Suomi
JäSENARVIO

Fallout 3

Pelattu alustalla: Xbox 360

Mitä minä edes ajattalen? Miksi arvostelen peliä josta ei todellakaan ole mitään sanottavaa? Kaikki on jo sanottu! En todellakaan tiedä, älä kysy. Sanotaan se nyt sitten kerta kun täällä ollaan, Fallout 3 on yksi kaikkien aikojen parhaimmista peleistä, ilman epäilystäkään. En voi mahdollisesti saada tälle pelille oikeutta tai yhtään enempää tai vähempää kehua tätä peliä kuin sitä jo ollaan kehuttu, mutta silti minulla oli tylsää ja tein tämän arvion ja tässä tulee tämän arvion juonenkäänne: pelasin Fallout 3:n vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa läpi, täten teen siitä arviota.

Tarina
Rehellisesti, ainoa asia joka omasta mielestäni pitää Fallout 3:sta takana on sen tarina. Peli alkaa hyvin mielenkiintoisesti. 200-vuotta on kulunut ydinpommien räjähdyksista ja viimeiset selviytyjät yrittää selviä ydin Jätemaalla tai Vaulteissa, ennen sotaa rakennettuja paikkoja hätätapauksia varten. Sinä synnyt (kutsutaan hahmoa sen oikealla nimellä helppoudeksi) Vault 101:ssä, ja sinun äitisi kuolee synnytyksessä. Loppu lapsuuden vuodet vietät elämääsi Vaultissa kunnes eräänä päivänä isäsi päättä lähteä Vaultista tekemään ken tietää mitä ja koko Vault sekoo tästä sillä paikan Valvoja on useasti sanonut että Vaultista ei pääse pois mutta silti sinun, The Lone Wandererin, isä on lähtenyt Vaultista. Valvoja yrittää tappaa sinua täten sinä lähdet Vaultista ja alat etsimään johtolankoja minne isäsi on mennyt.

Ja siinä on koko peli! Juonipaljastin koko pelin, teknillisesti. Sillä se on oikeastaan ainoa asia jota teet koko pelin, etsit isääsi kunnes jossain vaiheessa muodostelma vaihtuu. Pelin oikeat tähdet on sivu questit, ja voisin lyödä vetoa että 15h minulla meni sivu tehtäviin ja 10h päätehtäviin. Päätehtävät on pettymys, tarina on vain meh menevää, mikä on niin petyttävää kun pelissä on kuitenkin asetelma loistava; on ollut maailmanloppu ja sinä etsit isääsi. Ehkä olen liian tuomitsevainen, peli on viihdyttävää, mutta loppua kohden peli alkaa vain mennä jotakuinkin tyhjäksi. Yhtäkkiä peli vain loppuu. Se on kuin useimmat nykyajan pelit. Miksi se tuntuu siltä että useimmat pelit vain loppuu yhtäkkiä?

Ei sillä, ei se peliä pysäytä olemasta aivan helvetin hyvä, kuten sanoin sivutehtävät on fantastisia. Tee sivutehtäviä kun pelaat peliä.

Pelituntuma
Tämän tekstin kirjoittamisessa minulla on vaikein aika sillä aivan kaikkin on sanottu Fallout 3:n pelituntumasta, ja tiedät minkälainen se on jos olet myös pelanut New Vegasia.

Pelituntuma on niin yksinkertaista mutta silti niin mahtavaa, aina kun osut suoraan päähän, pää räjähtää tai lähtee irti, tai jos ammut haulikolla koko ruumis luultavasti räjähtää. Paras mahdollinen tapa saada pää räjähtämään on, tietenkin, käyttämällä V.A.T.S.:ia, mikä pysäyttää koko maailman josta tähtäät tiettyihin ruumiin kohtiin ja hidastettuna ammut sitä henkilöä päin.

Pelissä on myös kumppaneita joita sinulla voi olla, kuten useimmilla koira, itselläni kyseistä koiraa ei ollut koska ilmeisesti en pelanut peliä samalla tavalla kuin useat muut, vaikkakin minulla oli yksi ghoulie kaveri kenen eteen minä... taisin tappaa vaan viattoman henkilön. Kröhöm... Kuitenkin, pelissä on siis monia tapoja miten peli loppuu sekä monia tapoja miten sivutehtävät loppuu. Pelissä on loputon määrä asioita miten sinulla voi mennä sivutehtävät. Yhdessä sivutehtävässä, tämä kaupunki on täynnä rasisteja ghoulieita kohtaan. He maksavat sinulle jos tapat nämä ghouliet ja heidän johtajat, tai voit liittoutua ghoulien kanssa ja tunkeutua tänne ja tappaa kaikki, tai viimeiseksi voit yrittää ratkaista koko konfliktin puhumalla.

