Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Ghost in the Shell SAC_2045

Ghost in the Shell SAC_2045 (Netflix), 1. kausi

En ymmärtänyt juuri mitään näkemästäni.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

En katso olevani Ghost in the Shell -sarjan asiantuntija, mutta olen kuitenkin katsonut ja arvioinut vuoden 1995 anime-elokuvan, ja siihen pohjautuvan Hollywood-version vuodelta 2017. Oletin siis pysyväni edes suurin piirtein kärryillä tapahtumista Netflixiin saapunutta Ghost in the Shell SAC_2045 -animea katsoessani. Toisin kävin, sillä en ymmärtänyt juuri mitään näkemästäni.

Ensimmäisessä kaudessa on 12 jaksoa, ja yhdellä on mittaa noin 24 minuuttia. Toiminta ja pauke alkavat välittömästi, ja samalla linjalla jatketaan kauden puoliväliin saakka. Vasta sen jälkeen taustalla oleva tarina alkaa hiljakseen hahmottua. Hyvin lyhyesti pysähdytään tekemään selkoa eri henkilöhahmoista, mutta pääsääntöisesti sarja odottaa katsojan olevan jo ennakkoon perehtynyt syvällisesti niin sarjan vuoden 2045 tieteismaailmaan kuin sen henkilöhahmoihinkin. Parin viimeisen jakson aikana selviää hieman, mistä kaikessa paukkeessa on ollut kyse. Lopulta kausi jää tyystin kesken saavuttamatta minkäänlaista ratkaisua, ja toinen kausi seuraa perässä sitten joskus tulevaisuudessa. Voi hyvinkin olla, että se jää minulta katsomatta.

Parasta Ghost in the Shell SAC_2045:ssa on jo aiemmin mainittu runsas ja sulava toiminta, joka on toteutettu mahtavan tietokoneanimaation avulla. Ulkoisesti sarja tuo mieleen Pixarin animaation ja Borderlands-pelin välimuodon. Jonkinlaisena teknologisena taidonnäytteenä Ghost in the Shell SAC_2045 on upea, mutta tarinallisena esityksenä poikkeuksellisen surkea. Arvostan kyllä visuaalisesti näyttävää menoa, mutta samalla haluan ymmärtää edes suurin piirtein, mitä olen katsomassa.

Ei Ghost in the Shell SAC_2045 kuitenkaan kelvoton ole, vaikka hyvin lähellä ollaan. Luotu maailma on erittäin futuristinen, ja samalla pelottavan uskottavan tuntuinen kuva tulevaisuudesta. Yllättävintä on se, että päähenkilöiksi tarkoitettu Majuri joukkoineen on hyvin puiseva porukka jääden pikkuisten robottitankkien jalkoihin persoonallisuudessa. Näillä koneilla ei ole edes kasvoja, mutta ne onnistuvat välittämään enemmän tunteita kuin kaikki muut sarjassa nähtävät henkilöhahmot yhteensä.

Povaan animaattoreille ja tekniikkavelhoille nousujohteista uraa japanilaisen animaation alalla. Vastaavasti ennustan nopeita potkuja käsikirjoittajille: ei tällä tavalla pidä tehdä maailmanlaajuiseen levitykseen lähtevää sarjaa jokseenkin tunnetusta ja rakastetusta animesta.

Tämä on mainos:
Ghost in the Shell SAC_2045
Ghost in the Shell SAC_2045Ghost in the Shell SAC_2045Ghost in the Shell SAC_2045
HQ
HQ
Tämä on mainos:
HQ
03 Gamereactor Suomi
3 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä