimat itselleen. Hän saa vahingossa savuvoimat ja niiden takia alkaakin aivan uusi tarina herran elämälle, johon kuuluu lisää voimia, ystäviä, pettureita ja paljon vihollisia.

Kerron aluksi hieman lisätietoa aiemmasta. Conduitit ovat geneettisesti muuttuneita ihmisiä, eliöitä tai yksinkertaisesti eläimiä. Aiemman pelin Colen sähkövoimat johtuivat siitä, että Ray Sphere aktivoitui keskellä kaupungin keskustaa. Ray Spheren räjähdys vie elinvoiman läheisiltä ihmisiltä ja jakaa sen "onnekkaille". Sen takia myös jotkut muutkin saivat voimia, eikä pelkkä Cole. Voimat voivat johtua muistakin syistä, ja jos conduit saa lapsen, joka on harvinaista, niin Se voi jatkua suvussa, geneettisen materiaalin tavoin. Sillä tavalla Delsin sai voimansa, vaikkakaan sitä ei kukaan täysin tiedä varmaksi. Joillakin conduiteilla on myös kyky antaa muille olennoille voimia, Ray Spheren tavoin.

Pelin alussa kuljetaan Seattlen kaupunkiin, matkalla oppien uusia temppuja. Seattle on suuri ja melko eläväinen kaupunki täynnä DUP sotilaita, jotka ovatkin yllättäen bioterroristeja vastaan. Delsinin ainoa tavoite alussa on saada betonivoima sotilailta pelastaakseen heimonsa, mutta se osoittuukin yllättävän vaikeaksi.

Delsinillä on Colea vapaampi ja nopeampi liikkua kaupungissa voimiensa avulla. Toki kiivetä aiempaan tapaan voi, mutta miksi tehdä niin, kun voi vain juosta valona seinää pitkin tai lentää tuulettimeen ja sen kautta katolle? Pelin uusi voima valikoima on ehkä hieman sähkövoimia heikompi ja munattomampi, mutta tarkempi ja näyttävämpi. Jokainen neljästä voimasta omaa erilaisen liikkumista vauhdittavan kyvyn. Tarkan bolt ampumisen , melee hyökkäyksen, "raketin" ampumis voiman ja oman täysin erilaisen kykynsä, kuten näkymättömyyden tai savukranaatin. Kaikilla paitsi neljännellä voimalla on myös super hyökkäys, joka tuhoaa kaiken tieltään vanhaan tapaan.

Delsin on mielenkiintoisempi hahmo verrattuna Coleen, joka oli yrmeä, vähä sanainen atleetti, eli tavallinen kliseinen pelihahmo, vaikka silti "rakastan" yhä Colea enemmän. Delsin kuuluu intiaaniheimoon ja rakastaa spray maalausta, joka käy kyllä sivutehtävistä tykkääville nopeasti selväksi. Delsin on melko realistinen hahmo ja hän on täynnä nuoruuden uhoutta. Hän on energinen ja elinvoimainen. Delsinin voimat pelin aikana tulevat olemaan savu, neon, video ja betoni. Viimeisellä ei tosin päästä tarinaa paljoa pelaamaan. Voimat ovat mukavan erilaisia, eivätkä kovin käytettyjä peleissä. Niitä myös pääsee päivittämään melko monipuolisesti kehityspuulla.

Pelin graafinen tyyli on hyvin miellyttävä. Se on todella realistinen ja kaupungin yleisilme on mukava. En nähnyt kovinkaan paljon sahalaitoja, joka on minulle tärkein asia grafiikassa. Erilaiset sääefektit on toteutettu hienosti ja fysiikka mallinnukset ovat hyvät. Kun isket auton ikkunaa, menee ikkuna rikki. Kun teet voimakkaamman iskun DUP sotilaiden rakennelmaan, romahtaa se nätisti alas. Tekstuurit ovat myös loistavat 3rd peliksi. Delsinin voimat ovat yksityiskohtaisia ja peliin juuri tulleella photo modella niitä katselee mieluusti. Ääniefektit ovat myös hyvin tehdyt ja ääninäyttely hyvää. Kontrollit ovat myös loistavat ja juuri oikein sijoitetut.

Pelin ongelmaksi käy melkoinen kierrätys. Peli ei ole kovin pitkä, mutta lähes jokainen tehtävä on samanlainen ja täynnä vihollisia. Vihollisiakaan ei ole kuin kourallinen erilaisia. Infamous 2 pelin monsut olisi olleet tervetulleita. Pelissä on tietysti pakolliset hyvän ja pahan valinnat. Harmi kyllä eroa ei tarinaan oikeastaan tule yhtään. Pari hassua tehtävää ovat osittain erilaisia. Loppu, varsinkin pahalla puolella oli myös iso pettymys. Suurin ero puolilla on voimien ja Delsinin värisävyt ja voimien päivitykset.

Pelin sivutehtävät ovat myös nopeaa kauraa. Kerää siniset päivitys kristallit, spray maalaa ympäri kaupunkia, tuhoa kamerat, valloita tukikohdat jne. Ne ovat onneksi ihan hauskoja aikansa, mutta kuten sanottu, nopeasti tehty.

Vaikka pelissä on ongelmia, joista suurin on pieni tylsyyden tunne pelin puolivälin paikkeilla ja pieni pettymys, niin peli on silti loistavasti toteutettu. Kaikki on tehty hienosti, vaikkakin sisältöön olisi voitu panostaa enemmän.
Pelin ilmainen lisäri ''Paper trail'' on muuten todella hauska ja avaa tarinaa paljon.

Grafiikka: 10
Tarina: 7
Pelattavuus: 9
Äänet: 8
Pitkäikäisyys: 7,5

Laittakaa palautetta, jos jotain korjattavaa on, niin voin tätä muokata hieman ja käytän palautetta tulevissa arvoissani.

V. 1.06
(Korjattu kielioppi virheitä)
(Lisätty lisätietoa)

Keskiarvo: 8.5/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10