Energianlähteitä pelissä on paljon mutta numero yksi energialähde on stimpakit, mutta et halua käyttää niitä sillä niitä on harvassa, ja stimpakkien lisäksi sitten on ruokia ja vesiä mitkä useimmiten on radioaktiivisia, täten tulet altistumaan pahasti tämän pelin seikkailun aikana. Rahana pelissä toimii, nyt kun maailmanloppu on mennyt jo 200-vuota sitten, pullonkorkit. Yksi asia mitä pitää sanoa, peli on hyvin vaikea alussa, mutta tehtyäni sivutehtävän missä olin sairaalassa, olin periaatteessa koko loppupelin kuolematon. Pullonkorkkeja oli varmaan yli 3000, sekä stimpakkeja varmaan 40-45? Joten peli loppujen lopulta vain menee kenttä kentän jälkeen helpommaksi. Se on RPG peli missä viholliset ei sinänsä paljoa kehity, paitsi yhdet ketkä esitellään melko pelin lopussa mutta en juonipaljasta. Pelin lopussa pystyin ampumaan vihollisia yleensä yhdellä luodilla päähän, kun pelin alussa ammuin näitä vihollisia useammalla luodilla eikä ne kuollleet.

Enkä tarkoita pahalla, vaan tarkoitan että sinä kehityt pelissä. Tavallaan sinusta kehittyy tappaja enemmän ja enemmän, mutta oletko moraalisesti hyvä vai täysi mulkku on sinusta kiinni. Muuten, tässä pelissä on todella vaikea olla mulkku, olin useaan otteeseen pahis mutta silti peli palkitsi minulle hyviä moraaleita, joten sinun täytyy olla ultimaattinen pahis jos haluat tässä pelissä saada huonon moraalin.

Pelituntuma on yksi parhaimmista. Fallout 3 on yksi niistä peleistä jonka pelaamista en vaan pystynyt lopettamaan, pelaamalla kyseistä peliä varmaan yli 10h jonain päivänä.

Visuaali
Visuaali missään Fallout pelissä ei omasta mielestäni ole ollut hyvä, mutta jos tunnet minut tiedät että en todella vituallakaan välitä grafiikoista, ja ei tunnu useimmatkaan Fallout pelaajat, sillä, ollaanpas nyt aivan rehellisiä, ei näissä peleissä ole mitkään parhaimmat grafiikat.

Vaikkakaan grafiikat ei ole parhaat, silti visuaali itsessään, se tunnelma ja tämä maailmanloppuinen maailma on niin hienoa katseltavaa. Voisit varmaan koko Fallout 3:sta pelata vaan tutkimalla Erämaata ja ampumalla vihollisia ja sinä voisit jo pelkästään niin nauttia pelistä. Hajonneet kaupungit näyttävät mahtavilta, siis ainakin itselleni koska olen aina fanittanut maailmanjälkeistä ideaa, miltä maailma näyttäisi silloin, ja useammat loistavat pelit on onnistunut siinä mukaanlukien Fallout 3.

Ääni
Olen todella alkanut vihaamaan sitä kun peleissä päähahmo ei puhu, mutta Fallout 3:ssa pääidea on se että hän ei puhu; sillä päähahmo sinänsä on sinä. Sinä olet Erämaassa ja päätät mitä päähahmollesi, eli itsellesi, käy.

Mitä tulee ääninäyttelyyn muilta hahmoilta, he tekevät hyvää työtä mutta ei mitään äärimmäisen fantastista kuten Metal Gear Solid tai The Last of Us, vaan se on todellakin paljon parempaa ääninäyttelyä kuin mitä odottaisit RPG peliltä, joten sen pitäisi sanoa jotain sillä yleensä RPG peleissä ei ole paras ääninäyttely. Taustaäänet ovat kohdillaan, taustamusiikki on aina kohdillaan, mainitsematta että voit laittaa Pip-Boystasi joko Enclave radio kanavan päälle tai Galaxy News Radion päälle, ja erityisesti GNR:stä tulee nyvää musiikkia.

Päätös
Haluan edelleen sanoa että Fallout 3 on yksi parhaimmista peleistä mitä ikinä on tehty, mutta silti vain harvat ja valitut saa täydellisen arvosanan, ja vaikka Fallout 3 aiheutti minulle vain halun pelata sitä lisää, olen aina ollut tarina ihminen videopelien suhteen ja Fallout 3 kunnollista tarinaa ei kuljettanut. Peli hajoaa kahtia lopussa.

Käyttäjäarviot7
Keskiarvo: 8.9/10
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10