Suomi
Gamereactor
uutiset
Child of Light

Satumaisen kaunis Child of Light oli tuottoisa sijoitus Ubisoftille

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Child of Light oli ulkoasultaan ja suunnittelultaan eräs kauneimmista peleistä, joita olen koskaan kokeillut. Ubisoftin julkaisema peli oli kuitenkin vain pieni sivutuote verrattuna yhtiön tuottamiin suuriin nimekkeisiin, mutta se oli silti kannattava sijoitus. Gamesindustry.biz -sivuston julkaiseman uutisen mukaan peli tuotti ihan hyvin voittoa siihen käyttetyihin kuluihin verrattuna. Pelin ohjaaja Patrick Plourde kertoi asiasta Torontossa järjestetyssä "GameON: Finance"-konferenssissa:

"Ei se ole tuotoiltaan tietenkään lähellä esimerkiksi Assassin's Creediä, mutta se teki tarpeeksi rahaa, jotta voisimme tehdä sille jatko-osan", Plourde sanoi.

Pelin budjetti oli pari miljoonaa dollaria ja suurin osa meni kehitystiimin palkkoihin. Child of Light julkaistiin yhtä aikaa kuudella eri alustalla, ja parhaimmillaan sen kanssa työskenteli noin 40 ihmistä.

Varsinaisesta jatko-osasta pelille ei ole kuitenkaan vielä tietoa. Mutta ainakin se osoitti Ubisoftille, että pienemmät ja kokeellisemmat projektit voivat olla kannattavia. Toivottavasti näemme enemmän tällaisia pelikokeiluja, sillä ainakin Child of Light ja Valiant Hearts: The Great War osoittivat että pienissä paketeissa voi olla yllättävän paljon potkua.

Child of Light

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Child of LightScore

Child of Light

ARVIO. Kirjoittaja Leevi Rantala

Runomuodossa lausutut repliikit, melankoliset melodiat ja satumaiset henkilöt onnistuvat tempaamaan mukaan Auroran seikkailuun.



Ladataan seuraavaa sisältöä