Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi
Gamereactor
uutiset
Dragon Age: Inquisition

Videohaastattelussa Dragon Age: Inquisitionin käsikirjoittaja David Gaider

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Biowarella käsikirjoittajana työskentelevä David Gaider valottaa haastattelussa muun muassa ajatuksiaan interaktiivisesta tarinankerronnasta. Vaikka viime vuonna julkaistu Dragon Age: Inquisition on saanut osakseen runsaasti mainetta ja kunniaa, on siinä kuitenkin Gaiderin mukaan edelleen parantamisen varaa etenkin juonenkuljetuksen saralla. He yrittävät jatkuvasti kehittää toimintaansa, ja mies nostaa valokeilaan muun muassa Witcher 3: The Wild Huntin saavutukset.

Gaiderin mukaan pelaajat ovat antaneet palautetta muun muassa maailman tutkimisen ja tarinan sitomisesta tiiviimmin toisiinsa. Hänen mielestään kolmannessa Witcherissä sivutehtävät on hoidettu mallikkaasti. Ne tuntuvat todella eläviltä ja kohdattavat hahmot ovat mielenkiintoisia.

Mies ei työskentele enää itse sarjan parissa, sillä hän on siirtänyt vastuun Patrick Weekesille. Hän kuitenkin kertoo koko yhtiön oppineen hyvin paljon kehittäessään Inquisitionia. Biowaren roolipeleistä pitävien kannattaa katsoa miehen haastattelu kokonaisuudessaan alta.

HQ
Dragon Age: Inquisition

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Dragon Age: InquisitionScore

Dragon Age: Inquisition

ARVIO. Kirjoittaja Jori Virtanen

Dragon Age: Inquisitionin massiivista maailmaa määrittää vahvasti usko sekä hartaalla että päivittäisellä tasolla.

0
Dragon Agen luoja lähtee Biowarelta

Dragon Agen luoja lähtee Biowarelta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Biowaren toiminta on kuluvan vuoden aikana sanalla sanoen tökkinyt. Mass Effect: Andromeda ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita, ja tämä sai monet Dragon Age...



Ladataan seuraavaa sisältöä